Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lomatunnelmia ja piparipäiviä


Meillä on ollut ihana loma. Minä olen ollut lomalla viikon, muu perhe keskiviikosta alkaen. Tuntuu muuten ihan uskomattoman pitkältä ajalta. Fiiliksenä vastaa aivan neljän viikon kesälomaa.

Viikossa ehtii nimittäin unohtaa, mikä päivä milloinkin on. Ehtii nukkua monet pitkät aamu-unet (jotka puoliso minulle ystävällisesti järjesti). Ehtii tehdä vaikka mitä kivaa.

Juttelimme Suomeen muutaman yllätys-skypeilyn. Oli niin ihanaa kuulla ja nähdä rakkaita!

Kävimme luistelemassa. Nuorimmainen eteni tunnissa kahdella kädellä laidassa roikkumisesta yhdellä kädellä tuettuun uskottavaan luisteluun. Hän oli tähän taitoon selvästi valmis!

Tapasimme lasten ja aikuisten paikallisia suomikavereita. Kävimme drive-in-elokuvateatterissa. Söimme erinomaisen kiitospäivän illallisen brasilialaisessa ravintolassa.

Ehdimme ulkoilla luonnonpuistossa, löytää kivan pienen koirapuiston ja mikä parasta, myös vain olla kotona, lukea kirjoja, katsoa leffoja, askarrella, pelata ja leikkiä. Sinne tänne mennessämme pistäydyimme mm. autokaupoissa, lankakaupassa, Starbucksissa ja Ikeassa.

Tänään ensimmäisenä adventtina yllätimme lapset glögillä ja pipareilla. En ryhtyisi raaka-aineista lähtien tekemään kumpaakaan, joten kiitokset kuuluvat Ikealle.

Kyllä muuten ruotsalaisten kelpaa! Ajatelkaa nyt, että suunnilleen kaikkialla maailmalla heillä on osa kotimaan herkuista aina saatavilla. Eikö jokin maailmalle levinnyt suomalainen kauppakin voisi omien tuotteidensa ohella ryhtyä myymään suomalaisia herkkuja? Vaikka Marimekko? "Osta täältä laukku ja ruokakermaa!" Ei se sen hassummalta kuulosta kuin uusi matto ja piparipurkki.

Joulu lähti täällä käyntiin kuin napista vääntäen aika tarkkaan sillä hetkellä, kun perheet keskimäärin nousivat Thanksgiving-aterialta. Nyt radiokanavat soittavat (lähes) pelkästään joulumusiikkia ja kaupat myyvät joulua täydellä höngällä. Naapurustoon syttyi jouluvaloja ja pihoille kannettiin jättimäisiä jouluisia lumisadepalloja. Meidänkin lapset kyselevät, koska kuusi tuodaan sisään. Aattoon asti sitä tuskin maltetaan odottaa, mutta jos nyt edes joulukuun puolelle.

Tässähän onkin vain muutama hassu arkinen viikko välissä ennen jouluisia lomia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti