Päiväretkillä 3/3

Viimeisenä retkipäivänä lähdimme pohjoiseen päin. Koira oli yllättävän hyvin sopeutunut matkustamaan vuokra-autoa varten hankitussa pehmeässä kopassaan. Se oli aivan kummissaan, kun ymmärsi, ettei tänään pääsisikään mukaan.

Olimme tutkiskelleet lähialueiden museotarjontaa tarkkaan ja päätyneet mielestämme perusteltuun ratkaisuun. Kuvittelimme olevamme menossa Heureka-tyyppiseen tiedemuseoon, jonka  esittelyt olisi suunniteltu erityisesti lapsia ajatellen.

Muutama minuutti perille pääsyn jälkeen selvisi, että nettisivujen mainostama koko perheen hauskanpito olikin oikeastaan koodikieltä, joka tarkoitti vanhempien ja pienten lasten yhteistä laatuaikaa.

Mummi ja teini tykästyivät puhelimiensa, auringon ja kahvilan tarjontaan. Olikin varsin kaunis päivä, lämpötila veden äärelläkin ainakin sen +25 C.

Onneksi teini lopulta kuitenkin tempautui mukaan pikkusiskojen tutkiviin leikkeihin ja nämä puolestaan painelivat menemään posket punaisina. Pienin kiitteli erikseen kohdevalintaa - nyt hänellä oli selvästi hauskempaa kuin aikuisten näyttelykohteissa.

Mennen tullen ajoimme ensi kertaa Golden Gate -sillan yli. Sausaliton keväiset kukkulat olivat vehreät ja maisemat kauniita.

Paluumatkalla pyörähdimme vielä syömään kiinalaishenkistä pikaruokaa. Mummi etsi paikan auringosta ja me muut huomasimme paikallistuneemme sikäli, että haemme aina automaattisesti suojaa paahtavalta auringolta.

Nyt turistikierrokset on taas hetkeksi tehty. Tulevat viikonloput kuluvat mm. ostoksilla, pianotunneilla ja Suomikoulussa. Mummi kuitenkin pääsee katselemaan Kaliforniaa vielä kauempaakin, kun siskoni saapuu noin kuukauden kuluttua ja he kieputtavat muutamassa päivässä aivan hurjan road tripin.

Päiväretkillä 2/3

Maanantai-aamu alkoi pihajuhlilla. Pienet tytöt olivat monta päivää innokkaasti suunnitelleet ystävänpäivätapahtumaa. He laativat meille toimintapisteitä, joissa mm. puhalleltiin saippuakuplia, pukeuduttiin naamiaisasuihin, luettiin kirjoja ja leikittiin Hello Kitty -tietokoneen opettavaisilla ohjelmilla. 

Tapahtumaan kuului myös ruokailu: valmistimme yhdessä kevyen voileipälounaan keittiössä.

Osallistuminen maksoi kaikilta yhden sentin ja ruokailu toisen. Aika moni taisi maksaa ylihintaa, kun tytöt kertoivat, että tuotot menevät kodittomille.

Sittemmin juhla on poikinut yleishyödyllisen yhdistyksen "Pennies for Homeless", joka jatkaa toimintaansa lastenhuoneessa ja varainkeruuta aikuisten lompakkojen liepeillä. Varat kuulemma kanavoidaan kirkon kautta perille, kunhan asiasta päästään pastorin kanssa puhumaan.

Kevyen lounaan jälkeen lähdimme jälleen kohti Santa Cruzia. Aioimme rannalle ja boardwalkille. Tämä oli nyt sitten se President's Day: useilla vapaapäivä js varsin kaunis sellainen. Rannalle riitti tulijoita!

Lähtöhässäkässä koira oli päässyt livahtamaan joukon mukana autoon ilman, että kukaan huomasi hihnan puuttuvan. Viritimme varahihnan puolison vyöstä. Se ajoi asiansa, mutta myös koiran hulluuden partaalle. Hän kun tahtoisi aina kulkea lauman ensimmäisenä.

Rannalla olivat tietysti vastassa koirien kieltokyltit. Olemme täällä käyneet sen kanssa aiemminkin, mutta nyt väkeä oli niin paljon, ettemme kehdanneet kieltoa uhmata. Näimme kyllä niinkin tehtävän.

