Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


lauantai 15. elokuuta 2015

2nd year experiences


Käytiin puolison kanssa asioilla. Huomattiin iloksemme, että meidän tavalliseen ostostelupisteeseen on ilmestynyt Starbucks. Oltiin etäisimmässä kulmauksessa. Puoliso ehdotti, että kävellään sinne. Kysyin siltä, kuvitteleeko se olevansa haikilla.

Siirsin auton. Otimme sen tavallisen. Pyörähdin ihan itsekseni askartelukaupassa ja outlet-myymälässä. Puoliso istui Starbucksissa tekemässä töitä. Askartelukaupasta löysin mitä hain ja outletistä viidellä dollarilla neuletakin.

Naistenhuoneessa hämmästyin, kun vesi ei virrannut hanaa kääntämättä ja paperinkin joutui itse vetämään telineestä.

Puhuttiin puolison kanssa kulttuurisesta vieraantumisesta.

Seuraavana aamuna lasten kanssa koulutarvikeostoksilla. Puoliso valmistautui yhdistämällä kolme koulun eri-ikäisille oppilailleen antamaa listaa yhdeksi. Shopattiin osa tavaroista toimistotarvikeliikkeestä ja osa tilattiin samalla lennosta nettikaupasta, hintoja vertaillen. Tiedettiin, mikä on sharpie ja mikä chisel tip. Lapset muistivat laadukkaan vihkomerkin nimen.

Ehdittiin vielä fro-yo:llekin. Varsin mukava lauantai ennen koulunaloitusviikkoa.

Tuntuu hyvältä, että arki alkaa ja että joka viikonloppu ei tänä vuonna leikitä turistia. Ei siksikään, että pienimmän pianotunnit sovittiin lauantai-iltapäiviin ja sunnuntaihin tulee esikoisen rippikoulu.

Päätin olla tietoisesti edes leikittelemättä sillä ajatuksella, onko meidän elämä täällä vai ei. Koko maailmahan on kaiken aikaa olemassa ja tietyiltä osin avoin, mutta joka päivä ei voi olla tekemässä  edes hypoteettista lähtöä. Arki on nyt.

1 kommentti:

  1. Niin muistan tuon vaiheen. Iloa elämään teille kaikille ja mukavaa syksyä! Nimim. neljännen vuoden veteraani.

    VastaaPoista