Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


lauantai 10. toukokuuta 2014

Sekä syteen että saveen


Se, mitä tässä tekstissä kirjoitan, on omaa tulkintaani kirjoitushetkellä vallitsevista viisumisäännöksistä ja (työperäisen) maahanmuuton kysymyksistä (Suomesta) USAhan. Jos luet tätä tekstiä etsiäksesi suomenkielistä tietoa viisumeista USAhan, tarkista antamani tiedot virallisista lähteistä (esim. uscis.gov). Jos luet tätä tekstiä vuosia sen kirjoittamisen jälkeen, huomioi, että antamani käsitys asioista voi olla vanhentunut. Mitä tahansa teetkin, get informed first!

***

En tiedä, voiko kukaan toinen olla yhtä pöhkö, kuin me olemme olleet. Siltä varalta, että olisi, haluan kirjoittaa sanasen viisumiprosessistamme.

Tässä kohdassa tuntuu siltä, että lähdimme hoitamaan tätä käsittämättömän huonosti lukeneina. Kahden kuitenkin aika fiksun ja koulutetun ihmisen olisi pitänyt tutkia tilanne paremmin. Mutta tehty mikä tehty, nyt täytyy vain korjata jälkiä.

Minä olin mukavuudenhaluisena aika pitkään suomenkielisten nettitietojen varassa. Ja nehän ovat, mitä esimerkiksi prosessien kestoaikoihin tulee, tällä hetkellä aika ympäripyöreitä. Saatavilla oleva tieto on ympäripyöreää käsittääkseni siksi, että a) jokainen tapaus on tosiaan erilainen ja b) sekä erilaiset prosesseihin vaikuttavat tekijät että säädöksetkin muuttuvat. Voi olla myös niin - tämä on pelkkä sivistynyt arvaus -, että Suomi ei kuitenkaan ole maita, joista kaikkein kiivaimmin USA:han näinä historiallisina aikoina pyritään muuttamaan. Siis muutoin kuin työviisumilla.

Siinä vaiheessa, kun aloin tutustua uscis.gov -sivustoon (maahanmuuttoviranomaisten virallinen sivu), löysin enemmän tietoa. Kokemusperäistä tietoa on puolestaan tarjonnut visajourney.com.

Nettitieto on tärkeää. Sen oikeaan osuva suodattaminen ja tiedon tarkistaminen useasta lähteestä on vielä tärkeämpää. Tiedon tarkistaminen ja asioista keskusteleminen oikean ihmisen kanssa on nimittäin ilmeisesti maasta riippumatta haastavaa. Esim. tuolla visajourneyn keskusteluissa kerrotaan, että konsulaattiin soittaminen on labyrinttipeliä, niin kuin itsekin jo aiemmin kerroin kokeneeni. Joskus langan päähän saa ihmisen, toisinaan puhelu päättyy nauhoitteen ystävälliseen ohjeistukseen tutustua nettisivujen antamaan tietoon.

Me jotenkin kuvittelimme - mikä nyt tuntuu uskomattomalta -, että USAn kansalaisen on helpompi lähteä Suomesta töihin Yhdysvaltoihin kuin Suomen kansalaisen. Toki onkin. Mitä puolison itsensä matkustamiseen, asumiseen ja olemiseen tulee, kaiken järjestäminen on vaatinut vain kohtuullisia byrokraattisia ponnisteluja. Niihin kuuluvat esimerkiksi pankkitilin avaaminen sekä luottotietojen ja sosiaaliturvatunnuksen hankkiminen.

Perheen saaminen Yhdysvaltoihin, kun kyseessä olevat henkilöt ovat ns. alien, on sen sijaan pitkä prosessi. Jos puolisoni olisi supisuomalainen ja olisi lähtenyt USAhan työviisumilla, me olisimme (tämänhetkisistä säädöksistä tekemämme tulkinnan mukaan) saaneet seurata perässä aika automaattisesti. Viisumi kahdeksi vuodeksi olisi (tämänhetkisten timeline-tulkintojen mukaan) järjestynyt noin kolmessa kuukaudessa. (Toki tilanne vaihtelee paljon esim. ammattialan ja haetun viisumikategorian, asiaa käsittelevän osavaltion jne. jne. mukaan.) Ja tätä me jotenkin kuvittelimme tekevämme.

Koska puoliso ei tietenkään tarvinnut mitään viisumia, meidän mukaan lähtemisemme edellyttää kuitenkin täyttä immigraatio-prosessia. Tai sitten minun olisi pitänyt löytää töitä Yhdysvalloista ja saada oma työviisumi. Tällöin oleskelu kahden vuoden ajan olisi ollut mahdollinen, mutta edelleen pidempi asuminen olisi edellyttänyt täyttä immigraatio-prosessia ja sikäli kuin ymmärrän oikein, se olisi joka tapauksessa pitänyt saattaa loppuun Suomessa.

Jälkikäteen ajatellen me ehkä olisimme voineet heti ensimmäisenä  hakea turistimatkailuun tarkoitetun B1/2-viisumin, jolla olisimme päässeet maahan tässä vaiheessa esimerkiksi puoleksi vuodeksi. Sekään ei kuitenkaan muuta sitä, että pidempi oleskelu olisi edellyttänyt USAssa aloitetun immigraatio-prosessin loppuunsaattamista Suomessa.

Lisäksi maassa oleskellessa ainakin liian pikaisesti tehty hakemus olisi joidenkin lähteiden mukaan katsottu petokseksi, mikä olisi johtanut kielteiseen lopputulokseen ja vähintäänkin pitkään maahantulokieltoon. Paperit eivät siis käytännössä mitenkään olisi ehtineet valmiiksi laillisen maassaolon aikana ja palaaminen USAan ennen viisumiprosessin loppuunsaattamista olisi käsittääkseni ollut vähintäänkin vaikeaa.

Toisinpäin tehden tämä ei käy alkuunkaan. Kun I-130 on jätetty, intending immigrant ei voi B1/2:ta saada. Konsulaatti ystävällisesti pysäytti oman tietämättömyyttämme tehdyn hakemukseni, jotta en saisi määräaikaista matkustuskieltoa myös Visa Waiver Programin puitteissa (ESTA-matkustuslupa).

Säädösten tutkiminen ja jo pelkät nettikeskustelutkin antavat hyvän käsityksen siitä, että kaiken kaikkiaan mikä tahansa "toimiskohan tämä" -tyyppinen viritys ja kikkailu on ehdottoman epäsuositeltavaa. Säädökset ovat tiukat ja kaikenlainen vilunkipeli johtaa rangaistuksiin.

Tärkeää on mielestäni todeta myös tämä: sekä suomen- että englanninkielisillä virallisilla sivustoilla kehotetaan viisuminhankkijaa välttämään matkustus- ym. järjestelyiden tekemistä niin kauan, kuin hänellä ei ole viisumia. Se on todella hyvä neuvo. Suosittelen lämpimästi noudattamaan sitä neuvoa. Muutoin voi palaa hukkaan paljon rahaa ja vaivaa.

Voi tuntua järkevältä aloittaa valmistelut ajoissa tai hankkia lentoliput, kun ne ovat edullisimmillaan. Todellisuudessa muutaman kuukauden lisätyö sitten, kun viisumiprosessi on valmis tai lippuhankinta, jonka kanssa rahaa ei mene lippujen jälkikäteiseen muuttamiseen tai jopa peruuttamiseen, tulee kokonaiskustannuksiltaan edullisemmaksi. Prosessissa kannattaa myös varautua siihen, että kaiken kaikkiaan kustannus on todennäköisesti suurempi kuin mitä näkyvissä olevat maksut antavat ymmärtää. Monenlaista pientä, mitä ei ole tullut ajatelleeksi, voi tulla vastaan - esim. erilaisten papereiden kääntämiskustannukset.

Mitä meidän prosessimme vaiheisiin tulee, tällä hetkellä toivomme, että seitsemäntoista tunnin lentomatkustuksen jälkeen rajavartiosto hyväksyy normaalin kuulustelun jälkeen kolme pienehköä lastani ja minut maahan 89 päivän ajaksi. Varaudumme lentokentällä käytävään keskusteluun ottamalla mukaan mahdollisimman laajan repertuaarin dokumentteja, jotka osoittavat aidot ja kiinteät siteemme sekä vakaan palaamisaikeemme Suomeen. Esimerkiksi dokumentit omistusasunnosta, työpaikasta, koulupaikoista, lääkäriajoista jne. käyvät lukemamme mukaan tällaisiksi todisteiksi. Jos rajavartiosto arvelisi, että aikeemme olisivat vilpilliset, he laittaisivat meidät saman tien kotimatkalle omalla kustannuksellamme. Puoliso toki jäisi ja palaisi töihinsä, kuten sovittua.

