Uuteen vuoteen

Suomessa vuosi jo vaihtui. Me länsirannikolla elämme tällä puolen ajanjakoa vielä muutaman tunnin.

Mennyt vuosi on kokonaisuudessaan ollut meille lähes pelkkää Amerikkaa - tänne tuloon valmistautumista ja täällä oloon tottumista. Viime uutenavuotena en sitä vielä tiennyt: elämä yllätti isosti ja ihanasti.

Vieraasta tulee vähitellen tuttua. Kun on paikkoja, joihin pitää mennä. Kun on paikkoja, joihin osaa mennä. Kun on kauppoja, joissa tietää, kuinka toimia. Kun on tutuksi tulleita tuotteita, joita kaupoista ostaa. Kun on lemppariravintoloita, harrastuksia, rutiineita ja - vähitellen - myös omia ihmisiä.

Kesällä kirjoittamassani tekstissä sanoin, ettei ulkomaille kannata lähteä itseään etsimään. Uusi maa ja uudet kuviot voivat tuntua yllättävän kipeiltä, jos tutussa ja turvallisessakin on lähinnä pärjännyt ja selvinnyt. Nyt täsmennän: ei kannata lähteä pakoon. Mutta voi olla ihan hyvä hypätä tutuista ympyröistä, jos on valmis löytämään jotain uutta - uudenvärisen maitopurkin, uudenlaisen oman tyylin, uuden käsityksen omasta itsestä.

Uusi vuosi tuo ensimmäisenä tullessaan immigraatiohaastattelun. Se tulee jo nyt! Hienoa, hienoa ja huijuijui. Ei kai ole mitään syytä siihen, etteikö se sujuisi suotuisasti. Silti tietysti vähän jännittää.

Muutama päivä haastattelun jälkeen on, joka tapauksessa, edessä leikkaus. Tarkalleen vuosi sitten löydetty ja ensimmäistä kertaa silloin tutkittu (hyvälaatuinen) kyhmy kilpirauhasessani leikataan vihdoin pois. Sekin aika lailla jännittää.

Ja mitä sitten? Ennen kuin edellä mainitut ovat ohitse, pidemmälle ei voi nähdä. Tämäkin vuosi yllättää.

Suuria julkisia ilotulituksia ei kotikulmilla taideta järjestää - hakemallakaan emme sellaisesta ole tietoa löytäneet. Raketteja varten voisi ajella kauas huvipuistoon tai osallistua risteilylle San Franciscossa. Kampaajani suositteli Christmas in the Parkia San Josessa. Lapset voisivat siellä katsella suurelta screeniltä Frozen-elokuvan ja osallistua ohjattuihin leikkeihin.

On kuitenkin aika kylmää hengailla tuntikausia puistossa. Kun olemme jo tänään nauttineet erityisen hyvän lounaan (erityisen runsailla jälkiruoilla) japanilaisessa ravintolassa ja jättäneet molempien vanhempien vanhat tukat kampaamoiden lattialle, puoliso ja lapset käväisivätkin hakemassa Costcosta muutaman suuren pizzan ja valtavan popcorn-pussin. Frozen päätettiin katsoa leppoisasti ja lämpöisesti kotisohvalla. Tyttölauman mielestä idea on ihastuttava.

Teille kaikille haluan toivottaa kaikkea hyvää uuteen ja alkavaan!

Kieputusta

Ollaan siinä kohdassa lomaa, jossa kohtuulliset sielun ja ruumiin voimat ovat suunnilleen palautuneet - ja lapset alkavat kieppua.

Pari päivää sitten päätimme mennä liikkeen mukana ja vain lisätä vauhtia.

Huvipuisto oli Six Flags tästä vähän pohjoiseen. Puoliso halusi hankkia sinne kausilipun ja jäsenyyden ja näistä oli juuri nyt jokin hyvä diili.

Se hyvä diili jotenkin sotkeutui portilla. Joku laittoi jonkin merkinnän juuri siihen korttiin johon ei pitänyt ja sitten me seisoimme toista tuntia (!) asiakaspalvelun  kahdessa eri pisteessä selvittelemässä asiaa.

Näissä pisteissä ei ollut lapsille kerrassaan mitään tekemistä ja tovin kuluttua annoin tyynesti heidän vain kiipeillä kaiteissa ja juosta ympyrää. Lapsethan olettivat pääsevänsä huvipuistoon eikä toimistoon! 

Lopulta ilmaisin asiakaspalvelijallekin kiukkuni ja saimme koko päiväksi Express passin kaikkiin laitteisiin. Siitä oli hyötyä, kun puoliso halusi hirveisiin vuoristoratoihin ja pääsi siis pitkien jonojen ohitse ensimmäiseen vaunuun.

Lapsista huikein juttu taisi olla - lumi. Sitä oli lumitykitetty winter wonderlandiin ja se oli kylmää, ja märkää, yyh, ja sitä saattoi koettaa laittaa siskon niskaan.

Pääsimme myös laskemaan pulkkamäkeä. Pienin tahtoi välttämättä suuren lumipallokoristeen sisälle heittelemään tekolunta tontun silmille. Minä otin kuvia.

Paljon jäi vielä katsomatta ja kokeilematta, mutta onneksi on se kausilippu.

Tänään(kin) lapset lienee syytä viedä puistoon juoksentelemaan. Äsken pienin hilpaisi lastenhuoneesta ja kiljui ihastuneena: "Aikuiset, aikuiset! Minä opin juuri seisomaan päälläni! Eikö ole KAMALAA?!"

Viikko lomaa vielä. :)

Jouluvalmisteluja - same, same but different

Koristeissaan kiiltää (epätarkka) kuusi.

Suomalaisen joulun mentaalimaisema on pipareita, kynttilöitä, lunta ja hämärää.

Ikean taikina on riemumme tänään, kun pidämme ystäväperheen kanssa piparinleipojaiset. Tuttujen muottien tilalla on 21 uutta lumiukko- ja joulusukkakehystä. Koristeluja varten tilattiin kotiovelle useampia tuubeja kimaltelevaa väritahnaa.

Paketissaan odottavat myös valmiina hankitun piparitalon elementit, saapa nähdä mitä siitä tulee. Minä en ole piparitaloa koskaan kasannut enkä kasaa: talonrakennus kun on miesten puuhaa. ;)

Koska en kummemmin välitä pipareista, mitään gluteenitonta viritystä en edes harkinnut yrittäväni. Viime vuonna tein gluteenittomia joulutorttuja pähkinäpohjaisesta raakataikinasta. Niitä olin ajatellut nytkin, mutta en löydä ohjetta mistään.

Pipareiden lisäksi muut suomalaiset elementit kuitenkin puuttuvat tyystin ja lapsetkin vähän haikeina valittelevat, ettei tunnu joululta. Kalifornialaisen joulun mielenmaisemaan näyttää kuuluvan iloa, säihkettä ja loistetta. Mielellään räikeitä valoja ja paljon, paljon kaikkea kimaltelevaa. Se on kyllä kivaa. Pitää vain ensin uskoa, että uudessa maassa joulukin on uusi.

Uudessa joulukuusessamme on uudet koristeet ja koko hässäkkä onkin näin viikon katselun jälkeen kyllin hieno. On ihan huippua, että tekokuusi ei varista yhtään! Ei se vielä tosin myöskään tuoksu, koska unohdin viikolla käydä hakemassa askartelukaupasta kuusentuoksutikkuja. Jospa niitä ensi viikolla vielä jossain olisi. Kuusen omat valot ovat moniväriset ja räikeät, se on varsin iloista ja hauskaa.

Paikallisen jouluradiokanavan laulut vetävät hartaan sijaan nostalgiaa kohti. Soittolistoja kuunnellessa voisi hyvin haksahtaa kuvittelemaan, ettei 1920-luvun jälkeen ole tehty kovinkaan monta joulukappaletta ja viisikymmentäluvun jälkeen ehkä kaksi. Iki-inhokkiani ratatatamtam-kappaletta lukuunottamatta perin juhlallista musiikkia ei kanavalla juuri soiteta ja kun soitetaan, pienin pyytää vaihtamaan kanavaa. Silloin kuulostaa kuulemma Suomelta.

