Shalom

Pieninkin aloitti koulun.

Hän odottaa kuumeisesti, että tyhmä pehmeä lasku päättyy. Muistan tunteen omasta koulunaloituksestani yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Mekin kävimme koulua kahden tyhmän viikon ajan tyhmät kolme tuntia päivässä ja odotimme, koska meistä tulee oikeita koululaisia, jotka saavat oikeita pitkiä koulupäiviä ja rutkasti läksyjä.

Kinderiläisen päivät ovat nyt kolmen viikon ajan vain neljätuntisia. Sitten ne pitenevät kuusituntisiksi. Mutta läksyjä ei tule, sanoi tervejärkinen opettaja vanhempainillassa: "Jos lapsenne kaipaa läksyjä, lähettäkää hänet pihalle leikkimään."

Kivenä kaskessa ovat toki vielä vanhemmat, jotka kaipaavat lapselle läksyjä. Onneksi tehtäväkirjan voi ostaa myös Targetista, heti siitä sisäänmenon jälkeen oikealla on hyllyssä ollut jo monta viikkoa useita erilaisia.

Ensimmäisenä koulupäivänä kinderiläinen koki riemua siitä, että tuttu koulunkello soi - nyt hänellekin. Se tunne oli niin ihana, että piti hyppiä tasajalkaa! Onneksi päivät ovat jatkuneet lähes yhtä kivoina sen ekan jälkeenkin, vaikka vielä parempi kuin koulu, on iltapäivähoito ja sen nukkekoti, jolla saa leikkiä.

Ensimmäisenä päivänä 140 lapsen nenäliinan kokoisella leikkipihalla tavattiin myös pikkutyttö, joka silloin ensi kertaa nähdessä vaikutti aavistuksen pelokkaalta. Isänsä kehotuksesta kinderiläinen meni sanomaan tytölle "hi", minkä jälkeen he huomasivat, että ovat melkein samanlaisia, koska kummallakin on siniset silmät. Sitten mentiin leikkimään. Suureksi onneksi leikki jatkui myös iltapäivähoidossa.

Eilen aamulla pitkähiuksinen, sinisilmäinen tyttö vilkaisi minua hieman arasti (tottunut näkemään kinderiläisen isän), mutta tervehti tytärtäni reippaasti:

- Shalom!
- Hi! Where's your mom?
- She already dropped me off in the day care place.
- Oh, ok.

Sitten mentiin leikkimään.