Syksyllä olen lasten kanssa Suomessa, ehkä puolisonkin käynti täällä onnistuu. Koska olen työskennellyt lähtövalmistelujen parissa tehokkaasti, järjestelyissä on mielenkiintoa. Viisumiprosessin kestosta silloin meillä ei vielä ole tarkkaa käsitystä. Jotkut lähteet antavat toivoa lyhyestäkin käsittelystä. Joskus joku hihkuu saaneensa NOA2-paperin (notice of action) hyvin pikaisesti. Joskus käsittelyajat venyvät yllättäen. Joskus papereita kuulemma siirrellään, palautellaan tai pyydetään lisäselvityksiä, mikä kaikki tarkoittaa viikkojen tai kuukausien lisäodotusta. Jotkut tämän prosessin kokeneet sanovat, että koko prosessissa meni puoli vuotta. Toiset puhuvat puolestatoista vuodesta, eikä sekään ole mikään maksimi. Kokonaiskesto riippuu myös siitä, mikä paperi lopulta lähtee vetämään.

Netistä esimerkiksi löytyy tietoa K-3-viisumista, minkä hakemalla voi lyhentää käsittelyaikaa puolison peruspaperiin, I-130:een, verrattuna. Aika kauan ehdimme kaivaa, ennen kuin kohtasimme sen epäilyn, ettei K-3-viisumia oikeasti enää olisi olemassa, vaikka viralliset ja epävirallisetkin sivut esittelevät sen täysin validina vaihtoehtona. Loppujen lopuksi näyttää siltä, että joskus niitä on. Visajourney-kokemusten mukaan joku jossakin on juuri viime viikolla saanut hyväksytyn K-3:n. K-3 siis voi tulla hyväksytyksi, mutta todennäköisemmin se muutetaan järkevämmäksi CR-1 tai IR-1 -viisumihakemukseksi. (K-3 antaa kahden vuoden oleskeluoikeuden ja vaatii, mikäli pysyvämpi oleskelu tai työskentelyoikeus katsotaan tarpeellisiksi, myöhemmin hitaan ja kalliin adjustment of status -prosessin.) Me olemme hakeneet myös K-3:a.

Toki tämä koko prosessi herättää tunteita. Erossa olo rakkaista on vaikeaa. Hiukan kummastellen ja myönnettäköön, kateellisina, olemme puolison kanssa skype-keskustelleet siitä, että kihlaparien K-1-hakemukset näyttävät nettitietojen mukaan menevän läpi muutamassa kuukaudessa. Sen sijaan jo avioituneet parit - mukaan lukien kaltaisemme vuosia yhdessä eläneet perheet, joilla prosessi koskettaa myös lapsia - odottavat papereitaan yleensä paljon kauemmin. Kun mietin esimerkiksi tuota nelivuotiastani, tämä aika erossa daddystä on hänelle suhteessa koettuun elämään kuin 10-15 vuotta aikuiselle. Luulen, että myöhemmin on tehtävä paljon työtä isän ja tyttären suhteessa menetetyn ajan paikkaamiseksi. 

Yhdysvaltoihin pyrkii vuosittain paljon ihmisiä sekä laillisesti että laittomasti. Maahanmuuttoprosessi voi tuntua jäykältä ja odotusaika turhauttavalta, mutta valtion itsensä näkökulmasta prosessi on tietysti perusteltu ja ymmärrettävä. Vertaiskeskusteluissa ihmiset tsemppaavat toisiaan muistamaan olennaisen: lopulta kyse on kuitenkin vain suhteellisen lyhyestä ajasta. Jos kaikki menee hyvin, sen jälkeen rakkaat saavat jälleen olla yhdessä.

Meidän perheemme on sikäli onnellisessa asemassa verrattuna moniin muihin tässä maailmassa, että meillä kuitenkin on paikka "somewhere over the rainbow". Koska puolisollani on kaksoiskansalaisuus, me olemme jonain päivänä (jos Luoja suo ja terveyttä riittää) jälleen yhdessä - Suomessa, ellemme Yhdysvalloissa. Tänne palaamisessahan ei puolisolla pitäisi olla mitään sen isompaa ongelmaa... Tai sitten se ainakin on ihan toinen tarina.

1 kommentti:

  1. Jaksamista ja tsemppiä teille ! Uskomatonta toisinaan todellakin tuo prosessi ja sen moninaiset mutkat. Itse olen asunut jenkeissä kahdesti, ensin opiskelijana harjoittelijaviisumilla, toisella kertaa ison firman sisäisellä siirrolla - ja molemmat hakuprosessit sujuivat ongelmitta ja nopeaan (mutta olivat myös aikakautena ennen 9/11 tapahtumia, jonka jälkeen kaikki vaikeutui ja monimutkistui entisestään). Olen kutienkin myös kuullut näistä aviopuolisoiden ja perheiden muutoista ilman työpaikan sponsorointia, ja hiukan hullunkurisesti tuntuu, että te joudutte asian kanssa vääntämään enemmän kuin ns. oikea alien.
    Toivotaan että asiat lutviutuvat pian teille ja perhe pääsee taas saman katon alle :)

    VastaaPoista