Piilaakson köyhät ja nälkäiset

CNN:n toimittaja John D. Sutter julkaisi lyhyen videoiden ja kuvien kollaasin, jonka itsekin jaoin sosiaalisessa mediassa eteenpäin. Dokumentissaan Sutter kuvaa Piilaakson alueen kaksia kasvoja lapsi(perhe)köyhyyteen keskittyen. Dokumentti esittelee töissäkäyviäkin perheitä, jotka syystä ja toisestakin ovat ajautuneet hätämajoitukseen tai suoraan pressun alle.

Dokumentin draama on tässä: maailman suurimpien ja mahtavimpien IT-yritysten nurkamilla amerikkalaiset lapset elävät kadulla. Dokumentissa vihjataan hiljaa, että mainitut yritykset saattavat olla osallisia.

San Francisco Bay Arealla pitkään asuneet sanovat, kun heidän kanssaan keskustelee, ettei alue ole entisensä. Ei sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Ei enää edes sellainen kuin viisi vuotta sitten. Harva juuriltaan pitkäaikaisesti paikallinen sanoo olevansa muutoksesta yksinomaan mielissään.

IT-jätit sijaitsevat pienissä, rinnakkaisissa kaupungeissa, jotka ajan oloon - ainakin osin jo 1960-luvulle tultaessa - ovat kasvaneet rajoiltaan kiinni toisiinsa. Asuntokantaa leimaa matala pientaloasutus. On kai tahdottu oma tupa ja oma lupa, paljolle korkeusrakentamiselle ei tonttimaan ehtymiseen mennessä ole ollut juuri kysyntää - tai alueen sijainti maanjäristysalueella vaikeuttaa kerrosrakentamista.

Jättiyritykset ovat tuoneet alueelle paljon töitä - ja työvoimaa. Paikallisesta sanomalehdestä löytää etsimättä tuon tuosta artikkelin, jossa katkeraan sävyyn mainitaan alueelle IT-jättien myötä tulleet ja tuotetut osaajat - ja ennen muuta näiden "kuusinumeroiset vuosipalkat". 

Yleisesti katsotaan, että näiden sikarikkaiden hyväkkäiden on ollut alueelle tultuaan vaivatonta maksella niin kohtuutonta vuokraa kuin hervotonta lainaakin. Eivätkä omistajat ole kainostelleet pyytää. Alueen arvonnousun myötä kiinteistökaupoista ovat kiinnostuneet myös kansainväliset sijoittajamiljönäärit - ja kaiken maailman huijarit.

Joku sanoi, että jättien on tätä nykyä jonkin verran vaikea saada palkattua amerikkalaista työvoimaa. Jotta osaaja suostuu muuttamaan asumiskustannuksiltaan käsittämättömäksi tiedetylle alueelle, on palkan vastattava oletettuja menoja. Yritysten ratkaisun näkee Piilaakson katukuvassa: tänne ovat kokoontuneet koko maailman osaajat. Sellaiset, kuten me, joiden parhaan käsityskyvyn mukaan työstä tarjottu korvaus oli kotimaasta katsoen vähintäänkin kohtuullinen - mutta todellisuudessa selvästi vähemmän kuin se, mitä kanta-asukkaat pyysivät.

Me, eurooppalaiset, intialaiset ja aasialaiset jäämään ja käymään tulleet viemme markkinoilta loputkin edes jollain tapaa kohtuullisen hintaiset asunnot. Osalle meistä yritys korvaa asumiskuluja, joillekin tarjoaa kokonaan. Viitisen tuhatta dollaria kuussa on suurelle yritykselle mitätön summa - ja kodittomalle lapsiperheelle käsittämätön omaisuus.

Asuntomarkkinat ovat niin ylikuumentuneet, että jo vain niiden vuoksi muualla ehkä keskiluokkaan kuuluvat ihmiset tipahtavat täällä kadulle - tai muuttavat muualle pelastuakseen. Dokumentissa näytetään yksinhuoltajaäitiä, joka vuokraa autotallia ja kerrotaan perheistä, jotka jakavat taloja ja vuokria. Olen myös kuullut kokonaisista perheistä, jotka asuttavat yhtä alivuokralaishuonetta.

Suomeen tottunut ihmettelee, miksei menoon puututa. Vuokrat nousevat joka päivä, eikä tilanteeseen näy minkäänlaista muutosta tai helpotusta. Hyväntekeväisyysjärjestöt ja eräät kirkot tekevät minkä voivat auttaakseen vähävaraisia uusiin koteihin, mutta niiden työ on pisara valtameressä. 

Dokumentissa vilahtaa San Josen "Jungle", yksi USAn suurimmista - ellei suurin - asunnottomien ihmisten asuinpaikoista. Jungle suljettiin joulukuussa 2014. Nykyään siellä kai partioidaan ja paikalle yrittävät ajetaan tarvittaessa väkivalloin pois. Paikallinen media uutisoi joulun alla, että sulkemispäivämäärän lähestyessä Jungle kasvoi kasvamistaan. Tiedettiin, että sieltä pyritään asuttamaan niin monta inhimillisen avun ulottuvilla olevaa kuin vain mahdollista, ennen kuin kaikki pistetään nurin.

Dokumentissa Junglessa marraskuussa majailleet äiti ja tytär saavat lupauksen 1850 dollarin tuesta kaksioon. Vaikka joku paikka hyväksyisikin voucherin (suurin osa vuokranantajista ei hyväksy), ei alle kahden tuhannen dollarin paikallisittain erittäin edullisia kaksioita vain ole lähellä eikä kaukana. Ihmiset asuvat kahdenkin tunnin yhdensuuntaisen työmatkan päässä asuakseen kohtuuhintaisesti, eikä kohtuu tässä yhteydessä tarkoita mitään sellaista, mitä käsitteellä muualla maailmassa tarkoitettaisiin.

Viime syksynä naapurikaupungissa äänestettiin nurin ehdotus yleisestä vuokrasäännöstelystä. Säännöt ja yleinen ohjaus, valtiovallan tai osavaltion puuttuminen markkinoiden tai yksittäisten toimijoiden toimiin ei amerikkalaiseen ajatteluun istu. 

IT-jätit tuovat alueelle paljon hyvää. Siksi asuntokaruselli saa varmasti pyöriä omaa eriskummallista rataansa, kunnes jokin mullistus kieräyttää koko rakennelman rattailtaan.

Dokumentin voi katsoa osoitteessa http://www.cnn.com/interactive/2015/03/opinion/ctl-child-poverty/#0