Suomessa hän osallistui muskariin. Hänet vietiin ovelle ja haettiin ovelta, tunnit hän oli ryhmässä ilman omia aikuisia - tietysti. Kun oli jo neljävuotias.
Tänne tultuamme jatkoimme muskaria yhdellä kesäkurssilla, jolla neito oli ryhmän vanhin. Sinne osallistuttiin yhdessä aikuisen kanssa, eikä opettaja ollut muunlaisesta toimintatavasta koskaan kuullutkaan.
Mitään suomalaista muskaripolkua vastaavaa opetusta ei neljävuotiasta isommalle oikein tuntunut löytyvän. Joksikin aikaa musiikki jäi preschool-opetuksen varaan.
Viime kesänä neiti kuitenkin aloitti pianonsoiton opettelun. Ensimmäinen vuosi olikin suunnitelman mukaan jonkinlaista pianomuskariksi osoittautunutta ryhmäopetusta, jossa leikittiin ja laulettiin. Tietysti aikuisetkin taas osallistuivat.
Valitettavasti ryhmän opettaja oli kuitenkin hiukan epävarma, vaikkakin oikein kiva. Hänen vastapainokseen yksi lapsista oli oikein reipasotteinen. Lapsen vanhemmat melkeinpä kannustivat tätä viemään toisilta aikaa ja tilaa. Lopulta pieni tyttäremme itse ilmoitti, ettei hän jaksa sitä melskaamista enää katsella. Samaan aikaan ryhmän opettaja luovutti ja vaihtui toiseen.
Koetimme saada samasta opetuspaikasta yksityistunteja, vaikka ryhmäjaksoja olisi ollut ohjelman mukaan vielä yksi jäljellä. Puhelimeen ei vastattu, ei myöskään sähköposteihin. Kävimme puolison kanssa jopa paikan päällä puhumassa asiasta.
Ymmärtäväinen kurssisihteeri lupasi, että asia järjestyy ilman muuta ja hän ilmoittaa heti huomenissa, kuka lastamme opettaa ja milloin. Sitä huomenta vielä odotetaan, yhteydenottoa ei koskaan tullut - meidän viesteihimme ei ole vastattu, eikä puheluihinkaan.
Tytär on siten ollut jälleen toista kuukautta ilman musiikkiopetusta. Viime viikolla uskoin viimein saaneeni asian kuntoon. Löysin opettajan, joka tulisi kerran viikossa meille kotiin ja opettaisi samalla myös keskimmäistä, jotta opettajan kulkemisessaan olisi järkeä. Sovimme ajat ja hinnat, kaikki vaikutti oikein hyvältä.
Tänään opettaja laittoi viestiä. Hän halusi "varmistaa", että minulle sopi se, että kun hän huomenna tulisi, hän laskuttaisi sekä tunnista että matkoista kummankin oppilaan osalta erikseen. Oppilailta tietysti, näin oli sovittu. Mutta siis kahdesti matkan, jonka hän kuitenkin kulkisi vain kerran?! Kerroin, ettei se minulle sovi.
Rahallisesti summa ei ollut merkittävä, mutta harmistuin henkilön tavasta tehdä bisnestä. Kun lapset ovat koko viikon odottaneet lauantaiksi sovittua tuntia, vain ikävä vanhempi peruu ekan tunnin. Siten eettisesti arveluttava hinnankorotus kannattaa ilmoittaa perjantaina iltapäivällä.
Minähän olen ikävä vanhempi. Maksan mielelläni enemmän kuin tämä opettaja pyysi korotuksineen kaikkineen, jos vain löydän lasteni seuraan korkeampaa moraalia osoittavan henkilön.
Ja niinpä siis taas selailen ilmoituksia ja jätän ilmoituksia. Netissä on onneksi yllättävän monta palvelua, jotka haluavat saattaa meidät yhteen unelmiemme opettajan kanssa. Ehkä emme kohtaa vielä aivan huomenna, mutta tuota pikaa kuitenkin. Kohta tuo piano taas soi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti