Koti

Koti löytyi koiran iltakävelyreissulla. Nykyinen naapuri, herttainen iäkkäämpi setä kaipasi juttukaveria ja pysäytti siis kadun varteen suomalaisen koirineen. Ilman häntä en ehkä olisi huomannut koko "vuokrattavana"-kylttiä. 

Olen seuraillut asuntomarkkinoita, kun en edelliseen asuntoomme koskaan oikein kotiutunut. Vaikka ei siinä mitään vikaa sinänsä ollut, paitsi nyt ehkä pienuus. Tätä taloa en kuitenkaan netissä nähnyt.

Tänään muutettiin. Kolmas kerta vuoden sisään, vähempikin riittäisi. Puoliso otti tällä kertaa vetovastuun ja minun tehtäväkseni jäi olla mahdollisimman rela. Aika hyvin meni, en yhtään hermostunut, vaikkei kaikki mennyt täydelliseen päinkään. 

Nyt ei muuteta - ainakaan vuoteen. Sen verran vuokrasopimus kestää. Ehkä sen sitten saa ja haluamme uusia, nähtäväksi jää.

Tänä iltana olen onnellinen ja ihastunut.

Uudessa kodissa on paljon tilaa, oma huone isoimmalle lapselle, pieni piha lapsille ja koiralle sekä kattolamput! (Täällä päin kattolamput eivät ole ollenkaan tavanomaisia.)

Talo on viisikymmentäluvulta, niin kuin niin monet kaupunkimme ja suunnilleen kaikki lasten nykyisen koulupiirin talot. Tuon ajan rakennuksissa on ongelmansa, kuten ahtaat vesiputket, riittämätön lämmitys, olematon ilmastointi ja lyijymaalit. Tämä talo on kuitenkin juuri pintaremontoitu, ihana ja siisti. Lasten koulu pysyy samana ja asuupa yksi pienimmäisen kaverikin saman kadun varrella.

Tavaraa on vielä siirtämättä, vaikka kirkolta tutut ihmiset tekivätkin kanssamme aamupäivän lujasti töitä. Ajattelin, että tämä roinan kertyminen on vallan sietämätöntä. Amerikkalainen tuttu kuitenkin kysyi lopetellessamme, onko meillä varasto jossakin vuokralla. Hänen mielestään kaikkea näytti olevan käsittämättömän vähän.

Koira ja mies torkkuvat vieressäni suurella lattiatyynyllä. Jälkimmäinen on tehnyt pitkän, ahkeran päivän ja kyllä koirakin juoksenteli pihalla ja talossa tunti toisensa jälkeen häntä heiluen. Tuntui kuin se olisi kysellyt, miksemme me sitä jo aiemmin tänne tuoneet.

Meillä on viimein koti Amerikassa.

Ison makuuhuoneen omassa kylppärissä on viehättävä kattolamppu.

Takaoven takorautainen (?) koristekuvio.

Näkymä ruokailutilasta takapihan terassille. Tuokin lamppu viehättää minua kovasti! Kuvassa kolibrien lasinen lintulauta ei oikein erotu, mutta sellainenkin katon reunassa on.

Lapset tulivat hakemaan minut sisältä huomattuaan pihalla "ruusupuun", koska näkivät sen olevan "juuri sellainen, joita mami aina ihastelee". Täällä ruusut kasvavatkin kauniiksi ja komeiksi. Tämä pensas vain näyttää kaipaavan hiukan hellyyttä ja huolenpitoa kukoistaakseen.

Takasta on toivottavasti iloa talven viileinä päivinä. Etualalla lasten pehmomerileijona tutustuu kirjallisuuteen mainitun suuren lattiatyynyn päällä.