Yhtä kyllä kaipaan. Olen vuosikaudet käynyt Helsingissä kuuntelemassa Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonsertin. Monet konsertin pysyvistä kappaleista kuuluvat minun jouluuni - eikä niitä tahdo edes netistä löytää kuunneltavakseen.

Joulunvalmisteluun tavalla tai toisella kuuluvat farssit välinäytöksineen elettiin viime viikonlopun tietämillä postissa kaukopaketteja (aivan liian myöhään) lähetettäessä sekä tähtitorttuja leivottaessa. Postissa ulkosuomalaiselle selvisi mm. se, että pakkausteippi ei kalifornialaisessa postissa kuulu palvelun hintaan eikä posti myöskään tarjoa asiakkaiden käyttöön kyniä.

Onneksi pakkausteippiä kuitenkin myytiin, kynän lainasi ystävällinen kanssa-asiakas ja preschoolilaisen hermot kestivät hienosti kaksi jonottamista. Ensin siis jonotin ostamaan laatikoita, sitten pakkauksen ja pakettikorttien kirjoittelun jälkeen lähettämään niitä. Kumpaankaan lähettämääni pakettiin amerikankiinalainen asiakaspalvelija (jonka kanssa meillä oli melkoinen kielimuuri) ei suostunut pyynnöstä huolimatta kirjaamaan merkintää FRAGILE, joten hiukan huolissani mietin, mitä lähetyksistä oikein lopulta menee perille.

Tähtitorttuja leivoin pyynnöstä Suomi-koulun joulujuhlaan. Etsin ensimmäistä kertaa torttutaikinaa kaupasta ja olisin varmasti ottanut sen filotaikinan, ellei minua siitä olisi erikseen varoitettu. Puff Pastry löytyi lopulta Wholefoodsin pakastekaapista, mutta olisi saanut löytyä jostain toisaalta. Whole Paycheckiksikin kutsutussa kaupassa se nimittäin maksoi 11 dollaria laatikolta.

Kittanat tortut lähdössä joulujuhlaan.

Siitä laatikosta tulee kuulemma 18 torttua. Minusta siitä olisi saanut yhdeksän, mutta koetin totella ohjeita. Pieniä haasteita matkaan tuli, kun kesken leipomisen huomasin sekä kaulimen että pullasudin yhä puuttuvan taloudesta. Sain aikaiseksi kittanoita ja lättänöitä torttuja, joiden (ainoa mistään kaupasta löytynyt) luumuhillokin oli aivan vääränväristä. Jos olisin voinut valita, näitä en olisi vienyt tarjolle.

Toinen puff pastry -laatikko odottaa vielä pakkasessa. Sen kai leipaisen aatoksi, nyt kun olen harjoitellut ja hankkinut pullasudin.

Muita jouluruokia en (vielä?) usko valmistavani. Koetan olla rennosti sitä mieltä, että jouluna voi syödä myös tacoja, hampurilaisia tai hodareita. Lanttulaatikon asuinsijoista ollaan nyt kuitenkin aika kaukana - eikähän siitä kukaan edes tykkää.

Kaikista eniten odotan joulun taianomaisuutta: sitä rauhaa, kun päivän tai pari tuntuu, että koko maailma on tullut valmiiksi. Puoliso otti välipäiviksi lomaa reippaalla kädellä ja lapset lepäävät kouluhommistaan ansaitusti kaksi viikkoa. Ehkä me innostumme ajelemaan jonnekin korkeammalle, jossa näkee lumihiutaleen tai kaksi. Tai sitten teemme, kuten lapset preschoolilaisen koululla viime viikolla: pöllöilemme ympäriinsä pelkissä pyjamissa ja katselemme koko perheen jouluelokuvia yhden toisensa jälkeen.

Koiraa karvoihin katsominen

Kuten aiemmin kerrottua, meidän kalifornialainen löytökoiramme haettiin eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin alunpitäen eläinsairaalan edustalta. Se, ja sen monta kaveria, jätettiin sairaalan eteen pareittain usean peräkkäisen yön aikana.

Eläinsuojeluyhdistyksen työntekijä paheksui jättöpaikkaa tätä kertoessaan. Jokaisen tulisi tietää, kuinka eläimestä tarvittaessa hätäisesti luovutaan. Koiran shelter on nimenomaisesti tätä tarkoitusta varten sijoittanut rakennuksen ulkopuolelle useita häkkejä, joihin eläimen voi tuoda suojaan myös silloin, kun yhdistys on kiinni - käytännössä yöllä, sillä se on auki joka päivä. Häkissä on ruokaa, vettä ja säänsuoja. Miksi siis hyljätä vain jonnekin, sitoa tolppaan ja toivoa jonkun huomaavan?

Olen jo pitkään ajatellut, että eläinten jättöpaikalla saattoi olla tarkoitus ja että se saattoi olla viesti.

Meidän koiramme terveys oli kuitenkin tarkistettu shelterissä ja kaiken piti olla hyvin. Koira kävi uudestaan eläinlääkärin tarkistuksessa kotiintuloviikolla: säännöt määräävät näin. Se on muuten jälkikäteen ajatellen huono ajankohta millekään tarkistukselle. Kun eläin on luonnollisesti stressaantunut suuresta muutoksesta, monet oireet selittyvät stressiksi.

Sillä kun nyt ajattelen asiaa, koirahan saattoi oireilla lievästi jo silloin.

Uutta perheenjäsentä etsiessämme olimme aluksi ensisijaisesti kiinnostuneita toisesta yksilöstä, joka kuului samassa laumassa hyljättyihin. Se ehti kuitenkin saada uuden kodin sillä välin, kun me vasta harkitsimme. Mietinnässä olimme tosin tulleet siihen tulokseen, ettei alkuperäinen ajatus ehkä ollutkaan kaikista viisain. Eläinsuojeluyhdistyksestä oli kerrottu, että kyseisellä koiralla olisi edessä hammasremontti. Totesimme, ettei meillä ehkä olisi juuri nyt resursseja sitä hoitaa.

Mutta en siis kuitenkaan osannut laskea yhteen.

Kiitospäivän vierailullamme rauhoittelin sylissäni pikkukoiraamme, jota isäntäväen vähän tavanomaista suuremmat ja hyvin äänekkäästi ystävällisyyttään ja uteliaisuuttaan ilmaisseet kultaiset noutajat täysin ymmärrettävästi hermostuttivat. Keskityin keskusteluun toisten aikuisten kanssa ja huomasin vasta hyvän tovin päästä, että vaatteeni olivat kauttaaltaan karvan ja hilseen peitossa. Normaalina karvanvaihtona sitä määrää ei mitenkään voinut pitää. Olisin hyvin voinut väittää pukeutuneeni valkokarvahirviöksi.

Koira pääsi aluksi pesulle. Sille hankittiin luomulaatuista, rauhoittavaa teepuuöljyä sisältävää shampoota. Hilseily loppui siihen pesuun. Seuraavaksi vaihtui ruokavalio, kun tuntemamme suomalaisleidi osasi pitkällä koirakokemuksellaan suositella parempaa tuotetta. Uuden ruoan rakeet ovat pienempikokoisia, ja tälläkin tuntui olevan selvä suotuisa vaikutus.

Vasta tämän jälkeen huomasin patin koiran silmän alla. Kaikenmoisista pateista helposti ajattelee pahinta. Oikeastaan diagnoosi olikin helpotus, kun eläinlääkäri totesi hampaan juuren tulehtuneen. Liiallinen karvanlähtö selittyi kivulla ja stressillä saman tien, samoin ne muutamat kerrat, kun koira oli edellisinä viikkoina yllättäen ärähtänyt sitä silittäneelle lapselle.

Eläinlääkäri tarjosi koiralle juurihoitoa. En sitä ottaisi itsellenikään, joten myös koiran kohdalla päädyttiin hampaan poistoon. Valitettavasti poistoa kuitenkin odoteltiin särkylääkkeiden ja antibioottien kanssa yli viikko. Nopeammin aikaa ei kerta kaikkiaan löytynyt - ei sittenkään, kun paise puhkesi ja alkoi märkiä. Silloin puoliso soitteli jo päivystäviäkin tahoja läpi. Mietin synkkiä uuden kotimaan eläintenhoidosta, kun tyynesti vain todettiin, ettei kuulosta hätätilanteelta. Lopulta istuin kaksi iltaa hautomassa karvaisen lapsen poskea lämpöpussilla, jotta märkä pääsisi ulos ja kipu sekä turvotus helpottaisivat.

Jo päivittäinen kipulääkitys teki koirasta leikkisämmän. Viikko operaation jälkeen koko koira on kuin uusi. Muutaman viime päivän aikana koira on ensimmäistä kertaa koko lyhyen tuttavuutemme aikana osoittanut nauttivansa ruoasta ylenpalttisesti, kuten terveet koirat kaiken vähäisen kokemukseni mukaan tapaavat tehdä. Se saa edelleen kahdesti päivässä juustopalaseen kätketyn antibiootin ja on tästä uudesta säännöllisestä herkkupalasta hyvin mielissään.

Säälin tavattomasti koko koiralaumastaan luopunutta tahoa, jos he todella jättivät kaikki pienet murusensa eläinsairaalan eteen toivoen, että ne siten saisivat hoitoa, jota omistaja ei itse voinut tarjota. Käytännössähän kymmenen koiran lauma hajosi, koirat sijoittuivat uusiin koteihin yksittäin tai kaksittain ja uudet perheet - toivottavasti - huolehtivat kullakin mahdollisesti ilmenevistä terveysongelmista.

Kerrasta viisastuneina me olemme nyt ottaneet koiralle sairasvakuutuksen. Toivottavasti sitä ei tule tarvetta käyttää.

Koira ja patti oikean silmän alla.

Koira esittelee parantunutta poskea kotiovella.
Sataa, eikä hänellä ole pienintäkään aikomusta lähteä aamulenkille. "Nope. Not coming."

Myrskykuvia

Myrsky tuli alueelle ennakoitua heikompana. Ennusteiden mukaan tuulet olisivat saattaneet olla vain vähän tornadorajojen alapuolella, mutta lopulta niistä jäätiin merkittävästi.

Kauempana puita ja aitoja silti kaatui, naapurikaupungissa yhden ruokakaupan katto romahti veden painosta ja useita moottoriteitä suljettiin tulvan vuoksi.

Flashflood-varoituksia lähetettiin aamupäivällä useita. Kaupan työntekijät lähtivät parkkipaikalle tarkistamaan autojensa turvallisuutta sen jälkeen, kun kaikkien kännykät olivat alkaneet samanaikaisesti huutaa viranomaisvaroitusta. 

Kaiken kaikkiaan olimme tämän säärintaman suhteen kuitenkin suojaisassa kohdassa täällä laaksossa.

Suurin oikea riski olivat ehkä autoilijat, joille jostain syystä on opetettu, ettei lätäköihin saa ajaa. Niinpä autot saattoivat tehdä odottamattomia ohjausliikkeitä. 

Muutoin liikenne oli tavanomaista rauhallisempaa, monet noudattivat kehotusta etätyöpäivän pitämisestä. Kaupoissa oli erinomaisen ruuhkatonta tehdä jouluostoksia!

Sadetta ja liikennettä.

Whole Foodsin parkkipaikalla oli vastassa usean sentin syvyinen lätäkkö. Siitä oli saappailla ihan hyvä astella, mutta saappaita näkyi kyllä katukuvassa varsin harvalla. Tyttöjä aamulla autosta kouluun auttanut vapaaehtoinen aikuinen huutelikin, että lasten sadevarustus oli "awesome".

Lounaspaikan lattialle kulkeutui vettä.

Preschoolilla varauduttiin tulvaan hiekkasäkein. Pienin kertoi, että säkeistä huolimatta vesi oli aamupäivällä tulvinut luokkahuoneiden oville saakka ja yksi opettajista oli rakentanut pihalle tilapäisen lisäviemäröintiputken, joka johti sadeveden portille ja ulos pihalta. Lapset olivat ottaneet tilanteen vastaan ilolla ja huudelleet toisilleen: "Get ready to swim!"

