Etäsopeutumista

Kuumeviikonlopun jälkeisenä maanantaina olin vielä kotona lepäilemässä. Pikkuinen jäi kanssani kotiin koko päiväksi, kouluuntuva kävi neljä tuntia eskariopetuksessa. Ja sitten mulla oli se hammaslääkäri, jota en nähnyt mitään syytä peruuttaa (siis näin reipas minusta on tullut!). Pakkasin mukaan iPadin ja pikkutytöt pakkasivat oma-aloitteisesti virpomiskoreihinsa piirrustusvälineitä. Pidin pitkän valmistauttamispuheen ja lupasin jälkeenpäin jätskit sellaisille lapsille, jotka eivät järjestä järkyttävää riitaa tai verhoistariippumisen tasoista riehumista siihen hetkeen, jona mamma makaa tuolissa hammaslääkärin sormet suussaan.

Se meni hirveän hyvin. Hammaslääkäri kehui lapsia kovasti ja lapset antoivat hammaslääkärille piirrustuksia. Kun hammaslääkäri olisi halunnut sopia kontrolliaikaa syksylle, kouluuntuva vuolaasti informoi, että me olemme silloin länsirannikolla ja matka taitaa olla aika pitkä. Ystävällinen hammaslääkäri kyseli lapsilta, mitä mieltä he ovat uudesta kodista ja joko olemme käyneet siihen tutustumassa.

Kouluuntuva käsitti kysymyksen onneksi omalla tavallaan ja ilmoitti nähneensä kodin jo kahteen kertaan. Hammaslääkäri hymyili tyytyväisenä ja toivotti meille paljon onnea uuteen elämään.

Kouluuntuva on nähnyt uudesta kodista kahdesti kuvia tietokoneelta.

Koko mantereellahan meistä on käynyt vain mies.

Ja ehkä juuri siksi minä olen koko ajan halunnut sanoa, että me lähdemme vuodeksi, ehkä kahdeksi, tai että eihän sitä koskaan tiedä. Yhdet hyvät ystävät vastikään yskivät teekuppeihinsa jotain hevonkakasta ja yleisesti aika moni arvelee, ettemme me oikeasti palaa. Mutta en minä tiedä.

Olikin kiva pari päivää sitten jutella erään taiteilijasielun kanssa, joka kävi perheineen ratsaamassa meiltä kaikkea sellaista tavaraa, jonka saattoi akkuporakoneella irrottaa. Hän totesi, että vapaus on ilo ja että on mahtava tilanne, kun voi hypätä tietämättä, mihin laskeutuu ja milloin. Se ei ole ollenkaan ollut minun elämänasenteeni, mutta oli tosi rauhoittavaa kuunnella toisen rohkeutta. Hän on siitä kiinnostava ihminen, että on kokenut ehkä aika lailla omien valintojensa seurauksena monenlaista, elänyt pitkään tiukoissa paikoissa ja epävarmuudessa, mutta elämän taistelut eivät näytä häntä ollenkaan kuluttaneen. Ihminen on silti energinen, elämänvoimainen, iloinen ja tarmokas. "Hyvä tyyppi", luonnehti teiniintyvä ja teiniintyväthän tunnetusti aika harvoin arvioivat suunnilleen äitiensä ikäisiä ihmisiä näin.

Mutta mitä tulevaisuuteen tulee, luultavasti jossain vaiheessa tapahtuu jotain, minkä seurauksena palaamme. Arvauksiani ovat esim. seuraavat: lapset eivät sopeudu. Miehen työtilanteessa tapahtuu odottamaton muutos. Pelästymme maanjäristystä. Ynnä muita vähäisiä ja keskitasoisia katastrofeja.

Sopeutumista pyrimme jo täältä etäältä edistämään sikäli kuin se on mahdollista. Kaiken tämän härdellin keskellä se tarkoittaa aika kevyttä otetta. Oikeasti haluaisin saada käsiini jonkin aika kattavan ja tuoreen, nykytilanteeseen keskittyvän kulttuuriantropologisen teoksen USAsta, jota istuisin viikkokaupalla lukemassa Suomen-kodin terassilla viltin alla teekuppi kädessä. Suunnitelmassa on epärealistisia elementtejä, mm. se, ettei sellaista kirjaa joko ole tai en ole sitä jaksanut etsiä.

Onneksi olen löytänyt kuitenkin muutamia tosi kiinnostavia blogeja, joita tulevan kodin lähialueilla asuvat / asuneet suomalaiset ovat ystävällisesti pitäneet. Arkiset havainnot ympäröivästä todellisuudestahan ovat melkein sama asia kuin kulttuuriantropologia.

Blogien lisäksi olen innostunut kevyistä dokumenteista, joita YLE on huomaavaisesti esittänyt juuri tähän kohtaan. Puolison mukaan toinen niistä dokumenttisarjoista tosin pyörii kolmatta kertaa uusintana ja hän on muka lukuisia kertoja kehottanut sitä katselemaan. Tuskin tuo on mahdollista.

Lasten valmistautumisessa on mukana vahva tunne. Kouluuntuva on silloin tällöin tehnyt "Opimme englantia" -puuhakirjan tehtäviä (usein häntä ärsyttää). Teiniintyvä on katsellut Voice of USAta (hän ihailee Shakiraa palavasti). Pienin on kuunnellut Youtubesta englanninkielisiä lastenlaulujen soittolistoja (Hickory-Dickoryä vain toisesta huoneesta, koska pelkää kellon päälle kiipeävää norsua kovasti). Kaikki lapset ovat katselleet "Olipa kerran Amerikka" -dvd:tä ja Dropboxista puolison ottamia kuvia.


Eli siis varsin kylmiltäänhän tässä hypätään. Taiteilijasielu totesi, ettei varmuus eikä turva elämässä tule pysyvyydestä, seinistä tai säännöllisistä palkkakuiteista. Oli aika, jolloin olisin pistänyt kiihkeästi vastaan. Enää en. Ilman mitään isompaa mullistustakaan ihmisen jokainen aamu on kylmiltään hyppäämistä.