Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Lomalla

Lapsilla alkoi Thanksgiving-loma. Osa kouluista pitää viikon loman, joissakin kouluissa vapaata on kaksi päivää. Meille lomapäiviä annettiin kolme.

Kouluuntuneen opettaja tosin antoi löysää jo maanantaina eikä kotiin tullut lukuläksytaulukkoa lainkaan. Ekaluokkalainen oli onnellinen! Hän ei aikonut katsoa kirjoihin päinkään. Matikkaa kuulemma voisi jossain kohden vähän tehdä, mutta ensin pitäisi leikkiä.

Teiniintyvän opettaja jatkoi tiukkaa linjaa ja piti matematiikan kokeen viimeisenä koulupäivänä. Toivottavasti luokalla ei ole perheitä, jotka olisivat tahtoneet pitää ylimääräisiä vapaapäiviä reissatakseen pidemmälle sukulaisten luokse.

Vähän pahastuin siitä, että tiukan linjan opettaja päätti antaa lapsille läksyjä myös lomaksi. Ison projektin palautuspäivä hengittää muutenkin niskaan ja ainakin meidän lapset ovat lopen uupuneita. Luulen, että kirjoitan opettajalle maanantaiksi lapun, jossa totean kieltäneeni läksyjen teon lomalla.

Niinkin voi kuulemma tehdä. Amerikassa opettaja ehdottaa, mutta vanhempi päättää, minulle sanottiin.

Onneksi emme edes aikoneet tehdä tämän lomasen aikana mitään sen kummempaa. Kaukaa viisaana olin jo päiviä sitten suunnitellut ensimmäisen lomapäivän varalle puistoreissua ja leikkiaikaa. Aamusta näytti siltä, että tavoitteeni saattavat kuitenkin olla kunnianhimoiset. Lapset pyörivät lattioilla kuin uniset taaperot ja kaikki sukanpukemisesta alkaen vaikutti ylivoimaiselta.

Lopulta pirpanat kuitenkin itse alkoivat kysellä, joko lähdetään. Mukava ulkoilu aurinkoisessa ja yllättävän lämpimässä säässä onnistui. Mukaan otettu hauva nautti parin tunnin lenkistä täysin siemauksin ja on sen jälkeen ollut iltapuoleen asti varsin rauhallista koiraa.

Kaduilla kulkiessa ihmisten vapaapäivät näkyivät. Usein niin autioilla kaduilla käveltiin nyt rauhallisia lenkkejä koirien ja ystävien kanssa. Joku ulkoilutti rullalautaa. Eräs setä istui patiollaan lehdenluvussa. Ihmisiä siis näkyi kaiken kaikkiaan muuallakin kuin autoissa!

Meidänkin lapset jatkoivat ulkoleikkejä kotilounaan jälkeen, kun kaverit tulivat niihin pyytämään. Olemme onnellisessa tilanteessa, kun taloyhtiömme alue on aidattu ja turvallinen. 

Kiitollisuuden aihe on sekin, että monet naapureistamme ovat intialaistaustaisia. Heistä useat tuntuvat suhtautuvan lasten leikkiin ja ulkoiluun vähän samoin kuin suomalaiset. Aasialaisia ja monennen polven amerikkalaisia lapsia näkee leikitettävän lähinnä puistoissa. Intialaiset (ja jotkut eurooppalaiset) lapset saavat juoksennella pihoillakin. Aikuiset tarkistelevat ikkunoista ja parvekkeilta käsin, että meno pysyy turvallisena.

Täällä ei ole mitenkään itsestään selvää, että lapsille rakennettaisiin talojen pihoille leikkitilaa (tai että lapsilla olisi vapaaseen leikkimiseen edes aikaa). Meidän taloyhtiömme suunnittelee leikkipihaa, mutta milloin se sitten toteutuu - tiedä häntä. Toisaalta rakentamaton tila, nurmikkolaikut ja kävelytiet antavat tilaa lasten luovuudelle. Kun ei ole pakko istua läksykirjan ääressä, pihalla pyöräillään, pallotellaan, piirrellään katuliiduilla, heitetään kärrynpyörää, leikitään hippaa, piilosta ja koulua.

Hengähtäessään läksyistä lapset aivan huomaamattaan kasvattavat sosiaalisia taitojaan, sanavarastoaan, kuntoaan ja luovuuttaan. Mikä sen ihanampaa!

Loma onkin perusteellisen hyvä syy kiitollisuuteen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti