Shalom

Pieninkin aloitti koulun.

Hän odottaa kuumeisesti, että tyhmä pehmeä lasku päättyy. Muistan tunteen omasta koulunaloituksestani yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Mekin kävimme koulua kahden tyhmän viikon ajan tyhmät kolme tuntia päivässä ja odotimme, koska meistä tulee oikeita koululaisia, jotka saavat oikeita pitkiä koulupäiviä ja rutkasti läksyjä.

Kinderiläisen päivät ovat nyt kolmen viikon ajan vain neljätuntisia. Sitten ne pitenevät kuusituntisiksi. Mutta läksyjä ei tule, sanoi tervejärkinen opettaja vanhempainillassa: "Jos lapsenne kaipaa läksyjä, lähettäkää hänet pihalle leikkimään."

Kivenä kaskessa ovat toki vielä vanhemmat, jotka kaipaavat lapselle läksyjä. Onneksi tehtäväkirjan voi ostaa myös Targetista, heti siitä sisäänmenon jälkeen oikealla on hyllyssä ollut jo monta viikkoa useita erilaisia.

Ensimmäisenä koulupäivänä kinderiläinen koki riemua siitä, että tuttu koulunkello soi - nyt hänellekin. Se tunne oli niin ihana, että piti hyppiä tasajalkaa! Onneksi päivät ovat jatkuneet lähes yhtä kivoina sen ekan jälkeenkin, vaikka vielä parempi kuin koulu, on iltapäivähoito ja sen nukkekoti, jolla saa leikkiä.

Ensimmäisenä päivänä 140 lapsen nenäliinan kokoisella leikkipihalla tavattiin myös pikkutyttö, joka silloin ensi kertaa nähdessä vaikutti aavistuksen pelokkaalta. Isänsä kehotuksesta kinderiläinen meni sanomaan tytölle "hi", minkä jälkeen he huomasivat, että ovat melkein samanlaisia, koska kummallakin on siniset silmät. Sitten mentiin leikkimään. Suureksi onneksi leikki jatkui myös iltapäivähoidossa.

Eilen aamulla pitkähiuksinen, sinisilmäinen tyttö vilkaisi minua hieman arasti (tottunut näkemään kinderiläisen isän), mutta tervehti tytärtäni reippaasti:

- Shalom!
- Hi! Where's your mom?
- She already dropped me off in the day care place.
- Oh, ok.

Sitten mentiin leikkimään.

2nd year experiences

Käytiin puolison kanssa asioilla. Huomattiin iloksemme, että meidän tavalliseen ostostelupisteeseen on ilmestynyt Starbucks. Oltiin etäisimmässä kulmauksessa. Puoliso ehdotti, että kävellään sinne. Kysyin siltä, kuvitteleeko se olevansa haikilla.

Siirsin auton. Otimme sen tavallisen. Pyörähdin ihan itsekseni askartelukaupassa ja outlet-myymälässä. Puoliso istui Starbucksissa tekemässä töitä. Askartelukaupasta löysin mitä hain ja outletistä viidellä dollarilla neuletakin.

Naistenhuoneessa hämmästyin, kun vesi ei virrannut hanaa kääntämättä ja paperinkin joutui itse vetämään telineestä.

Puhuttiin puolison kanssa kulttuurisesta vieraantumisesta.

Seuraavana aamuna lasten kanssa koulutarvikeostoksilla. Puoliso valmistautui yhdistämällä kolme koulun eri-ikäisille oppilailleen antamaa listaa yhdeksi. Shopattiin osa tavaroista toimistotarvikeliikkeestä ja osa tilattiin samalla lennosta nettikaupasta, hintoja vertaillen. Tiedettiin, mikä on sharpie ja mikä chisel tip. Lapset muistivat laadukkaan vihkomerkin nimen.

Ehdittiin vielä fro-yo:llekin. Varsin mukava lauantai ennen koulunaloitusviikkoa.

Tuntuu hyvältä, että arki alkaa ja että joka viikonloppu ei tänä vuonna leikitä turistia. Ei siksikään, että pienimmän pianotunnit sovittiin lauantai-iltapäiviin ja sunnuntaihin tulee esikoisen rippikoulu.

Päätin olla tietoisesti edes leikittelemättä sillä ajatuksella, onko meidän elämä täällä vai ei. Koko maailmahan on kaiken aikaa olemassa ja tietyiltä osin avoin, mutta joka päivä ei voi olla tekemässä  edes hypoteettista lähtöä. Arki on nyt.

Kuinka kaipaisin hitaasti eteenpäin laahustavia päiviä

Keväällä haaveilin, että meidän kouluvuodesta väsyneet ipanamme saisivat viettää pitkän, rentouttavan kesän. Että olisi aikaa leikkiä, ulkoilla, uida, syödä jätskiä, lukea, lojua iltapäivään yöpuvussa, pelata puhelimella, sanoa aikuiselle "joojooihankohta" ja kiusata siskoja ihan loputtomasti.

Kesälomaa on jäljellä enää muutama päivä ja haaveen voi nähdä toteutuneen. Lasten kesä ei ole ollut tylsä, mutta se on ollut pitkänpitkä ja ihanaa laiskuutta täynnään.

Kiitos siitä kuuluu täysin nuorille, jotka pestasimme lapsia vahtimaan. En tiedä, kuinka te kaikki muut pärjäsitte, sillä me veimme kaksi parasta. 

Arkienkeli ja kesäpoika ovat erilaisia, mutta kummatkin luotettavia, vastuuntuntoisia, kärsivällisiä ja tomeria, fiksuja, energisiä, huumorintajuisia ja sanalla sanoen upeita nuoria. Herättäkää minut keskellä yötä kehumaan, niin jatkan listaa epäröimättä ja suosittelen heitä kenelle tahansa koska tahansa.

Toisen perheen elämään sopeutuminen ei ole helppo juttu. Kun perheeni on pahimmillaan, meillä täytyy kestää kiukuttelevaa teiniä, ylienergistä keskimmäistä, vinkuvaa pienimmäistä, neuroottista pikkukoiraa, puujalkavitsejä tauotta lohkovaa isäntää ja kauniisti sanoen erikoista emäntää. On koetettava sietää perheen kasvispainotteista ruokavaliota, joustettava suunnitelmien äkisti muuttuessa, sopeuduttava talossa vallitsevaan vuorokausirytmiin aikaisine aamuineen ja selvittävä traumatisoitumatta suunnittelemattomista kohtaamisista suihkuhuoneessa.

Molemmat klaarasivat tämän kaiken hienosti. Ja me puolestamme kaikki, lapset, koira ja vanhemmat, koemme saaneemme kuin kaksi jäsentä perheeseen lisää.

Tänään saateltiin haikeina lentokoneeseen heistä jälkimmäisen vuoron tehnyt. Lasten lomaa on jäljellä vain muutama päivä ja talon arki hiljalleen kääntyy kohti syksyä. Hyvänen aika, kuinka oudolta se tuntuu. Jotakin puuttuu. Ja tässähän saattaa joutua varsin pian taas itse täyttämään astianpesukoneensakin!