Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Maahanmuuttajan perjantaiaamu


Ihan tavallinen perjantai-aamu. Lapset vain ovat tosi, tosi väsyneitä: edellisiltana kello oli puoli kuusi, kun kaikki läksyt olivat viimein valmiit. Nyt pyöritään ensin puoli tuntia sängyssä, lattioilla, sohvalla ja siellä täällä saamatta vaatteista päälle alkuakaan. Sitten mikään aamupalapöydässä ei tahdo kelvata. Eteisen lattialla lopulta syttyy kapina, "enkä laita hupparia", "minä tahdon saappaat", "tämä takki on IHAN TYHMÄ!" ja lopulta päästään tunteen alkuperäänkin kiinni: "minä en tahdo mennä sinne" ja "minua väsyttää."


Taloyhtiön parkkipaikalla on vilinä. Viisi perhettä suuntaa autoilleen samaan aikaan. Lasten olkapäillä keikkuu reppuja ja käsissä eväslaatikoita. Ajamme naapurin kanssa jätelaatikoille peräkkäin.

Koululla ollaan melkein ajoissa. Ajetaan eteen, kun yleensä mennään taakse. Edessä on 3-4 vapaaehtoista vanhempaa huomioliivit päällä auttamassa lapsia autoista. 630 lasta tulee koulun alueelle ohjeistuksen mukaan viidentoista minuutin sisällä, prosessi on tarkkaan viritetty kello. Vanhempi ajaa auton jättöalueelle, vapaaehtoinen avaa takaoven, huolehtii autosta lapset ja reput, ottaisi nuorimmankin vaan kiellän, hän sulkee oven ja katsoo, että lapset kävelevät turvallisen reitin sinisen viivan sisäpuolelle. Rytmi sotkeutuu, kun puoliso hyppää ratista hakemaan teiniintyvälle takakonttiin pakatun viulun.

Puoliso tiputetaan omalle parkkipaikalleen. Katsellaan viereen pysähtynyttä koulubussia. Siihen vilahtaa poika. Pienin kysyy, miksi lapsi oli yksinään eikä äitiä näkynyt ollenkaan. Usein äiti saattaa bussin penkkiin asti. Vaihdamme kuskia. Pienin huutelee autosta ohjeita, kun toivotan puolisolle hyvää työpäivää: "Pussatkaa nyt, älkääkä vain halailko!" Lehtiä haravoiva huoltomies vilkaisee.

Liikenne soljuu täyteydestään huolimatta nopeana. Sinne tänne on pystytetty aamuruuhkan keskelle tolpat ja varoittavat välkkyvät nuolitaulut. Jostain syystä huoltotöitä pitää tehdä nytkin. Bulevardin varrella ripustetaan jouluvaloja kaistoja erottavaan perkolaan.

Tänä aamuna pienin puhuu takapenkiltä suomea. Iltapäivällä tiedän hänen pulputtavan hyvän tovin englantia. Kielet sotkeutuvat jo kaikkien lasten puheessa: "mennäänkö tänään parkiin?" "onko pakko laittaa päälle taketti?" Jotkut käsitteet opitaan koulussa ja ne tunnetaan vain englanniksi: rectangle, triangle, hibernate! Joskus käännetään lennossa riemukkain lopputuloksin: "Yogurtlandin joulumauksi tulee valkosuklaa-pippuriminttu!"

Preschoolilla toisella lapsella on menossa aamuvääntö. On ok olla ujo, kuulen toisen äidin selittävän, mutta silti pitää tervehtiä kavereita. Toisten tervehtiminen on täällä todella, todella tärkeää. Siihen opetetaan vauvasta alkaen. Kehotan pienintä tervehtimään opettajaa, mutta en jää kinaan kiinni, kun lapsi ei vielä uskalla. Ehkä me näytämme epäkohteliailta. Mutta iltapäivällä lapsi sanoo kauniisti, kuten eilenkin: "Goodbye, Mr. Teacher´s Name."

Tänään koetan muistaa ottaa mukaan tutkintotodistuspaperit. Johtajattaren sijainen lupasi katsella, josko minut niillä saisi "edes ovelle töihin". Silloin tällöin vain, sijaiseksi. Olen saanut väliaikaisen työluvan, mutta vielä tarvitaan taustaselvitys ja sormenjäljet. Lasten turvallisuudesta ei tingitä vähääkään, mistä vanhempana olen yksinomaan kiitollinen.

Talvenkestävä superduperkaunis uusi kukkani hehkuu parvekkeella, kun aamukiertämän jälkeen olen hetken kotona. Kirjoitan blogia ja sitten ajan taas sinne tänne: omaan menoon, preschoolille, postiin, koululle, kotiin... Kuin kunnon amerikkalaisäiti ainakin. Mutta läksyjä emme tänään tee! On levon vuoro.

Levollista viikonvaihdetta!



1 kommentti:

  1. Toi aamukaaos kuulostaa niin tutulta... Kuin myös kiukuttelut ja niiden perimmäiset syyt. Meillä lapset tuntuu vaan väsyvän jo aikaisemmin viikolla ja itsekin olen väsynyt vähän koko ajan - kouluaamuheräämiset tuntuu kohtuuttomilta ja ilta tulee aina liian aikaisin! Mutta onneksi palaset alkaa jotenkin muuten loksahdella paikoilleen ettei elämä ole sentään enää ihan vaan kaaosta. Kiva on kuulla, että kuulostaa niin kuin sielläkin elämä kaikin puolin olisi tasaantumassa.

    VastaaPoista