Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hetken päässä hulabaloosta

Teiniintyvän onnittelukortissa äiti on arvioitu leijonaksi.

Kun puoliso lähti, en ollut varma siitä, selviänkö tästä keväästä - millään tasolla.

Huomenna hän palaa ja minä luukutan kotona Katy Perryn Roaria. Samaan hengenvetoon toistan vieläkin, että selviämiseen tarvittiin kaikkia meitä auttaneita.

Viimeisen viikon aikana huomaavaisena apuna oli kansainvälinen lapsemme, joka pitkästä poissaolostaan huolimatta solahti taas luontevasti osaksi elämää ja arkea. Me totesimme ääneen yhdessä, että koti on ihmisissä eikä paikoissa. Kun ensi kerran kohtaamme, missä tahansa, sama tunne on läsnä - niin toivomme. Siihen kai tottuu, että rakkaat ovat siellä täällä, saman auringon alla.

Tältä keväältä jäljellä on enää hulabaloo. Ensi viikko on täynnä lääkäri- ja terapeuttikäyntejä, kevätjuhlia, tapaamisia, kuskaamisia ja töitä. Varastotavarat lähtevät talosta sinne tänne, jotain pintapuolista siivoiluakin ehkä vielä pitäisi. Puoliso tulee ja tekee kaiken minkä voi. Todennäköisesti hän taistelee kaiken aikaa topakkaa jet lagia vastaan. Siitä hän ei ehkä ehdi koko Suomessa käyntinsä aikana täysin toipua, koska tekee täältä myös etätöitä länsirannikolle.

Seuraavan viikon alun (jota meidän ei alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt enää viettää Suomessa), pidämme majaa sukulaisen talossa (kun olemme omamme jo luovuttaneet eteenpäin) ja silloin ei ehkä ole enää kiire - tai ainakin kaiken pitäisi jo olla valmista.

Hiukan jo kyllä kihisytyttää tämä kaikki. Etenkin se, että huomenna hän tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti