Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Gå ändå

Joku oli harjoitellut sight-wordeja päiväkävelyalueellani ja kirjoitellut niitä katuliidulla asvalttiin.

STOP

Siinä luki monta kertaa. S luikersi välillä peilikuvanaan.

En pysähtynyt, mutta jäin miettimään, entä jos joskus olisin.

Jonain iltana yksi tyttäristä kysyi, kuinka monta kertaa olen muuttanut. Yritin laskea. Unohdin ehkä muutaman kodin. 

Sitten yritin laskea keskiarvoa sille, kuinka kauan olen kussakin kodissa asunut. Suunnilleen 1,6 vuotta. Yhtäjaksoinen ennätys on viisi, sen tein alle kouluikäisenä.

Mikä tarkoittaa, että omien lasteni keskiarvon täytyy olla vielä kovempi.

Jossain vaiheessa ajattelin, että haluan tarjota heille ennen muuta pysyvyyttä. Kodin, joka on aina; kulmat, jotka eivät muutu; turvallisuutta, toistuvuutta ja tylsyyttä. Sitten tuli aina jokin uusi mahdollisuus seikkailuun ja minä tartuin vähintäänkin joka toiseen.

Eräänä iltana puoliso kävi (pyynnöstäni?) keskustelun teinin kanssa. Olin pohtinut, missä teinin mielestä on koti. Onko jokin paikka, johon hän arvelee palaavansa? Onko minun tehtäväni luoda sellainen tai varjella sellaista?

Puolison johtopäätös oli, että teini pitää kotinaan sitä paikkaa, jossa tämän hattu kulloinkin on. Lapset eivät ehkä edes ajattele, että kodin pitäisi olla jotakin pysyvää. Vaeltajan lapsista on tullut vaeltajia. 

Mitäpä sitä sitten suremaan, toisten osa nyt vain on tipahdella kaninkoloihin. Monipäiväinen sade luo asvalttipinnoille virtaavia puroja, ja sight-worditkin peseytyvät pois. 

1 kommentti:

  1. Minä tunsin pitkään suurta syyllisyyttä siitä, että annan lasteni elää näin, ilman pysyvyyttä. Itse muutin lapsuudessani tasan kerran, kahdeksanvuotiaana yhdestä kaupunginosasta toiseen - sama koulu ja samat kaverit ennen ja jälkeen muuton.

    Toiveissani oli pitää ennen pitkää kiertolaisuudesta taukoa niin että lapset saisivat elää yhdessä ja samassa paikassa edes läpi teinivuosien. Haastava siirtyminen Belizestä Sudaniin kuitenkin auttoi oivaltamaan, että me kaikki pärjäämme kyllä näinkin. Kesti aikansa päästä yli suuren muutoksen mutta tässä sitä nyt ollaan, onnellisia pahimman toisella puolen.

    (Ensimmäisen 18 elinvuoteni aikana muutin vain sen kerran, mutta sittemmin olen asunut vissiinkin 16 eri osoitteessa, monessa eri kaupungissa, useammalla eri mantereella. Hämmästyttävää kyllä ei tunnu niin kuin olisin ollut koko ajan liikkeessä. Tuntuu niin kuin olisin elänyt hyvän täyden elämän.)

    VastaaPoista