Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulureissu, osa 3


Huoneen palautusta sai siirrettyä muutamalla tunnilla eteenpäin. Vannotin teiniä, ettei ovea saa avata kenellekään. Koiran suojelemana hän jäi hotellihuoneeseen lepäämään siksi aikaa, kun me muut lähdimme tekemään konsulaattiin passireissua.

Teinin voinnin huomioiden ratkaisu oli ainoa mahdollinen, mutta kieltämättä tyhmänrohkea. Edellisenä päivänä olin seurannut Targetissa paikallisen äidin vessareissua. Sen aikana kouluikäiset lapset (poikakin) seisoivat tiukasti eriön edessä niin, että äiti näki kaiken aikaa heidän kenkänsä. Suurkaupunki.

Konsulaatissa asiat olivat hillitysti mullin mallin. Meihin arkiset hankaluudet heijastuivat vain hienoisena viivytyksenä. Passihakemus saatiin järjestelmäongelmista huolimatta - ehkä? - järjestelmään eikä säikähdyksen aiheuttanut asiakirjakaan tuottanut hankaluuksia.

Alkoi olla kotimatkan aika.

Teini alkoi tässä kohden voida aavistuksen paremmin, mutta päätimme silti jättää toimintalistalta  aiemmin suunnitellun rantareittikierroksen ja ajella kotiin suorinta tietä. Pihistin hotellisiivoojan kärryistä muutaman roskapussin mukaan autoon. Kun kirjoitan tätä edelleen kotimatkalla, pimeyden jo laskeuduttua, niille ei vielä ole tullut kysyntää.

Lumihuippuiset vuoret näkyivät tällä kerralla päivänvalossa viime retkellä tutuksi tulleen Gormanin kohdalla. Nyt lapset pelasivat tableteilla eivätkä paljoa yltyneet lumesta hihkumaan. Hetken päästä saimme kuitenkin kokea ihan oikean talvimyrskyn. Seuraavien mailien aikana tie matkasi tiukasti ylös ja alas keskellä vuoristoa. Navakka tuuli toi mukanaan ensin vettä ja riittävän korkealle ehdittyämme - räntää. Vaakatasossa.

Kalifornialaisten kanssa ajo talviolosuhteissa on vähintäänkin jännittävää. Kenelläkään ei ole talvirenkaita. Juuri kenelläkään ei ole kokemusta talviajosta. Ja sitten oli tietysti vielä se vuoristotie ja niillä ryömivät rekat.

Huokaisimme helpotuksesta, kun laskeuduimme seuraavaan laaksoon ja myräkkä loppui kuin seinään. Auto päätti ilmaista helpotuksensa hermoromahduksena ja arpoi siinä samassa vikailmoitusvalikosta päivän viestiksi jotain sellaista, joka päättyi sanoihin RIGHT NOW.

Tuntia myöhemmin piilottelin koiraa Tommyn burgeripaikan perimmäisen pöydän alla ja teini lepuutti kalpeaa päätään samaisen pöydän yllä. Ulkona puhalsi erittäin talvinen tuuli ja puolen mailin kävelymatkan päässä Bakersfieldin taaemman varikon sikhimies tutki auton sisuksia. Pienet tytöt pistelivät hodareita hyvällä halulla ja nauttivat uudelleentäytettyjä limsamukillisiaan.

Automiehet arvelivat, että auton edellisessä huollossa oli ehkä vain jäänyt jokin nollausnappi painamatta, mutta silittelivät ja hyvittelivät sen siitä huolimatta priimakuntoon. Ajoimme pitkin lähes päällystämättömiä teitä halki maaseudun, usean cows-witschiksi nimeämme paikan ohitse takaisin moottoritielle kohti oikeaa suuntaa. Moottoritien saavutettuamme auto hälytti uudelleen jotakin Suuri Hätä -tyyppistä.

Jumalan hyväntahtoisesta huumorintajusta kertoo jotakin se, että puolison buutatessa autoa hän sai puhelun autokauppiaalta, jonka kanssa oli muutamaa viikkoa aiemmin ollut puheissa. Mehän odotamme kevättalveksi kylään mummia ja olemme syrjäsilmällä seuranneet astetta isompien autojen tarjouksia. Tähän hätään, moottoritien laidalle, ei kauppoja kuitenkaan tehty.

Teini nukkuu ja virkoaa takapenkillä. Pimeys laskeutui ja pienet siirtyivät leikeistä ja piirtelystä jälleen tablettien viihdytettäviksi. Maisemia ei ole katseltavaksi. Nyt vain mennään taas, maili kerrallaan. Toivottavasti päästään turvallisesti kotiin.





Lunta!


Räntää!


Ssshhhh!




2 kommenttia:

  1. Jännittävä jatkokertomus! Nyt jään odottamaan tarinan loppua: pääsittehän lopulta hyvin kotiin asti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kata!

      Pääsimme illalla myöhään kotiin. Vastassa oli hyisen kylmä talo. Lapset olivat nukahtaneet takapenkille, nostelimme heidät suoraan sänkyihinsä. Aamulla keskimmäinen ihmetteli, kuinka oli päätynyt sinne ja vielä yöpuku päällä - sitä hän ei edes muista pukeneensa.

      Oli hauskaa olla matkalla, mutta on tosi hauskaa myös olla kotona. Nyt meillä on jokunen lomapäivä jäljellä: lapset leikkivät joululahjoillaan ja minä pesen pyykkiä. :)

      Toivottavasti jossain vaiheessa saamme lukea myös teidän perheen monipolvisesta joulureissusta!

      Poista