Pääsiäisen lepoa

Pitkäperjantai.

Pääsiäinen ei täällä katukuvassa tai arjessa juuri näy. Askartelukauppa ei ollut tipuja huleisillaan. Ruokakaupasta olisi kyllä löytynyt valmiiksi keitettyjä ja värjättyjä kananmunia. Kassalla aikakauslehden kannesta katseli Jeesus.

Tänään piti olla ihan työpäivä. Viime viikolla selvisi, että pienin on preschoolistaan lomalla. Se loma johtui aivan pääsiäisestä, lapsen preschool kun on kirkkomme yhteydessä ja sen ylläpitämä. Maanantaina toinen koululaisista kaivoi repustaan epämääräisen ja ehkä jo tovin aikaa mukana reissanneen lappusen, joka tiedotti - tai muistutti? - perjantaisesta opettajien koulutuspäivästä.

Kun vapaalla yllättäen olivatkin kaikki lapset, hoitopaikoissa oli hiukan järjestelemistä. Lopulta eilen illalla oli selvää, että lapset voivat mennä puolison työkaverin lastenhoitajan hoteisiin ja olla siellä koko päivän.

Asioilla olisi tapana järjestyä ilman mahdotonta säätämistäkin: tänä aamuna heräsin hiukan viiden jälkeen huonovointisena.

Vielä joulun aikaan kummastelin ympäristössä kumisevaa kaipuuta pyjamapäiviin, jotka vietetään kotosalla telkkarin ääressä, mahdollisimman jouten. Nyt oli tarve juuri sellaiselle. En tänään lähtisi katsomaan minkäänlaista esitystä, elokuvaa tai nähtävyyttä, vaikka kuinka houkuteltaisiin.

Uskon vakaasti lastenikin tarvitsevan nyt nimenomaan joutilaisuutta, tylsyyteen saakka. Arkipäivien leikkihetket ovat kutistuneet viime kuukausina olemattomiin. Pienemmät kyllä ihailtavan tehokkaasti käyttävät leikkiin jokaisen liikenevän minuutin, mutta niitä ei vain päivissä ole liiemmälti ollut.

Kouluuntuneen arjesta olen aidosti huolissani. Lapsen iltapäivähoidon opettaja ajattelee olevansa nimenomaan opettaja. Koulussa jo kuusi tuntia viettäneet ekaluokkalaiset saavat häneltä iltapäiviksi tehtäviä, tehtäviä ja kotitehtäviä. Kaikesta siitä hauskasta, mitä meille vanhemmille kerrottiin lasten tekevän, ei välillä näy jälkeäkään.

Viime viikolla lapselleni oli jopa annettu ylimääräisiä tehtäviä siksi aikaa, kun toiset menivät tanssitunnille - koska hän kielenoppijana niitä kuulemma tarvitsee. Ja me vanhemmat lähes vihaisina selitämme sekä opettajalle että tämän esimiehelle kerta toisensa jälkeen, ettemme tee kotona ainuttakaan ylimääräistä tehtävää ja että lapsen voisi sieltä oikeasta koulusta tulleiden läksyjen jälkeen antaa vaikka lueskella, piirrellä tai leikkiä.

Saman paikan taideopettaja tarjosi meille palvelujaan. Hän voisi ottaa mainitun lapsen yksityisopetukseen - tai vaikka kaikki lapsemme, jos niin haluaisimme. Lapselle olisi tarpeen opettaa "public speaking". Suomalaisittain ajateltuna tyttö käyttäytyy juuri niin kuin kuuluu, mutta täkäläiseen makuun hän on hiukan hiljainen eikä tuo itseään luokkahuoneessa esille. Vastaa kyllä, kun kysytään.

Yhtään meidän ei tarvinnut tätä miettiä: ainuttakaan ylimääräistä oppituntia ei lapsi tässä kohden tarvitse. Jos hän on kehittyäkseen reippaammaksi ja rohkeammaksi itsensä ilmaisijaksi, aika ja ympäristö varmasti tekevät tehtävänsä. Ja vaikkei kehittyisikään, hän on aivan ihana juuri sellaisena kuin on. Samaa viestiä tulee sieltä oikeasta koulusta, jossa sekä oma opettaja että lukemisen oppimista tukeva opettaja pitävät lapsen yleistä käytöstä miellyttävänä.

Pyrimme hiljalleen sellaiseen järjestykseen, jossa lasten hoitaja olisi, kuitenkin, tässä kotona. Hakisi lapset koulusta, auttaisi läksyissä ja antaisi heidän sitten olla. Ihan vain olla. Siis siinä tapauksessa, että minä syksyllä vielä olen töissä. Eihän siitäkään vielä mitään tiedä.

Päivä kerrallaan. Levollista pääsiäistä!