Suomella on unelma

Suomen kielessä on sanoja, joiden jotkut tutkijat arvelevat lainautuneen indoeurooppalaisesta kantakielestä kauan sitten, jossain Indus-joen varrella. Sellaiseksi sanaksi on sanottu mm. aurinkoa.

Jotkut, jotka ovat puhuneet sitä kieltä, josta on tullut meidän puhumamme kieli, ovat tulleet jostakin sieltä.

Joidenkin tutkijoiden mukaan tuhansia vuosia sitten niiden joukkoon, jotka asuivat alueilla, joita nykyisin pidämme Suomena, lähestulkoon vyöryi germaanisia vaikutteita. Yhteiselo muodostui tiiviiksi, sillä taas lainattiin sanoja. Sellaisia kuin äiti.

Joidenkin tutkijoiden mukaan mahdollisesti koko tai suurin osa nykyisin Venäjäksi katsottavaa aluetta on voinut kuulua suomalais-ugrilaisia kieliä puhuville kansoille osin jopa 1800-luvulle saakka.

Jotkut, jotka ovat puhuneet sitä kieltä, joka on ollut lähes täysin meidän puhumamme kieli, ovat tulleet jostakin sieltä.

Aina on ollut ryhmiä, joilla on ollut omat tapansa, tarinansa, uskomuksensa, käsityönsä - kulttuurinsa. Aina ihmiset ovat tulleet ja menneet, kohdanneet toisensa, muuttaneet, muuttuneet. On ollut ryhmiä, yhdessä ja erikseen - me ja nuo, ja nuo, joista on tullut osa meitä. Niin on ollut aina.

Ei ole yhtä ja ikuista suomen kieltä. Ei yhtä ja ikuista suomalaisuutta. Ei yhtä ja ikuista Suomea. Me emme enää mitenkään tunnistaisi sitä kieltä tai sitä kulttuuria, jonka Indus-joelta vaeltaneet tunsivat. Mutta ilman heitä ei olisi sitä todellisuutta, jonka tunnemme tänään.

Niin kuin on mahdotonta säilyttää muuttumattomana elävää kieltä, on mahdotonta säilyttää muuttumattomana elävää kulttuuria. Se, että käsitys meistä muuttuu - ja että käsitykset meidän tavoistamme, meidän käsitöistämme, meidän kielestämme; meihin kuuluvista, meihin kuuluvien ulkonäöstä, meihin kuuluvien uskomuksista, meihin kuuluvien koko kulttuurista muuttuvat - on edellytys sille, että mikään meiksi kutsuttava edes on olemassa.

Pelkäävä ei uskalla muuttua, pelkäävä takertuu vihaisena ja kouristuksenomaisesti menneeseen ja osin kuvitteelliseen tuttuun. Rohkaiskaamme pelkääviä, sillä niin kauan kuin aurinko nousee, on elävä todellisuutemme joka päivä hivenen verran uusi.