Aiemman postauksen kuvasta tuttu vedenuoma kuohui. Ohi ajellessani näin sen kaiteen luona pitkin päivää ihmisiä napsimassa vedestä kuvia. Oikeassa reunassa näkyy nyt vedenpintaa mittaava asteikko. Matalalla ollaan tästäkin myrskystä huolimatta.

Maanantaina vettä kuulemma satelee taas. Sitä ennen vietetään aurinkoinen viikonloppu kaikenlaisten joulupuuhien parissa. :)

Myrskyvaroitus

Huomiseksi on luvattu kunnon myrskyä.

Varoituksen on jo parin päivän ajan voinut lukea paikallislehdestä tai kuulla radiosta. Tänään taloyhtiön huoltomies kiersi teippaamassa varoituksen jokaiseen oveen. Preschool lähetti sähköpostin. Koulu laittoi automaattinsa soittamaan tiedotteen kaikille vanhemmille.

Muun muassa Oaklandissa ja San Franciscossa kouluja on suljettu. Meidän alueellamme ne pysyvät auki, ellei myöhemmin toisin ilmoiteta. Työläisiä on pyydetty harkitsemaan etätyöskentelyä. Se saattaa kyllä olla kiinnostava kokeilu, sillä sähkökatkoja on lupailtu laajalti.

Kunta on jaellut tulvaan varautuville omakotiasujille hiekkasäkkejä. Pihoja on pyydetty riisumaan joulukoristeista. Sitä en ole kenenkään nähnyt tekevän: vastahan väki on kovalla vaivalla saanut valot kiertämään ympäri talon ja pihapalmujen. Puiden juurella seisoo pari puhallettavaa petteri punakuonoa tai maisemasta melkoisesti erottuvaa lumiukkoa. Olisi päivän homma ottaa ne irti.

Kotona pitäisi olla riittävästi ruokaa ja juomaa. Taloyhtiö pyysi muistamaan, ettei kynttilöitä saa käyttää. Niitä en kyllä ole kauheasti nähnyt missään käytettävän - kirkossakaan. Nyt joulun alla siellä on ollut muutama elävä tuikku ja olin oikopäätä itsekin sitä mieltä, että touhu näytti vastuuttoman vaaralliselta, kun suloinen pikkutyttö hosui tuikkuihin valkeaa puolitoistametrisellä sytytyssauvalla.

Ikkunoiden lähellä ei olisi syytä oleilla, tulisi valmiiksi pohtia joka tilanteeseen huoneiston turvallisin alue, varautua kylmään (jos lämmitys katkeaa) ja toki jokaisella olisi hyvä olla kontaktihenkilö toisessa osavaltiossa mahdollista evakuointitilannetta silmällä pitäen.

Ja vettä nyt on kuitenkin meidän alueellemme luvassa palttiarallaa 2 inchiä eli noin 5 cm. Ongelma on se, että vesi tipahtaa taivaasta muutamassa tunnissa ja paikallisia viemäriverkostoja ei ole mitenkään suunniteltu vastaamaan tällaiseen haasteeseen. Heikosti kopin nappaa myöskään kuivuuttaan halkeileva maa.

Kiinnostavaa nähdä, onko luvassa oikea myräkkä varsinaiseen holy crap -tyyliin, vai näyttääkö aamu ulkosuomalaisen silmiin lähinnä tavanomaiselta syyspäivältä. Tiedättehän te tämän perspektiivieron: Raamatussa puhutaan 40 päivän ja 40 yön sateesta ja sitä kutsutaan nimellä vedenpaisumus. Suomessa tunnetaan sama ilmiö, siellä sitä kutsutaan kesäksi.

Eräs paikallislehden haastattelema rouva suunnitteli keittävänsä ison pannullisen kahvia ja katselevansa sadetta ikkunastaan (täten annettuja ohjeita leveästi uhmaten). Lähden huomispäivään vähän samalla uteliaalla asenteella. Kumpparit tosin nostin jo eteiseen odottamaan.

