Lasten hiukset - pitkien hiusten tasoitukset - voi juuri ja juuri hoitaa kulmakampaajalla. Niissä enemmistö sekä osaajista että asiakkaista taitaa meidän kulmillamme kantaa kampauksessaan aasialaista tai intialaista perimää.
Muutaman pätkäisyn seuranneena olen siinä käsityksessä, että raskaamman ja paksumman hiuksen voi yksinkertaisesti napsauttaa poikki ja se asettuu silti nätisti. Minun tyttärieni taipuisat ja keveät hiukset vaatisivat kastelua, kampaamista ja mitä vielä - eivätkä ne näiden tasoitusten jälkeen ole suoraan sanoen kovinkaan tasaiset. Kuivat latvat on kuitenkin saatu pois eikä lompakko ole keventynyt monellakaan dollarilla.
Varsinaista kampausleikkausta varten on kuitenkin etsiydyttävä salonkiin, jonka asiakaskunnasta löytyy kirjavuutta ja hinnastosta toinen potenssi.
Kun löysin nykyisen kampaamoni vuoden alussa, oma kampaajani siellä oli kanta-amerikkalainen. Hänellä oli tatuointi ja osittain violetti asennetukka. Ihastuin heti perhehuoneeseen, hiustenpesupaikan pehmeisiin leposänkyihin ja rentoon ilmapiiriin.
Vuodessa kampaamo on muuttunut paljon. Tätä nykyä salongissa luetaan japaninkielisiä naistenlehtiä eikä uuden stylistini englanti ole aivan rikkeetöntä. Luottokortti ojennetaan takaisin kahdella kädellä ja stylisti hallitsee kolmen eri syvyyden kumarrukset. Mutta ilmapiiri on edelleen kohtuullisen rento eikä hankalia hiuksiani hätkähdetä vieläkään.
Stylisti on mies, mutta keskustelee kanssani sujuvasti japanilaisen ja suomalaisen kulttuurin ominaispiirteistä, juhlapyhien perinneruoista ja lapsista. Mainitsin aikuisten osallistuvan pienimmän kanssa pianotunnille ja hän totesi, että amerikkalaistuneilla lapsilla on moiseen aikaa, kun heillä ei lauantaisin ole lisäkoulua.
Tänään sain seurata salongissa myös harjoittelijan työskentelyä, kun stylistini kesken pääni pesun kiisi aloittamaan tuplabuukatun asiakkaan kampausta. Harjoittelija sai näköjään pestä ja valvottuna värjätä, mutta saksiin hän ei koskenut. Kun tuli viimeistelynipsausten vuoro, harjoittelija ja stylisti vaihtoivat uudelleen paikkaa.
En tiedä, kummalle tipit menevät. En ole aivan varma siitäkään, kuuluuko tippiä antaa tai kuinka paljon. Päätin, että annan ja mieluummin reippaasti kuin kitsaasti. Kun istuu kampaamon tuolissa ilman silmälasejaan ei tee mieli pohtia, tuliko viime kerran päätteeksi pahastuttaneeksi sen henkilön mielen, jolla nyt on kädessään sakset.
Edellisellä käynnillä itse asiassa unohdin lisätä tipin loppusummaan. Vein sen kampaamoon seuraavana päivänä kiitoskortin kanssa. Kortissa kiittelin upeaa kampausta ja moitin eurooppalaista törppöyttäni. Vain siten uskalsin mennä tänään samaan paikkaan uudelleen - muutoin edessä olisi ollut uuden salongin metsästys.
Ilmeisesti tämä kannatti: aivan kelpo kampauksen sain nytkin. :)
Hiustenleikkuu maailmalla on kyllä oma taidelajinsa! Suomalainen tukka tuntuu tosiaan olevan yllättävän haaatava leikattava. Minulle huippukampaamossa Lontoossa tehtiin aikoinaan elämäni onnettomin leikkaus kun suoraa tukkaani käsiteltiin kuin se olisi aasialaistyyppisen vahva. Pääasiassa käynkin Suomessa kampaajalla nykyisin, ja välissä napsin itse niin lasten kuin omankin tukkani. Onneksi olen aika suurpiirteinen hiusteni suhteen.
VastaaPoistaTuo tippikysymys on myös aina yhtä hankala. Rentouttavaksi tarkoitettu kampaamokäynti meneekin usein maailmalla itselläni tippiasiaa miettiessä. Voin kuvitella itseni palaamassa tipin ja pahoittelujen kanssa seuraavana päivänä hyvittelemään.
Hienoa, että olet löytänyt hyvän kampaajan! Itse sellaista vielä haeskelen, tosin pitkiä hiuksia tulee leikattua vain parisen kertaa vuodessa.
VastaaPoistaMä olen täällä USAssa todennut, että mieluummin tippaa vaikkei kuuluisi kuin jättää tippaamatta silloin kun kuuluu. Eli aina minäkin jätän tippiä, jos sellaiselle on tilaa... En oikein tykkää tippikulttuurista, mutta en todellakaan halua olla se törppö, joka jättää tippaamatta!