Mummi, koira ja minä asetuimme siis rannan reunaan nauttimaan eväistä. Tytöt rakensivat linnaa vähän matkan päähän ja pääsivät hetken kuluttua puolison vahtimana kahlailemaan (lue: katselemaan vaatteensa läpimäriksi) jääkylmään mereen.

Rannalle lähtiessä meidän lapsille pitäisi AINA ottaa mukaan vaihtovaatekerta, vaikkei kukaan veteen aikoisikaan. Nyt kotimatkalla päädyttiin vaikka minkälaisiin luoviin huppareita ja takkeja hyödyntäviin virityksiin.

Boardwalkin epätasainen puupinta osoittautui mummille erittäin ikäväksi kävelyalustaksi. Muutaman sadan metrin jälkeen päätimme antaa sen kanssa periksi. Pohdimme hetken rantaravintolaan asettumista, mutta näytti siltä, että siinä tarjoilua saisi odottaa tovin jos toisenkin. Haimme auton ja siirryimme suosiolla puolityhjään hampurilaisravintolaan.

Mummi oli muutamaa päivää aiemmin tutustutettu Starbucksin soijalatte-kahviin. Koko päivän oli vähän puhuttu, että siellä Starbucksissa voisi pistäytyä nytkin. Iskimme suunnan navigaattoriin ja ajoimme varsinaisesta reitistä hiukan syrjään hakemaan kaikille herkkumukin.

Ja olikin vallan hyvä, että paluumatkan alkaessa kaikilla oli massu täynnä ja hyvä mieli. Ainoalla reitillä oli liikennettä vielä enemmän kuin eilen ja matkan varrella kaksi onnettomuuttakin, jotka sotkivat kapean kaksikaistaisen tien kymmenien kilometrien ryömintäruuhkaksi.

Jossain kohdassa päätimme käyttää navigaattorin tarjoamaa oikopolkua, jonka tosin näimme palaavan myöhemmin samalle tielle. Valinta osoittautui jännittäväksi. Ajoimme pimeässä jyrkkämutkaista vuoristotietä, joka kulki halki nuoren punapuumetsän.

Kotimatka kesti paljon oletettua kauemmin ja vuokra-auton välipalautusaikakin ehti umpeutua. Me jäimme tyttöjen kanssa kotiin pesemään hiekkarantaa hiuksistamme, kun puoliso vielä kiepautti kaaran palautuspisteeseen.

Musiikkia pihajuhlissa.

Tatun ja Patun joulukirja pihajuhlien lukuhetkessä.

Rannan reunamilla.

Päiväretkillä 1/3

Viime viikonvaihteessa pidimme pitkän viikonlopun. Monille sellainen oli tarjolla automaattisesti, koska maanantai oli President's Day. Kaikki työpaikat (esim. minun) eivät sitä kuitenkaan vietä.

Vapaapäivien ajaksi vuokrasimme suuremman auton ja pyöritimme mummia lähiseuduilla. Päädyimme pohdinnan jälkeen tekemään useita päiväretkiä yhden pidemmän matkan sijasta.

Big Basin Redwoods State Park on meiltä parin tunnin matkan päässä. Olemme käyneet siellä lyhyesti kerran aiemmin toissa kesänä. 

Silloin olimme liikkeellä heinäkuun neljäntenä, jolloin sekaan mahtui mainiosti. Nyt oli helmikuun 14. - onkohan silloin romanttista mennä metsään?

Parkkipaikalla oli vastassa pitkä jono ja tulijoita opastava virkailija. Puisto oli tupaten täynnä. Saatoimme joko jatkaa matkaamme Henry Cowell Redwoods State Parkiin tai jäädä jonotuslistalle odottamaan paikkaa autolle. 

Pysäköinti on täällä maksullista ($ 15), mutta sisäänpääsymaksua puistoon ei peritä (ellei sieltä halua telttapaikkaa, joka uskoakseni kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen).

Päätimme jäädä odottamaan. Olimme juuri oppineet, että tähän metsään kannattaisi saapua jäykkäpohjaisella pikkuautolla. Suuri pehmeästi jousitettu vuokra-alus jousti ja myötäili mutkaisella vuoristotiellä niin, että lopulta olimme kaikki hiukan merisairaita. Matkan jatkaminen ei siis juuri siinä hetkessä houkutellut.

Söimme kevyen hot dog -lounaan alueen kahviossa, teimme pieniä ostoksia myymälässä ja otimme kuvia aivan parkkipaikan vieressä olevan hyvin suuren puun edessä. Niissä kuvissa on kaikissa ihmisiä, joten tässä saatte tyytyä kuviin nuoremmista ja ohuemmista puista.

Teimme myös lyhyen kävelyn itse metsässä. Kieltokyltti kertoi, ettei mukanamme retkeilevä koira ollut tervetullut metsäreitille. Mutta kyltit nyt ovat vain suosituksia, joten toki koira tuli mukaan metsään (eikä kukaan kohtaamistamme kanssaretkeilijöistä sanonut siitä meille mitään, tervehtivät vain iloisesti).

Paluumatkalle lähdimme toista reittiä kohti isoa tietä, koska toivoimme sen mutkittelevan vähemmän. Sen se tekikin. Päädyimme Santa Cruzin keskustaan ja kävimme jäätelöllä tutussa, mainiossa Marianne's Caféssa.

Paluumatkalla olivat samaan aikaan kaikki päivänsä Santa Cruzin rannoilla viettäneet. Ruuhkasta huolimatta liikenne soljui kohtuullisesti, mitä nyt vei hiukan enemmän aikaa kuin rauhallisempana päivänä.

Kotona valmistimme vielä tukevan pihvipäivällisen ja sen jälkeen uni maistui. Huomenna oli luvassa uusi retkipäivä.

Nacho-kala-kasvisjuttu (resepti ja kuvaus)

Osallistu perheen retkelle jogurttijäätelöbaariin työpäivän jälkeen. Huomioi baarin varautuminen ennustettuun sadepäivään: kun pisaroita tulee, jätskejä saa kaksi yhden hinnalla. Totea naureskellen, etteivät ennusteet pitäneet paikkaansa. 

Havainnoi alkava sade autolle palatessa.

Ryhdy kotona valmistamaan päivällistä. Kiireellä ei tarvitse tehdä, kun pikkumassut on juuri täytetty jogurttijäätelöllä. Ratsaa jääkaapista kaikki tähteiksi kelpaava. Heitä menemään pahannäköiset perunat ja kaikki valmiit ruoat, joiden valmistuspäivää et muista.

Laita kiehumaan kattilallinen hyvännäköisiä perunoita. Löydä jääkaapista tämänpäiväinen mac'n'cheese sekä edamame-spaghettia, jonka valmistuspäivän puoliso muistaa. Ymmärrä, että kiehutat perunoita turhaan. Koeta hillitä sokerilla käyvien lapsosten leikkiä.

Kysy, voisitko valmistaa ruoan (koko viikoksi) kymmenestä kilosta kanaa, jonka puoliso toi eilen tukkukaupasta. Opi, että puoliso ja hänen kaverinsa aikovat valmistaa kanasta dude-ruokaa päivänä minä hyvänsä. Ellet hallitse heidän salaista marinadireseptiään, he kovasti arvostaisivat kanan jättämistä rauhaan.

Kolua turhaan kaappeja etsien jotain muuta, josta valmistuisi helppo ja nopea ruoka. Löydä tonnikalaa. Päätä tehdä kalapihvejä.

Löydä maissipurkkeja ja muuta idea lennossa kala-kasvispihveiksi. Käy tarkistamassa, tulisiko mummi auttamaan. Totea, että mummi on aivan naatti. Palaa kuorimaan ja raastamaan porkkanoita.

Sekoita keskenään pari purkkia tonnikalaa, purkki maissia ja puolenkymmentä raastettua porkkanaa. Kaivele jääkaapista pari irtokananmunaa ja upota ne vesikulhoon testataksesi ikää ja uimataitoa.

Rauhoittele uudelleen lapsia. Kuuntele puolella korvalla puolison selostusta työpäivästä.