Jos elämä jatkuu kuten ennenkin, pääsen huomenna ehkä hoitamaan pahasti jälkijunassa jolkottelevia jouluasioita.

Luvassa vesisadetta silmänkantamattomiin

Kaliforniassa sataa vettä. Näin sosiaalisessa mediassa videoklipin, jossa meteorologi riemuitsi ja likipitäen tanssahteli kertoessaan, että vettä tulee nyt kuin aisaa eikä loppua vielä näy. Tätähän tosiaan tarvittiin.

Kuivuutta ei vielä ole julistettu päättyneeksi eikä mikään vaara toki ohi olekaan, ellei keli tällaisena nyt sitten sattuisi jatkumaan helmikuun lopulle saakka - ja siihenhän ei kukaan uskaltane vielä uskoa. Ymmärtääkseni vettä tulee näinä päivinä kuitenkin enemmän kuin vuosiin.

Taistelen teiniintyvällekin aamuisin kouluun saappaat ja takin, mistä hän ei ole ollenkaan onnellinen. Eipä silti, että koululaiset paljoa varusteita tarvisisivat. Sen jälkeen, kun on aamulla selvitty yli lätäkköisen ja mutaisen pihan (viemärit eivät oikein ota hommaansa hoitaakseen), loppupäivä julistetaan sateiseksi ja sehän tarkoittaa sisävälitunteja ja sisäruokailuja.

Iltapäivällä loikitaan uudelleen mudan ja lätäköiden halki. Opettajat lähettävät lasten mukana sanaa, että olisi kiva, jos kengät puhdistettaisiin kotona huomiseksi.

Ihanat sukulaiset onneksi toivat meille tullessaan Suomeen jätettyjä sadevarusteita. Tällä hetkellä takit ja saappaat löytyvät melkein kaikille, mutta pienimmälle ei kumpiakaan. Varusteet olivat ehtineet jäädä pieniksi.

Tänään olen kuluttanut lapsen kanssa kaupoissa tunnin jos toisenkin. Jos jotain sadevarusteita joskus oli myynnissä, ne ovat jo kauppojen hyllyiltä loppuneet. Mahdollisesti sadevarusteita ei ihan joka putiikissa alun alkaenkaan ollut, ovat vähän sellaisia erikoisvermeitä. Tämä tietysti kuvastaa paikallista elämäntapaa. Ulkonahan oleskelee sateessa tuntikausia vain suojatievahti!

Ja toisaalta, ellet ollut ajoissa, ilman jäät. Kaikki kausitavara pitäisi ilmeisesti ymmärtää ennakoida ja hankkia jo silloin, kun sitä ei vielä edes tiedä tarvitsevansa.

Jostain kumman syystä kaupoista kyllä löytyy talvivaatteita. Toppatakkeja, toppakenkiä ja jopa topparukkasia. En ihan ymmärrä. Siis tokihan jouluna voi lähteä lomailemaan vuorille... Mutta aika monet lapset näyttävät sadepäivänä tulevan kouluun juurikin niillä mokkaisilla ugg-jäljitelmillään.

Kattavan kauppojen koluamisen jälkeen nuorimmalla on nyt kosteutta sietävä soft shell -takki ja ehkä nahkaiset talvisaappaat. Nettikauppojen selaaminen on seuraava askel: jos vaikka jossain tällä mantereella myydään vielä ihan oikeitakin kumisaappaita.

Nämä hyvin vuoritetut puolikumpparit olivat tarjonnasta ehkä lähinnä sitä, mitä haettiin. Ne kuitenkin jäivät kauppaan, kun lähdettiin katsomaan "vielä sieltä toisaalta". Ja siellä ei sitten ollut näitäkään.

Sade on tuonut puista runsaasti lehtiä alas.

Läheinen joenuoma on pitkin syksyä näytellyt lähinnä lirisevää puroa. Koulumatkalla pysähdyimme ihmettelemään, kun vesi yhtäkkiä virtasi ja paikoitellen vallan kuohui.