Etuoikeutettu

Lapsistani yksi oksentaa. Ihan niin kuin viime vuonnakin synttäreideni aikaan. Lapsi on se vilkas, se sellainen hassu, joka tuo puolitäyden kulhon minulle päivällispöytään ylpeänä. Ei ehtinyt kylppäriin, kuulemma. Mutta osui tähän.

Päivät ovat kiireisiä, sillä tiimikaverit matkustavat yksi toisensa jälkeen kohti Suomea, toki jonkin ajan päästä palatakseen. Huokailen Välimeren eteläpuolelta kotoisin olevalle työtoverille, etten ole ehtinyt koko iltapäivänä oikeastaan edes hengittää, teenjuonnista puhumattakaan.

Kotiin jää aamuisin kauhea sotku. Sitä ei ehtinyt viikonloppunakaan selvittää, kun kalenteri oli täynnä yhtä ja toista kissanristiäistä. Olohuoneessa on edelleen pahvilaatikoita muutosta. Ja pyykkiä!

En osaa keilata. En ole ihan varma, olenko koskaan keilannut - ennen kuin viime perjantaina, jolloin menimme halliin työkavereiden kanssa. Ihan jännitin etukäteen, olenko ainoa, joka ei osu kertaakaan. Ja sitten piti kohdata vanhemman irtiottoyrityksiä seuraava tunnehyöky. Pienemmät muksut keikkuivat väsyriekkuina takapenkillä yöpuvuissaan.

Olen etuoikeutettu.

Sillä perusterveen lapsen sairastaminen on poikkeustila.

Sillä minulla on töitä ja hauska, kiehtova, ihastuttava monikulttuurinen työympäristö, jossa ainakin pari keskieurooppalaista, muutamia Välimeren kummaltakin puolelta tulleita sekä monet skandinaavit ovat tulleet tutuiksi, jopa ystäviksi.

Ja sitä paitsi, kun pääsin kodin ulkopuolelle tuulettumaan, vedin aloittelijan tuurilla ensiheitolla kaikki keilat nurin!

Täytän vuosia tänään.

Pidän lahjana sitä, että lasteni hoitaja on energinen, tervejärkinen ja toimelias nuori nainen. Hän ei tähän mennessä ole hätkähtänyt lasten vilkkautta, lennossa muuttuneita suunnitelmia, kesken loppunutta leipäpakettia tai koulun pihalla alkanutta vatsatautia.

Hänen kanssaan lapset leikkivät kotipihalla, kun tulemme töistä. Läksyt on tehty, välipala syöty ja hiukset letitetty. On eletty ja tehty sotkua siinä sivussa, mutta tiskit ovat löytäneet koneeseen ja illalla minulla on aikaa sekä pyykätä että joogata - eikä kukaan ole niin väsynyt, että häntä ainoastaan itkettäisi. Lapset juoksevat ovelle halaamaan, kun tulemme kotiin, ja koira on ratketa riemusta meidät nähdessään.

Pidän lahjana sitä, että tänään reipasotteinen rouva tuli ja kiillotti kotimme. Hänet tavanneet kertoivat riuskan leidin puhuneen tauotta samalla, kun kuurasi kaksin käsin. Sekä teini että minä heitimme aamulla kiireessä päiväpeittoa pyjamiemme ja ruttuisten lakanoidemme peitoksi, mutta nyt nekin sängyt on pedattu kuin hotellissa. Ei, en tunne syyllisyyttä enkä kanna kolonialismin iestä. Minä maksan, siivooja tekee työtä ja hänen lapsensa opiskelevat.

Pidän lahjana mennyttä vuotta. Meillä on uusia kokemuksia, uusia ihmisiä, yhä syvemmin uusi kieli, lopultakin uusi koti, jotain uutta meissä kaikissa itsessämmekin. On kaikki, mitä välttämättä arkipäivässäni tarvitsen. Jo se on paljon.

Vuosi vei paljon ja se toi paljon. En koskaan olisi voinut kuvitella. En osaa kuvitella seuraavaakaan.