Kävin lasten kanssa ihanassa tyttöjen kaupassa ostamassa kaverin synttärilahjan. Kauppa on täynnä pinkkiä, glitteriä ja kaikkea mageeta. Teini löysi samalla farkut ja kauppareissu olisi ollut oikein kiva, ellen kassalla olisi kompastunut kieleen.
Osasin toki odottaa kysymystä lahjanpalautuskuitista ja selvitin sen itseäni tyytyväisenä selkään taputellen. Seuraava kysymys sen sijaan tuli yllätyksenä ja esitettiin idiomia käyttäen: halusinko jotain jotain tai sähköpostiin?
Pyysin myyjää toistamaan kysymyksensä ja kun en vieläkään saanut siitä kiinni, harmittelin, että sen muotoilu oli joko-tai. En voinut edes mutista "joo" tai "ei". Mutisin sitten vain jotain epämääräistä siltä, että "ihan vain käy". Myyjä printtasi kuitin ja kummallekin taisi jäädä tyhmä olo.
Joskus haluaisin jaella infolappusia ja kouluttaa maailmaa huomioimaan kielenoppijoita. Kieltä vain osittain taitavan kanssa viestiessään olisi hyvä
- puhua selkeästi,
- puhua hitaasti,
- välttää idiomeja, murretta ja slangia,
- toistaa tarvittaessa,
- ellei toistaminen auttanut, selittää toisilla sanoilla,
- viestiä ennustettavasti,
- ellei viesti ennustettavasti, viestiä erityisen selkeästi,
- kysyä kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä tai ei,
- olla tietoinen viestin kulttuurisidonnaisista piirteistä sekä
- nimikoida asioita ja tunnetiloja avainsanoilla.
Nimikoimisella tarkoitan yksinkertaisia lauseita, joissa yleisesti käytetyillä sanoilla kerrotaan, missä mennään. Tämä on erityisen tärkeää, jos viestintä ei ole ennustettavaa:
"We have a PROBLEM"
"I just wanted to ASK you"
"I am so HAPPY to see you"
"We have a NEW SYSTEM"
"Hey ONE MORE thing"
Vielä parempi, jos olennaisen avainsanan voisi (vaikkapa koulussa, töissä tai lääkärillä) kirjoittaa näkyviin.
Osaanhan minä tätä kieltä - mutta ei se omani ole. Turhauttavinta onkin päivästä toiseen seistä sen seinän edessä, että kaikesta kyllä selviää, mutta itseään ei saa ilmaistua siten kuin haluaisi - sujuvasti, nopeasti, nokkelasti, hauskasti tai älykkäältä kuulostaen. Sävyjen, täsmälleen oikeaa tarkoittavien sanojen, sen saman sanan edistyneemmän version ja idiomaattisen sanontatavan hapuilu vie aikaa ja energiaa. Eikä silti aina onnistu.
Ympäröivän maailman kouluttamista hyödyllisempää taitaisi kuitenkin olla muutaman uuden viestintätavan opetteleminen. Voisi hidastaa oman puheen tahtia. Vaatia itseltään vähän vähemmän - perussana on ihan yhtä ok kuin se hienompi sana. Ja kai voisin vain sanoa kassaneideille ja puolitutuille reippaasti ääneen senkin, että sori, nyt en tosiaan ymmärtänyt mitä tarkoitit. Yritetäänkö uudestaan?
Tutulta kuulostaa, taas kerran! Pohjois-Amerikassa on kokemukseni mukaan tosi paljon sellaista kommunikaatiota jossa mukana pysyäkseen täytyy koko ajan olla jotenkin ajan hermolla: tietoinen uusista menetelmistä ja sanonnoista joita tuntuu syntyvän ja leviävän koko ajan lisää, samaan aikaan kun vielä ihan äskettäin käytössä olleet toimintatavat ja lausahdukset toisaalta yhtäkkiä katoavat käytöstä. Ja paljon tulee vastaan fraaseja jotka eivät ole todellista kommunikaatiota (kuten nyt vaikka sellainen "how are you?" mihin ei missään määrin odoteta varsinaista vastausta). Osaan englantia äidinkielenomaisesti mutta aikoinani Yhdysvalloissa asuessa tunsin silti ajoittain itseni yhtä pöllöksi kuin mitä Belgiassa huonolla ranskallani - kun en osannut oikeita fraaseja oikeissa paikoissa tai osannut sujuvasti valita pitkästä vaihtoehtolitaniasta kassalla sopivaa kohtaa hetkessä. Luulen, että on tuollaisissa tilanteissa juurikin hyvä reippaasti sanoa, ettei ymmärtänyt - se herättää juttukaverinkin kommunikoimaan ajatuksella!
VastaaPoista