Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


lauantai 24. tammikuuta 2015

Myrskyn eellä?


Tänään tuntui keväältä.

Fro-yo:n jälkeen oli niin lämmintä, että päätimme kävellä läheiseen ostoskeskukseen vaateliikkeen muuttomyyntiin. Teiniintyvä tosin esitti vastalauseita. Vaateostokset eivät toki harmittaneet, vaan hän huomautti, että autokuljetus mahdollistaisi muutaman minuutin pelaamisen puhelimella. Kävelimme kuitenkin. Aurinko paistoi, tunnelma oli raukea ja tyyni.

Ei tällaista pitäisi sanoa ääneen, mutta kysyin puolisolta kuitenkin, huomasiko hänkin poikkeuksellisen levollisuuden. Oivalsin, että se on hiipinyt hiljalleen. Ja arvelen, että olemme nyt lopultakin myös henkisesti saapuneet perille. Lasten pienet mielet eivät enää reagoi niin kovaa, kaikki ei enää ole niin uutta eikä jännittävää.

Kivaa kyllä on.

Esimerkiksi eilen. Kävimme illalla syömässä pitsaa. Pöytää odotellessamme pyörimme Disney-kaupassa. Pienimmän mielestä kauppa on ihana. Siellä on rekvisiittana satupuut ja kimaltava lattia. Lapsille on leikkipaikkoja ja kaikkialla on glitteriä ja prinsessoja. Pienin kulkee kaupassa silmät loistaen ja ihastuksesta huokaillen.

Tämänkaltainen satumainen taikuus ja sen tavoittelu tuntuvat kertautuvan amerikkalaisessa (lasten)kulttuurissa siellä täällä. Se tarttuu myös suurempiin, sillä vielä teiniintyvän ikäiset ihastelevat prinsessamekkoja ja teiniintyvän puheeseen oli jostakin pujahtanut jo sellainen sana kuin häämekkokauppa.

Loppuviikosta olemme taas oppineet ympäristöstämme uutta, kun olemme käyttäneet aikaa tutustumalla koululaisten iltapäivähoitomahdollisuuksiin. Koska kaikki pitäisi osata ennakoida mielellään vuosia etukäteen, käytännölliset ja järkevänhintaiset paikat ovat tietysti näin keskellä kouluvuotta täpösen täynnä. Täten on esimerkiksi koulun oman kampuksen laidalla sijaitseviin parakkeihin pystytetyn iltapäiväsäilytyksen laita.

Onneksi on olemassa ylihintaisia paikkoja, joiden palveluun kuuluu myös lapsen hakeminen koululta. Lapset eivät ollenkaan innostuneet paikasta, jossa he olisivat voineet opiskella matematiikkaa venäjäksi. Leikilläni sitä heille ehdotin. Emme myöskään harkinneet paikkaa, jossa harjoitellaan itämaisia kamppailulajeja.

Kävimme kuitenkin tutustumassa suureen iltapäivähoitokeskukseen, jonka tarjonta osoittautui hyvin monipuoliseksi. Lasten aivan ääneen sanoen toivottiin osallistuvan hoitoon iltaisin noin kello kuuteen saakka, jotta he ehtisivät mukaan suunniteltuihin aktiviteetteihin. Välipalan ja läksyjen jälkeen oli tarjolla mm. hindin ja espanjan tunteja. Niiden lisäksi opeteltiin viikon aikana mm. shakin pelaamista, joogaa ja tanssia. Tällaisen keskuksen iltapäivähoito kattaa siis samalla varsin näppärästi myös lapsen harrastustarpeet.

Tänään pyörähdimme aamusta paikassa, jossa yksityinen hoitaja pyörittää lastenhoitoa kotonaan. Erittäin tervejärkiseltä vaikuttanut hoitaja kertoi, että hänen luonaan lapset saavat koulun jälkeen ensimmäiseksi välipalan. Läksyissä hoitaja auttaisi ja ne tehtyään lapset voisivat hänen nähdäkseen kuluttaa aikaansa sisällä ja suojaisalla takapihalla leikkien. Teiniintyvä tiedusteli hoitajan näkemystä hänen puhelimeensa ja tämä sai vanhemmilta pisteet todettuaan, että lapsen lienee terveellisempää leikkiä kuin näpeltää vimpainta kaiket päivät.

Lapset saivat olla mukana tutustumassa molempiin. Rauhallinen kotiympäristö ja vapaan leikin mahdollisuus vakuuttivat heidät ilman kahta kysymystä.

Miksi tällaista nyt sitten edes pohditaan? Kerron siitä lisää tuonnempana.

2 kommenttia:

  1. Hei, löysin juuri blogiisi ensimmäistä kertaa. Tosi mielenkiintoinen muuttoblogi ja kiva humoristinen kirjoitustyyli sulla! Jään fanittamaan! Olemme itsekin asettumassa diplomaattimieheni uudelle ulkomaankomennukselle (tällä kertaa Geneveen) ja tosiaan, tämä vie aikaa ja minua vaivaa ajoittain hirveä koti-ikävä. Mutta pikku hiljaa paikoista tulee tuttuja ja niin kuin jossain kauniisti kirjoitit, ihmisistä omia. Sehän sen kodin tekee, että kavereita tai ystäviä jonka kanssa jakaa arkea, omaa ja lasten. Tsemiä teille sinne ja tule ihmeessä vierailulle myös meille jos suinkin kerkiät!
    Terkuin Sveitsistä,
    Yks Aino
    Eikaitaas.wordpress.com
    (Ei kai taas on aika uusi blogi: enemmän tekstiä entisessä Uuteenmaahan.vuodatus.net)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino kivasta kommentistasi! Kiva kun löysit blogiini ja asetuit kuulolle. Tulen ilman muuta vastavierailulle heti ehtiessäni. Teillekin iloa ja tsemppiä uuteen maahan asettuessanne!

      Poista