Lisää pihvitaikinaan karkeaa maissijauhoa ja kaurahiutaleita sekä tilkka vettä. Ratsaa maustekaappi ja heitä taikinaan kaikki, mikä sinne ehkä sopii. Lisää myös salsapurkin pohjat.

Sekoita taikina ja ymmärrä, ettei siitä ikinä tule pihvejä, jotka pysyisivät kasassa. Vaihda suunnitelmaa.

Etsi kuivakaapista tukkukaupan jättipussi maissista tehtyjä nachoja. Pyydä puolisoa avaamaan pussia suojaava muovi. Vuoraa pieni vuoka leivinpaperilla ja rusentele pohjalle nachoja. Laita väliin pihvitaikinaa ja sen päälle taas nachoja.

Päätä toivoa, ettei komeus pala uunissa: maidottomassa keittiössä on mahdotonta keksiä mitään, millä sen kostuttaisi (paitsi feikkijuustolla, jota ei juuri nyt ole kaapissa). Arvo uunin lämpötilaksi 350 F. Avaa pullollinen valkoista mangojääteetä ja aloita blogin päivittäminen.

Patista lapset siivoamaan leikkejään olohuoneesta ja kattamaan pöytää keittiössä. Ota keskimmäinen istumaan silmiesi alle: hän on nälkäinen ja äyskii toisille.

Muista perunat. Päätä tehdä niistä muussia ruoan jälkeen. Lämmitä mac'n'cheese ja edamame. Ota nachopaistos uunista ja toivo, että se on kypsää. Löydä kaapista salaatinjämät.

Huutele perhe syömään ja valmistaudu ottamaan vastaan lasten arviot: "Onko tätä pakko syödä, iu?"

Nacho-kala-kasvis-juttu ennen paistamista.

Piano-opettaja etsinnässä

Nuorimmainen tyttäreni rakastaa musiikkia ja oppii sävelmiä helposti. 

Suomessa hän osallistui muskariin. Hänet vietiin ovelle ja haettiin ovelta, tunnit hän oli ryhmässä ilman omia aikuisia - tietysti. Kun oli jo neljävuotias.

Tänne tultuamme jatkoimme muskaria yhdellä kesäkurssilla, jolla neito oli ryhmän vanhin. Sinne osallistuttiin yhdessä aikuisen kanssa, eikä opettaja ollut muunlaisesta toimintatavasta koskaan kuullutkaan.

Mitään suomalaista muskaripolkua vastaavaa opetusta ei neljävuotiasta isommalle oikein tuntunut löytyvän. Joksikin aikaa musiikki jäi preschool-opetuksen varaan.

Viime kesänä neiti kuitenkin aloitti pianonsoiton opettelun. Ensimmäinen vuosi olikin suunnitelman mukaan jonkinlaista pianomuskariksi osoittautunutta ryhmäopetusta, jossa leikittiin ja laulettiin. Tietysti aikuisetkin taas osallistuivat.

Valitettavasti ryhmän opettaja oli kuitenkin hiukan epävarma, vaikkakin oikein kiva. Hänen vastapainokseen yksi lapsista oli oikein reipasotteinen. Lapsen vanhemmat melkeinpä kannustivat tätä viemään toisilta aikaa ja tilaa. Lopulta pieni tyttäremme itse ilmoitti, ettei hän jaksa sitä melskaamista enää katsella. Samaan aikaan ryhmän opettaja luovutti ja vaihtui toiseen.

Koetimme saada samasta opetuspaikasta yksityistunteja, vaikka ryhmäjaksoja olisi ollut ohjelman mukaan vielä yksi jäljellä. Puhelimeen ei vastattu, ei myöskään sähköposteihin. Kävimme puolison kanssa jopa paikan päällä puhumassa asiasta. 

Ymmärtäväinen kurssisihteeri lupasi, että asia järjestyy ilman muuta ja hän ilmoittaa heti huomenissa, kuka lastamme opettaa ja milloin. Sitä huomenta vielä odotetaan, yhteydenottoa ei koskaan tullut - meidän viesteihimme ei ole vastattu, eikä puheluihinkaan.

Tytär on siten ollut jälleen toista kuukautta ilman musiikkiopetusta. Viime viikolla uskoin viimein saaneeni asian kuntoon. Löysin opettajan, joka tulisi kerran viikossa meille kotiin ja opettaisi samalla myös keskimmäistä, jotta opettajan kulkemisessaan olisi järkeä. Sovimme ajat ja hinnat, kaikki vaikutti oikein hyvältä.

Tänään opettaja laittoi viestiä. Hän halusi "varmistaa", että minulle sopi se, että kun hän huomenna tulisi, hän laskuttaisi sekä tunnista että matkoista kummankin oppilaan osalta erikseen. Oppilailta tietysti, näin oli sovittu. Mutta siis kahdesti matkan, jonka hän kuitenkin kulkisi vain kerran?! Kerroin, ettei se minulle sovi. 

Rahallisesti summa ei ollut merkittävä, mutta harmistuin henkilön tavasta tehdä bisnestä. Kun lapset ovat koko viikon odottaneet lauantaiksi sovittua tuntia, vain ikävä vanhempi peruu ekan tunnin. Siten eettisesti arveluttava hinnankorotus kannattaa ilmoittaa perjantaina iltapäivällä.

Minähän olen ikävä vanhempi. Maksan mielelläni enemmän kuin tämä opettaja pyysi korotuksineen kaikkineen, jos vain löydän lasteni seuraan korkeampaa moraalia osoittavan henkilön.

Ja niinpä siis taas selailen ilmoituksia ja jätän ilmoituksia. Netissä on onneksi yllättävän monta palvelua, jotka haluavat saattaa meidät yhteen unelmiemme opettajan kanssa. Ehkä emme kohtaa vielä aivan huomenna, mutta tuota pikaa kuitenkin. Kohta tuo piano taas soi.

Wrong Way

"Where you go I will go, and where you stay I will stay.
Your people will be my people..." (Ruth 1:16)

Jokin aika sitten toivoin, että ammatillisesti olisi tapahtunut jotakin uutta. Ilmassa oli uusia vireitä ja toivoin, että yksi tuulista olisi puhaltanut kohti. Ohi meni, aika kaukaakin taisi.

On pitänyt ymmärtää se, että työrintamalla on kahden tason maahanmuuttajia. Työperäiset tulijat ovat, varmaan maassa kuin maassa, asia erikseen. Useimpien miehet täällä (valitettavasti harvemmin naiset) kuuluvat siihen sakkiin. Heidän osaamisensa ja asiantuntemuksensa on tarvittua. Siihen on selvä syy, miksi heidät on tänne komennettu, houkuteltu tai huolittu.

Mukana raahatut puolisot ovat melkeinpä jotain, mitä kissa on tuonut sisälle: me emme useinkaan ole työelämässä kovin kovaa valuuttaa. Ulkomailla saatu työkokemus ei paina paljoakaan. Ulkomainen koulutus ei ehkä sitäkään. Koulutuksensa eteen uhrauksia tehneelle, itsenäiselle pohjoismaiselle naiselle tämä on aika kirpeä pala nieltäväksi.

Minulla on kyllä ihan hyvä työ nyt, en valita siitä. Mutta tänään, ihan tyhjästä, sain houkuttelevamman tarjouksen! Tämä polku avaisi sen oven, jota näköjään aika turhaan muuten kolkuttelen.

Tarjouksen hyväksyminen vaatisi kuitenkin uuden alun ja toisi koko perheelle mukanaan uuden seikkailun.

Sisäinen kulkurini taitaa aina innostua uusista aluista. Seikkailu mikä hyvänsä, olen mukana. Haasteita, jippii!

Olin aika innoissani, kun kävin keskustelua puolison kanssa. Esittelin, perustelin, järkeilin. Sain mielestäni kaikki palaset loksahtelemaan kohdilleen.

Häntä vain ei mikään argumenttini vakuuttanut. Voi!

Petyin, mutta ymmärrän. Puoliso puhuu järkeviä, vaikka niin tein mielestäni minäkin. Joskus yhteinen polku tarkoittaa selän kääntämistä suunnalle, johon olisi tahtonut kulkea.