Maanantai-aamu alkoi pihajuhlilla. Pienet tytöt olivat monta päivää innokkaasti suunnitelleet ystävänpäivätapahtumaa. He laativat meille toimintapisteitä, joissa mm. puhalleltiin saippuakuplia, pukeuduttiin naamiaisasuihin, luettiin kirjoja ja leikittiin Hello Kitty -tietokoneen opettavaisilla ohjelmilla.
Tapahtumaan kuului myös ruokailu: valmistimme yhdessä kevyen voileipälounaan keittiössä.
Osallistuminen maksoi kaikilta yhden sentin ja ruokailu toisen. Aika moni taisi maksaa ylihintaa, kun tytöt kertoivat, että tuotot menevät kodittomille.
Sittemmin juhla on poikinut yleishyödyllisen yhdistyksen "Pennies for Homeless", joka jatkaa toimintaansa lastenhuoneessa ja varainkeruuta aikuisten lompakkojen liepeillä. Varat kuulemma kanavoidaan kirkon kautta perille, kunhan asiasta päästään pastorin kanssa puhumaan.
Kevyen lounaan jälkeen lähdimme jälleen kohti Santa Cruzia. Aioimme rannalle ja boardwalkille. Tämä oli nyt sitten se President's Day: useilla vapaapäivä js varsin kaunis sellainen. Rannalle riitti tulijoita!
Lähtöhässäkässä koira oli päässyt livahtamaan joukon mukana autoon ilman, että kukaan huomasi hihnan puuttuvan. Viritimme varahihnan puolison vyöstä. Se ajoi asiansa, mutta myös koiran hulluuden partaalle. Hän kun tahtoisi aina kulkea lauman ensimmäisenä.
Rannalla olivat tietysti vastassa koirien kieltokyltit. Olemme täällä käyneet sen kanssa aiemminkin, mutta nyt väkeä oli niin paljon, ettemme kehdanneet kieltoa uhmata. Näimme kyllä niinkin tehtävän.
Mummi, koira ja minä asetuimme siis rannan reunaan nauttimaan eväistä. Tytöt rakensivat linnaa vähän matkan päähän ja pääsivät hetken kuluttua puolison vahtimana kahlailemaan (lue: katselemaan vaatteensa läpimäriksi) jääkylmään mereen.
Rannalle lähtiessä meidän lapsille pitäisi AINA ottaa mukaan vaihtovaatekerta, vaikkei kukaan veteen aikoisikaan. Nyt kotimatkalla päädyttiin vaikka minkälaisiin luoviin huppareita ja takkeja hyödyntäviin virityksiin.
Boardwalkin epätasainen puupinta osoittautui mummille erittäin ikäväksi kävelyalustaksi. Muutaman sadan metrin jälkeen päätimme antaa sen kanssa periksi. Pohdimme hetken rantaravintolaan asettumista, mutta näytti siltä, että siinä tarjoilua saisi odottaa tovin jos toisenkin. Haimme auton ja siirryimme suosiolla puolityhjään hampurilaisravintolaan.
Mummi oli muutamaa päivää aiemmin tutustutettu Starbucksin soijalatte-kahviin. Koko päivän oli vähän puhuttu, että siellä Starbucksissa voisi pistäytyä nytkin. Iskimme suunnan navigaattoriin ja ajoimme varsinaisesta reitistä hiukan syrjään hakemaan kaikille herkkumukin.
Ja olikin vallan hyvä, että paluumatkan alkaessa kaikilla oli massu täynnä ja hyvä mieli. Ainoalla reitillä oli liikennettä vielä enemmän kuin eilen ja matkan varrella kaksi onnettomuuttakin, jotka sotkivat kapean kaksikaistaisen tien kymmenien kilometrien ryömintäruuhkaksi.
Jossain kohdassa päätimme käyttää navigaattorin tarjoamaa oikopolkua, jonka tosin näimme palaavan myöhemmin samalle tielle. Valinta osoittautui jännittäväksi. Ajoimme pimeässä jyrkkämutkaista vuoristotietä, joka kulki halki nuoren punapuumetsän.
Kotimatka kesti paljon oletettua kauemmin ja vuokra-auton välipalautusaikakin ehti umpeutua. Me jäimme tyttöjen kanssa kotiin pesemään hiekkarantaa hiuksistamme, kun puoliso vielä kiepautti kaaran palautuspisteeseen.
Musiikkia pihajuhlissa.
Tatun ja Patun joulukirja pihajuhlien lukuhetkessä.
Rannan reunamilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti