Sillä arkiaamuina on kiire. Arki-iltoina on kiire. Viikonloppuisin on kiire. Töissä on kiire, koulussa on kiire, kauppaan ei tahdo ehtiä ollenkaan.
Tänä sunnuntai-iltana teiniintyvä itkee. Kirjaraportti on palautettava ensi viikolla eikä hän ole ollenkaan hyvässä vaiheessa. Yritämme yhdessä hakea ratkaisuja. Ymmärrän lasta - koskapa hän olisi esitelmää tehnytkään? Arkisin iltakuuden jälkeen, opiskeltuaan koko päivän kahdeksasta alkaen?
Tänä sunnuntai-iltana keskimmäinen täyttää itsenäisesti lukulistaansa ja keksii minuuttimäärät. On hän kyllä lukenut joka päivä 5-10 minuuttia tehdessään lukemisen tukiopetuksen tehtävät, mutta taivas yksin tietää milloin ja paljonko iltapäiväkoulussa.
Kotona ei ole iltaisin enää pakkoluetettu lasta, joka on ollut itkuun saakka väsynyt. Kaksikymmentä minuuttia päivässä englanniksi on ehkä jäänyt välillä haaveeksi eikä suomeksi ole edes yritetty.
Tänä sunnuntai-iltana puoliso tekee töitä. Tuli juttu, joka Pitää Tehdä Nyt. Minun juttuni ovat sentään vain työpaikalla, mutta tällä hetkellä välillä yli- ja viikonlopputunneilla nekin.
Ratkesin itsekin hiljaiseen itkuun, kun luin koulujen Teachers Appreciation Week -sähköposteja. Kouluun viedään tulevalla viikolla kukkia, keksejä, itsetehtyjä kortteja ja lahjakortteja opettajille, jotain joka päivä.
Se tarkoittaa useaa arkista kauppareissua väsyneiden lasten kanssa, pakkoaskartelua, riitaa ja itkua. "This is something fun and doesn't required much!" In my sanonko missä! Vähintäänkin pyykit jäävät iltaisin pesemättä. Miksi, miksi, miksi koulun koko ajan pitää hässätä jotakin ylimääräistä?
En vieläkään ymmärrä, kuinka paikalliset perheet selviävät arjen puristuksessa (paitsi runsaalla rahalla tai järkevällä perhesuunnittelulla). Me laskemme päiviä ja tunteja ensi viikonloppuun. Silloin hyvin huonoksi ratkaisuksi osoittautunut jakso iltapäivähoitokeskusta on koululaisilta päättynyt ja kodin ottaa haltuunsa uusi arkienkelimme.
Toiveet ovat korkealla: jos sitä sitten ehtisi pestä taas pyykkiä, eikä koulusta tuleva posti saisi ketään itkemään. Ja jospa lasten pian koittava kesäloma olisi arkienkelin ohjaamana pitkä, lämmin ja tylsyyteen saakka kiireetön.
Niin tuttuja tunnelmia taas. Mäkin olen muutamankin kerran tänä vuonna kirjaimellisesti puhjennut itkuun kun koulusta on tullut taas kotiin jotain uutta puhdetyötä, ikäänkuin läksyissä ei olisi lapsilla ja vanhemmilla jo tarpeeksi tekemistä. Otti päästä kun poika viime viikolla kertoi, että opettaja oli valittanut siitä kuinka monta päivää luemme samaa lukuläksykirjaa. Dinosaurusten nimiä ei vain kukaan jaksa montaa sivua tavata illassa kerrallaan eteenpäin! Ja kun meillä on nämä kaksi muutakin kieltä joita olisi kiva juuri iltalukemisen merkeissä harjoittaa.
VastaaPoistaMustakin tuntuu, että melkein koko ajan on kiire, vaikka omasta arjestani puuttuu töiden sovittaminen yhteen muun menon kanssa. Ja jokainen vanhempi jonka kanssa olen kiireestä ja väsymyksestä puhunut sanoo ihan samaa. Ihmettelen lähes päivittäin mikä on se voima joka ajaa kouluja teettämään kotona niin paljon töitä kun kukaan ei tunnu niitä haluavan tehdä!
Opettajien arvostus -viikko kuulostaa ihan kamalalta... Opettajien työtä arvostan ja ihailen kyllä suuresti, mutta ihmettelen miksi sanat eivät enää riitä mihinkään - kukat ja kakut on tietysti kivoja juttuja mutta eikö kiitosta voi sanoa ja osoittaa välittömämminkin? Mä olen lasten tähänastisen koulu-uran ajan ollut ankea enkä ole tuonut opettajille kouluvuoden lopuksi lahjoja, sen enempää kukkia kuin itsetehtyjä keksejä tai korttejakaan. Mutta yritämme mies ja minä läpi vuoden kyllä suorasanaisesti kiittää opettajia hyvästä työstä. Jotenkin toivoisin vilpittömyyden kantavan pitemmälle kuin lahjojen, mutta enpä tiedä... Voi olla, että tänä vuonna on pakko väsätä jotkut kiitos-paketitkin.
Onnea teille uuteen elämään arkienkelin kanssa; kuulostaa siltä, että hyvään suuntaan olette menossa!
Joo, tuo ylenpalttine höhkääminen on niin peestä! Eikä mikään riitä, aina enemmän ja paremmin ja kalliimpaa. Onneksi meillä jo lukiolainen ja junior-vuosi eli suuri stressikupla puhkeaa ihan kohta. Ja sitten hihittelen itsekseni, kun likka pääsee jatko-opiskelemaan ilman yhtäkään opelle lähetettyä lahjaa/kukkaa, suoritettua yhteiskunnallista pakkopalvelusta tai 100%testitulosta. Jaksamista teille ja tehkää omat ratkaisunne!
VastaaPoista