Vuoret

Kasvoin varhaislapsuuteni vaaramaisemassa. Jotkut väittävät, että lapsuuden maisemat, miljööt ja horisontit määrittävät sitä, minkä myöhemmin elämässämme koemme kotoisaksi.

Kun ajoimme syksyllä Arizonaan, ehdimme katsoa maisemia tunnin jos toisenkin. Jokin alkaa jo näyttää tutulta, jokin on edelleen eksoottista. Pohdin puolisolle ääneen, opinko koskaan tuntemaan näitä kontuja ja mikä tärkeämpää, rakastamaan niitä.

En vielä tiedä. Lapsilleni tämä miljöö ehkä painuu syvälle mieleen ja sydämeen.

Olen kuitenkin huomannut tähyäväni laaksoa kaikkialta ympäröiviä vuoria. Aamuisin töihin ajaessa sama maisema näyttää aina uudelta. 

Tällä viikolla otin muutaman kuvan: tekstin alla sama maisema kolmena eri aamuna, melko lailla samaan aikaan samalta tieltä kuvattuna.

Vuorilla on oma tunnelmansa sateella, sumussa tai pilvisellä säällä. Joinakin päivinä koko vuorta ei erota. Toisina on kirkasta ja selkeää, korkeuden rajat piirtyvät tarkkoina vasten huikaisevan sinistä taivasta. 

Sellaisina päivinä tuntuu melkein elämäkin selkeämmältä.

Aamuliikennettä ja kevyt pilvipeitto.

Kirkkaat vuoret.

Sadeaamu.

Mummin seikkailuloma

Kahta yli kahdeksan perjantai-iltana kahdesta makuuhuoneesta kuuluu tasaista tuhinaa. Yhdessä nukkuvat pienemmät tytöt, toisessa mummi.

Pitsaperjantaipäivällisen jälkeen olen patistanut kaikki kolme hammaspesulle, sillä erityisesti joukon varttunein on hieronut silmiään ja näyttänyt siltä, että saattaisi pian laskea leukansa lautaselleen ja nukahtaa.

Ei ihme; takana on pitkä matka.

Siskosten kesken olemme viimeisen vuorokauden aikana lähetelleet toisillemme kiivaasti viestejä, kenenkään vuorokausirytmistä piittaamatta. Kesken unien tai levottomien torkahdusten on noustu katsomaan ruutukaappauskuvia lentoaikatauluista. Linkkejä Atlantin yllä kehittyneestä hurrikaanista kertoneisiin artikkeleihin. Otoksia, joissa seurannan kohteesta tehdyt näköhavainnot viimein todistetaan. Lähdössä. Perillä!

Kuinka se yksi stuertti olikaan ystävällinen! Tarjosi viiniä. Luuli häntä saksalaiseksi. Auttoi vielä repunkin selkään lähtiessä.

Ja miten sutjakasti sujuivat saattopalvelut jokaisella kentällä! Miten ihmiset olivat kohteliaita! Ruokakin hyvää! Kyllä matkailu avartaa!

Parinkymmenen tunnin reissu ovelta ovelle tuntuu olleen jännitysnäytelmä lähinnä sitä ruudun ääressä seuranneille. Mummi puolestaan on tainnut nauttia joka hetkestä.

Nyt matkan rasituksista on lupa levätä. Edessä on monta yhteistä viikkoa, melkein kokonainen kevät. Lapsilla on yhteiselle ajalle selkeä tavoite: he tahtovat mummin leipovan pullaa.

Vieraalla kielellä

Kävin lasten kanssa ihanassa tyttöjen kaupassa ostamassa kaverin synttärilahjan. Kauppa on täynnä pinkkiä, glitteriä ja kaikkea mageeta. Teini löysi samalla farkut ja kauppareissu olisi ollut oikein kiva, ellen kassalla olisi kompastunut kieleen.

Osasin toki odottaa kysymystä lahjanpalautuskuitista ja selvitin sen itseäni tyytyväisenä selkään taputellen. Seuraava kysymys sen sijaan tuli yllätyksenä ja esitettiin idiomia käyttäen: halusinko jotain jotain tai sähköpostiin?

Pyysin myyjää toistamaan kysymyksensä ja kun en vieläkään saanut siitä kiinni, harmittelin, että sen muotoilu oli joko-tai. En voinut edes mutista "joo" tai "ei". Mutisin sitten vain jotain epämääräistä siltä, että "ihan vain käy". Myyjä printtasi kuitin ja kummallekin taisi jäädä tyhmä olo.

Joskus haluaisin jaella infolappusia ja kouluttaa maailmaa huomioimaan kielenoppijoita. Kieltä vain osittain taitavan kanssa viestiessään olisi hyvä 

- puhua selkeästi,

- puhua hitaasti,

- välttää idiomeja, murretta ja slangia,

- toistaa tarvittaessa,

- ellei toistaminen auttanut, selittää toisilla sanoilla,

- viestiä ennustettavasti, 

- ellei viesti ennustettavasti, viestiä erityisen selkeästi,

- kysyä kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä tai ei,

- olla tietoinen viestin kulttuurisidonnaisista piirteistä sekä

- nimikoida asioita ja tunnetiloja avainsanoilla.

Nimikoimisella tarkoitan yksinkertaisia lauseita, joissa yleisesti käytetyillä sanoilla kerrotaan, missä mennään. Tämä on erityisen tärkeää, jos viestintä ei ole ennustettavaa:

"We have a PROBLEM" 

"I just wanted to ASK you"

"I am so HAPPY to see you"

"We have a NEW SYSTEM"

"Hey ONE MORE thing"

Vielä parempi, jos olennaisen avainsanan voisi (vaikkapa koulussa, töissä tai lääkärillä) kirjoittaa näkyviin.

Osaanhan minä tätä kieltä - mutta ei se omani ole. Turhauttavinta onkin päivästä toiseen seistä sen seinän edessä, että kaikesta kyllä selviää, mutta itseään ei saa ilmaistua siten kuin haluaisi - sujuvasti, nopeasti, nokkelasti, hauskasti tai älykkäältä kuulostaen. Sävyjen, täsmälleen oikeaa tarkoittavien sanojen, sen saman sanan edistyneemmän version ja idiomaattisen sanontatavan hapuilu vie aikaa ja energiaa. Eikä silti aina onnistu.

Ympäröivän maailman kouluttamista hyödyllisempää taitaisi kuitenkin olla muutaman uuden viestintätavan opetteleminen. Voisi hidastaa oman puheen tahtia. Vaatia itseltään vähän vähemmän - perussana on ihan yhtä ok kuin se hienompi sana. Ja kai voisin vain sanoa kassaneideille ja puolitutuille reippaasti ääneen senkin, että sori, nyt en tosiaan ymmärtänyt mitä tarkoitit. Yritetäänkö uudestaan?