Kun joulu on vain muutaman päivän päässä, julkaisut vakuuttavat kuin yhdestä suusta, että koko pieni pohjoinen maa siivoaa, leipoo ja askartelee itsetehtyjä lahjoja yhdessä tonttuhattuisten pienten punaposkien kanssa. Lapset kirmaavat lumessa (sitä taisi ainakin hetkeksi sataa koko maahan) ja aikuiset rynnivät kaupoissa. Ihmisillä tuntuu olevan valmisteluihin järjettömästi aikaa. Äitejä hiukan väsyttää, mutta toisaalta palkinto siintää jo: puhtoinen koti, ylimaallinen rauha ja valmiiksi tullut maailma.
Perisuomalainen joulu tulee moniin koteihin maailmallakin. "Missäpä lapset niitä perinteitä oppisivat, elleivät kotona", sanoi eräs tuttu - ja oli pysähdyttävän oikeassa. Myös yhteisöt auttavat pitämään kiinni tutusta; meidänkin kulmillamme järjestetään Kauneimmat joululaulut -tilaisuus.
Puoliso ilmoitti päättäväisesti, että sinnehän me emme mene. Hän sanoo, ettei kaipaa jouluunsa yhtään masentavaa kappaletta, jossa elämä on synkkää ja ikävää.
Ja minä puolestani lintsasin jouluhommista Suomessakin. Luin innokkaasti marttojen kepeitä evästyksiä kaapinsiivoukseen (puunaa vain, jos tosiaan aiot viettää aattosi siellä) ja kaupan laatikoiden tuunaamiseen.
Ymmärrätte joulurappiomme syvyyden, kun kerron tämän: eräänäkin aatonaattona, parhaaseen perheenäitien hermoromahdusaikaan, liotimme lapsia lähestulkoon tyhjässä kylpylässä ja jätimme taatelikakut leipomatta.
Ei liene siten yllätys, etten nytkään ole niitä naisia, jotka itse keittelisivät luumuhillot, rypyttelisivät karjalanpiirakat ja raastaisivat lantut. Ihailen kyllä mykkänä jokaista niin tekevää. Saarioinenhan ei ole täällä vaihtoehto.
Kun joulukriisi näin alkoi näyttää väistämättömältä, päädyin kutsumaan perheen ruokakokoukseen. Alustin ilmoittamalla, etten valvo yhtään yötä laittaen kystä kyllä. Pienemmät lapset eivät ehkä edes muistaneet, mitä joulupöydässä on oltava (kun eivät viimekään vuonna tainneet juuri mitään kelpuuttaa edes maistaakseen). Oletan, että he siis toivoivat, mitä oikeasti tahtovat.
Kokouspöytäkirjan päätöslauselman mukaan meillä syödään tänä jouluna pitsaa, lihapullia ja omena-puolukkapiirakkaa. Viimeisin voisi olla vähän haastava rasti, mutta onneksi Ikea puolukkahilloineen taas pelastaa.
Emme ole vielä aivan varmoja siitäkään, vietämmekö joulua paikalliseen vai perinteiseen tahtiin. Minä ja vanhin tytär äänestämme amerikkalaista mallia jo siksikin, että oma lomani alkaa vasta aatosta. Tai tytär todennäköisesti siksi, että haluaa olla niin kuin kaverinsa. Lahjat joka tapauksessa tulevat, joko aattoiltana tai joulupäivänä. Ehkä vähän molempina.
Odotan lasten paketti-iloa. Kirkon käsikellokuoron taianomaista esitystä. Illallisen mittaista säihkettä. Ei tästä tule suomalaista perinnejoulua, ei - emmekä me siitä amerikkalaistakaan osaa tehdä. Mutta meidän tämänvuotinen joulujuhlamme Kaliforniassa, sen muistot ja lapsuusjoulun taika syntyvät näinkin. Aivan omin reseptein, kuten se omena-puolukkahillopiirakkakin.
Mekään emme vietä perisuomalaista joulua, enkä muuten ole koskaan elämässäni sellaista vielä viettänytkään. Lapset eivät tosiaan ehkä tällä tapaa opi suomalaisista jouluperinteistä mutta uskon, että he pärjäävät ilmankin. Suomalaisista jouluruuista lapsillemme ei tunnu maistuvan juuri muu kuin riisipuuro, joten senkään vuoksi en aio joulupöytään yrittää tunkea yhtään suomalaista perinneruokaa. Yritämme sen sijaan varmistaa, että anopin italialaisessa joulupöydässä olisi taatusti tarpeeksi kaikenlaista lapsille maistuvaa ja taatusti gluteenitonta.
VastaaPoistaViimeistään täällä maailmalla olen minäkin helpotuksekseni oivaltanut, että joulumuistoja voi todellakin rakentaa jos jonkinlaisista aineksista.
Aivan! Juuri se on parasta muutoissa, että saa luoda uusia, omanlaisia perinteitä! Rentoa joulunaikaa teille.
VastaaPoista