Minäjuttuja

Jokin aika sitten kysyin puolisolta, onko hän miettinyt tekojensa seurauksia. Puoliso seuraa useampia vlogeja ja tykkää kuunnella niitä podcastien tapaan esimerkiksi autoa ajaessaan - turvallisesti kuulokkeella.

Ehdotin, että jos viikon aikana kuuntelee satoja videokeskusteluita, saa päähänsä aikamoisen määrän toisten ihmisten ajatuksia.

Tämä keskustelu bumerangasi, kun kerroin haluavani hankkia viisi mustaa v-aukkoista t-paitaa ja aikovani käyttää niitä vuoden. Vain niitä. Idean olin soveltaen omaksunut lukemastani blogiartikkelista. Puoliso kyseenalaisti kokeilun keston, järjellisyyden ja paitojen värin.

Ensimmäinen yritys paitojen hankkimiseksi päättyi nolosti, kun visiteeraamamme kaupan t-paidat osoittautuivat tarkoitukseen turhan heikkolaatuisiksi, mutta hupparit ihan kivoiksi. Ostin kaksi uutta hupparia, joista kumpikaan ei ole v-aukkoinen eikä musta.

Seuraavan mahdollisuuden uudistuneeseen minään saan onneksi jo iltapäivällä kampaamossa.

Kutrien tipahdellessa lattialle voinen käydä kampaajan kanssa kevyen keskustelun syvästä aiheesta. Sellaiseksi käynee esimerkiksi uusi suhteeni kahviin. 

Muutaman vuoden tee-elämäntavan jälkeen olen langennut vakavaan ja ilmeisen pitkäkestoiseen suhteeseen työpaikan soijalatten kanssa. Iltaisin kotona (satunnaisesti) meditoidessani päätän vakaasti, etten tahdo piristää päätäni kemiallisin keinoin. Aamupäivällä työpaikalla huomaan, etten halua nukkua päänsärkyisenä näppäimistöllä. En löydä tietä ulos kierteestä ja haen latten.

Viikonloput ovat hankalia. Joudun keittämään kahvin itse. Keittimessä kokeellista kasvustoa virittelevä toissalauantainen kahvi tekee kokemuksesta lievästi karmaisevan.

Tämä kaikki lienee vapaapäivien ja useiden peräkkäisten normaalimittaisten työpäivien turmelevaa vaikutusta. Yllättävä ja ylimääräinen vapaa-aika syöksee nykyihmisen vlogien, podcastien, blogien ja someartikkeleiden syliin ja sitä myötä suoraan itsetutkiskelun syövereihin.

Pitäisiköhän etsiä elämäntapaani ja uudistuvaan itsekäsitykseeni sopiva coffee shop?

Joka kaiken helppouden nimissä myisi myös laadukkaita t-paitoja.

Ja perustaa aiheen ympärille uusi vlogi.

Yksi vielä

Viidennen reissupäivän aamu. Heräämme Gormanissa, samassa siistissä motellissa, johon keskiviikkoiltana ajoimme. Lapset alkoivat tovi sitten supista keskenään (englanniksi) ja nyt katsellaan taas lastenohjelmaa.

Eilen ehdimme nähdä vilauksen Vegasista päivänvalossa. Söimme ihanan aamiaisen Bellagio-hotellissa. Ihan ensiksi lautaset täyttyivät tuoreista hedelmistä ja marjoista. Matkan päällä tulee naposteltua paljon erilaisia naksuja ja sipsejä, niistä saa pian tarpeekseen.

Bellagion edustalla kävimme ihastelemassa hienon tanssivien vesien näytöksen. Teini tahtoi käydä kokemassa muutaman merkkiliikkeen tunnelman ja puoliso verestämässä muistoja pyramidin mallisesta Luxor-hotellista.

Ajomatkan aikana maisemat muuttuivat vähitellen tutummiksi. Vuorten piirteet pehmenivät ja puut katosivat tien viereltä. Alkoi näyttää ihan Kalifornialta.

Tänään mennään kotiin.

Bellagio. Jälkiruoaksi teini löysi ja toi pyytämättä minulle gluteenittoman suklaaleivoksen.

Bellagion sisätiloissa juhlistettiin sadonkorjuukautta. Kurpitsakoristeiden takana Garden Store oli täynnä joulua. Kimaltavaa joulua.

Paris.

Keisarin palatsi ja osa Bellagioon liittyvää ostoskeskusta. Altaassa tanssivat vedet.

Pienimmän lempihotelli.

Luxorin seinää.

Palmukuva.

Matkalla. Huikeat maisemat avautuvat aina nousun jälkeen, kun laakso levittyy eteen. Sanomme takapenkille, että nyt pitää katsoa maisemaa. Sieltä tulee väsynyt vastaus: "Joo, vuoria." Ihan kuin niitä oltais jo nähty.

Bling, bling, Las Vegas

Neljäs päivä, kolmas aamu.

Arizonassa sattuivat reissun kommellukset. Ensin hukkasin Safeway-ruokakauppaan puolison luottokortin. Sitä etsittiin tovi autosta ja kaupasta. Saimme kortin takaisin, sillä sen oli löytänyt puolestamme joku rehti arizonalainen ja toimittanut takaisin kaupan työntekijöille.

Myöhemmin Nevadaan ajaessamme otimme tunnin ylimääräisen kierroksen. Ajamillamme taipaleilla näkee tasaisin väliajoin tienvarsikylttejä, joissa ystävällisesti muistutetaan edessä olevasta palveluttomasta taipaleesta. Niitä ennen on syytä esimerkiksi tankata autoa. 

Olimme viisi mailia sitten ohittaneet "Next service in 49 mails" tiedotteen, kun pienin takapenkiltä vinkaisi huoltotauon tarpeesta. Ajelimme tunnin ajan edestakaisin sitä samaa seitsemäntoista mailin pätkää, joka mahdollisti takaisin kääntymisen.

Jossakin Arizonan ja Nevadan rajalla kuljettiin korkealla. Vuorenhuiput olivat miltei ikkunan tasalla, taivas lähellä ja suuret tähtikuviot paljain silmin katsottavissa. Hoover Damin ylitimme pilkkopimeällä.

Aivan yllättäen jonkin vuoren harjalta avautui näkymä laaksoon, joka valoissaan kimalsi ja säihkyi enemmän kuin mikään näkemämme kaupunki. Bling, bling, Las Vegas.

Jaksoimme pyörähtää Pariisissa. Lapset rakastivat viattomasti kaikkea näkemäänsä. Isoin tiesi jo kyseenalaistaa. Kun pienin huokaili kynttiläkruunujen ja palatsihotellien hohteessa muuttavansa tänne aikuisena, teini totesi, ettei tämä ole sellainen kaupunki, jossa pikkusisko haluaisi asua.

Tänään menemme katselemaan säihkekaupunkia päivänvalossa.

The Grand Canyon

Kun viettää vain muutaman tunnin paikassa, jota tutkien, ihmetellen ja koluten voisi viettää ihmisiän, jää väkisin hiukan tyhjä olo. Grand Canyon.

Tiesimme jo mennessämme, että ehdimme vain vähän. Päätimme keskittyä lapsille suunnattuun Junior Ranger -ohjelmaan ja nähdä sen ohella sen mitä näemme. Pienet tytöt innostuivat tehtävistään kovasti ja ne ohjasivat heitä hienosti tarkkailemaan upeaa ympäristöämme.

Kuuntelimme myös lyhyen esityksen  Kalifornian kondorikotkista. Jos menet Grand Canyonille, älä heitä kanjoniin pikkukolikoita. Opimme, että kondorit syövät kaikkea kiiltävää ja kuolevat komplikaatioihin.

Luonnonsuojelulupauksen annettuaan lapset saivat Junior Ranger -merkit ja olivat niistä ylpeitä.

Arizona

Kolmas päivä, toinen aamu. Heräsimme Bellemontista. Ikkunan takana aukesi arizonalainen maisema lumihuippuisine vuorineen.

Olimme saapuneet hotellille hiukan ennen seitsemää illalla ja painuneet suoraan petiin. Kun kello oli nukuttu ympäri, oli mukavaa loikoilla vielä hetki sängyssä katselemassa Disney Junioria.

Kauas on pitkä matka. Illallisella pihviravintolassa olimme puolison kanssa leikkineet kartoilla ja katselleet, missä kohdassa Puolaa olisimme, jos samat matkamailit olisi taitettu Etelä-Suomi lähtöruutuna.

Tällä kerralla hotellin aamiainen yllätti myönteisesti. Tarjolla oli jopa pikakaurapuuroa ja omenoita, niinpä kaikki saivat syödäkseen. Kahviin ei kyllä ollut koskeminen.

Siksi päivän ensimmäisenä etappina etsimme Starbucksin, jollaista emme eilen nähneet lainkaan. Lopulta paikallistetulla Peggy's Coffee & Gas -tyyppisellä huoltamolla ei tarjoiltu minisoijalattea.

Takapenkillä otettiin jossain kohdassa eilistä kierroksia Internetistä. Olimme keskellä aavikkoa ja siskokset päättivät yrittää videoiden katselua mobiilinetin varassa. Sisko "käytti kaiken netin" ja toiselle tuli itku. 

Siihen kohtaan otettiin pelitauko ja katseltiin ruudun sijaan ikkunasta kilometrien mittaisia junia, joissa oli edessä 3-5 veturia.

Toisin kuin Kaliforniassa, Arizonassa on puita ja vihreää. Ja niin kylmä, että meillä on päällä pipot ja toppaliivit. Aamulla yritin selittää pienimmälle, että hänen on puettava housut. Kalifornialaistunut lapsi katseli minua kummissaan ja osoitteli 3/4-legginssejään. Piti selittää, että Suomi-kylmä, ei Kalifornia-kylmä. Saapa nähdä, pärjätäänkö me Canyonilla farkuilla.

Arizona!

Maisemaan ilmestyi tolppakärkisiä vuoria.

Junaa on pidemmälti kuin kuvaan mahtuu.

Matkalla

Toinen päivä, ensimmäinen aamu.

Olemme lähteneet matkaan illalla töiden jälkeen ja ajaneet pimeässä jonnekin melkein puoliväliin ja yöpyneet ilahduttavan siistissä motellissa moottoritien vieressä.

Pimeällä Kalifornian rannan suuntainen moottoritie muuttuu valtavien rekkojen ryömimisradaksi. Vuorten välillä niistä ei ole paljon kiusaa. Ylämäkiin ne jäävät raskaine lasteineen jumiin. Kymmenet rekat vilkuttavat hätävalojaan tien oikeassa laidassa varoittaakseen hitaasta etenemisestään. Ne näyttävät vastakuoriutuneiden kilpikonnien laumalta.

Motellin työntekijä katselee mietteliäästi peräämme, kun torjumme tarjouksen kuponkialennuksella hankittavasta meksikolaisesta burritoaamiaisesta ja lähdemme matkaan. Arvaan syyn oikein. Karun maaseudun keskellä ei kovin monta aamiaispaikkaa ole.

Muutamaa energiapatukkaa myöhemmin kaarramme aavistuksen epäileväisinä keskelle ei mitään pystytetyn huoltoaseman/postitoimiston/sekatavarakaupan/aamiaisravintolan/community centerin pihaan. 

Neenach. Olemme vain pienen matkan päässä Los Angelesista, mutta sitä on vaikea uskoa. 

Osoittaudumme piankin naurettaviksi kaupunkilaisiksi. Yksi lapsi ei tahdo English muffininsa kanssa juustoa, toinen torjuu kananmunan. Kokki roikkuu keittiön ja myyntitilan välisessä ikkunassa ja kyselee, mitä tämä tämmöinen oikein on olevinaan. 

Gluteenittomuutta tavoitteleva löytää kaupasta pussin pähkinöitä ja tuhdit aamiaisranskalaiset, joiden gluteenittomuudesta ei voi mennä takuuseen.

Takapenkille heitellään jätskiä ja pelikonsoleita. Matka jatkuu.

Rekkoja ylämäkiryöminnässä.

Aamunäkymä.

Matkalla.

Syksyistä säätä

+ 22 C / n. 72 F

Kun lauantai-aamuna käväisimme farmer's marketilla, kaikki lapset käyttäytyivät kauniisti ja auttoivat ostosten tekemisessä sen sijaan, että olisivat kiusanneet toisiaan. Lupasimme, että palkitsemme kauniin käytöksen käymällä fro-yolla myöhemmin.

Ensin piti kuitenkin viedä ruoat kotiin, semminkin kun ostoksissa oli myös soijapullia ja vastapuristettua, säilöntäaineetonta omenamehua, jotka halusimme heti kylmään. Sitten pitikin jo kiiruhtaa pienimmän pianotunnille, minkä aikana isommat tutkivat toisen vanhemman kanssa läheisen Goodwillin halloween-tarjontaa ja ilahtuneina löysivätkin suunnilleen toiset tai kolmannet asukokonaisuutensa.

Ehdimme fro-yolle vasta viiden aikoihin. Kaikki ulkopöydät olivat jo jääneet varjoon. Kesällä varjo oli hyvä asia, mutta nyt on syksy. Tovin päästä yksi lapsista pyysi, voisimmeko siirtyä syömään autoon. Niin teimme. Kaikkia palelsi.


+ 20 C / 68 F

Sunnuntai-iltana istuimme pikaruokapaikassa. Kukaan ei ollut jaksanut kokata. Ulkona syysilta jo hämärtyi, sisällä ilmastointi pöhisi silti lujasti. Viereisen pöydän aasialainen äiti haki autosta teini-ikäiselleen isän ruutukuvioisen flanellitakin. Meidän keskimmäinen oli päässyt aikuisen silmän huomaamatta livahtamaan autoon hupparitta ja hytisi shortseissaan. Päätimme kokeilla, olisiko ulkona lämpimämpi - ei kovin paljon.

Hampparit syötiin nopeasti ja autossa käännettiin lämmitys päälle.


+ 18 C / n. 64 F

Maanantai-aamu. Yön aikana laakson lämpötila oli käväissyt kolmessatoista asteessa. Taloa ei vielä kannata lämmittää, iltapäivällä on muutaman tunnin ajan vähintäänkin + 25 astetta. Siksi aamut ovat kylmiä, sisällä tyypillisesti pidempään kuin ulkona auringossa. Pienimmäinen etsi villasukkiaan ja huppariaan. Keskimmäinen kääriytyi vilttiin olohuoneen lattialle. Koulun puetaan aamupäiväksi hupparit, mutta iltapäivää ja ilmastoimatonta luokkatilaa ajatellen shortsit ovat edelleen järkevä valinta.

***

Aivan selvästi on tullut syksy - ja meidän suomenkelikestävyytemme painunut olemattomille tasoille. Kuten monet muutkin, etsimme esiin talvisaappaat ja olemme vakuuttuneita siitä, että varvassandaalien käyttöpäivät alkavat olla vähissä. (Jotkuthan niillä tosin kulkevat reippaasti läpi vuoden ja lisäävät kesäiseen shortsit ja t-paita -asuunsa vain toppaliivin.)

Tuleva talvi jännittää kalifornialaisia. El Nino -ilmiön myötä odotettavissa on kaivattuja sateita, joista viime viikolla koimme jo ensimmäiset kevyet, varhaiset ripsaukset. Lehtiartikkelin mukaan kattoja kunnostavien yritysten kalenterit on täytetty kuukausiksi eteenpäin. Keinotekoisia jokia ja vedenuomia puhdistetaan niihin kuivina kuukausina kertyneistä roskista ja jätteistä. Suurien kiinteistöjen myrskykelpoisuuksia tarkistetaan ja naapuritkin pohtivat, mahtaako vesi mennä läpi varastorakennukseen.

Paikallislehti kirjoittaa artikkelin edellisen El Ninon aikaisista tulvista. Sen myötä havahdumme muistamaan, että meidänkin kotimme sijaitsee suuren tulvariskin alueella.  Toivomme, että kiinteistön omistajat ovat ottaneet vakuutuksen tulvan varalle ja ostamme pienimmälle uudet, vilkkuvat kumpparit. Iltakävelyllä koiran kanssa huomaan, että kaikki lähikatujen talot on rakennettu tontillaan ikään kuin pienen, lievästi autotielle viettävän mäen päälle.

***


+ 27 C / n. 81 F

Perjantai-iltapäivä. Puoliso on hakenut minut töistä. Olemme ajelleet kohti kotia ja pysähtyneet matkalla Starbucksissa. Takana on niin lapsilla kuin aikuisilla taas yksi työteliäs viikko, jonka läpi olemme painaneet kukin enemmän ja vähemmän flunssaisina.

Puoliso ajaa ohi koululle kääntyvästä tienmutkasta ja parkkeeraa puiston viereen. Istumme aurinkoisella penkillä vieretysten, juomme jääteetä ja keskustelemme asiantuntemattomasti palmujen hoitamisesta. Osoittautuu mainioksi ajatukseksi rentoutua hetki. Lapset viihtyvät iltapäiväkerhossaan erinomaisesti ja valittavat aikuisille varastetusta puolituntisesta huolimatta, että haemme heidät liian aikaisin.

Kolean aamun jälkeen voi tyypillisesti odottaa iltapäivästä alkaen lämpenevää.

Ylitunteja ja yskää

Aamuyöllä neljän aikoihin havahduin siihen, että miehen tietokone jutteli olohuoneessa. Töniskelin miestä selvittämään, mistä rakkineella oli siihen vuorokaudenaikaan asiaa.

Olin toivonut, että edessä olisi ollut levollinen yö. Lapsia peitellessä olin muistuttanut heistä jokaista, että seuraava aamu olisi lauantai ja että unen saisi antaa viipyä pitkään, jos siltä tuntuisi. Viiden pintaan tassuttelin aamutakissa olohuoneeseen katsomaan, miksi mies oli jäänyt niille teilleen.

Jo kahden ja kolmen aikoihin oli kuulemma tavoiteltu lukuisia kertoja. Puhelin oli unohtunut älä häiritse -asentoon. Osa IT-väestä elää (kausittain) samanlaista elämää kuin muutkin hädän tullen tarvitut ammattilaiset. Siihen se yö sitten jäi.

Seitsemään mennessä kaikki pörröpäiset lapsetkin istuivat jo sohvalla yskimässä ja ihmettelemässä uutta aamua. Ne samat ipanat, joita arkiaamuisin saa puoliväkisin kammeta sängyistään, kun nousun aika puoli seitsemältä koittaa.

Aamuja on ehkä vaikeuttanut koko perhettä kolmisen viikkoa piinannut flunssa, jonka olennainen oire on unia katkova, ankara yskä. Olemme opetelleet tuntemaan perusteellisesti paikallisten apteekkien yskänlääketarjontaa. Aamuisin ja iltaisin lapset seisovat jonossa odottamassa mittakipollistaan. Meidän aikuisten lääkkeet ovat yllättäen tablettimuotoisia ja jokseenkin toimivia.

Puoliso kävi tapaamassa uutta omalääkäriään, joka oli odottamatta paljastanut osaavansa hullunkurisen lauseen verran suomea ja kertonut tulevansa kielitaustaisesti suomalais-espanjalaisesta perheestä, jossa kuitenkin puhuttiin kotikielenä ranskaa ja asuttiin jossakin englanninkielisessä maassa, josta lääkäri sittemmin päätyi Yhdysvaltoihin. Kuuntelin kiemuroita kiehtoutuneena ja totesin, että siinä elämäntarinassa on monta kertaa valittu se vähemmän kuljettu tie.

Töissä retkahdin monen vuoden tauon jälkeen, ja kolmen päivän kofeiiniputki johti karvaisiin vieroitusoireisiin. Ylituntien keskellä soijalatteherkku kuitenkin oli kaivattu virkistys. Useamman viikon kiireen jälkeen jälkeen tuntuu ylelliseltä saapua kotiin jo hetikohta viiden jälkeen. Silloin ehtii valmistaa päivällisruoan itse ja tehdä sen oheen salaatin. Lukea lapsille iltasadun ja saada pienemmät silti kahdeksaksi nukkumaan. Ja kokonaiset, kaksipäiväiset viikonloput! En edes aloita siitä.

Eilen nautimme puolison kanssa lounasta yhdessä. Istuimme ulkona auringonpaisteessa napostelemassa nouto-falafeleja ja suunnittelimme lomaa. En tarkoita sillä utopistista, pohjoiseurooppalaista viikkokausien vapaata, vaan jos nyt muutaman (palkattoman) päivän ottaisi. Tekisi hurjan road tripin ja ajaisi tuntikausia katsomaan jotakin valtavaa. Vaikka rotkoa.

Mukaan varataan tietysti tietokone hätätilanteiden varalta eikä sitä puhelintakaan passaa kääntää äänettömälle.