Pieniä ihmeitä

Asiat järjestyvät hiljalleen.

Puolisolla on paljon järjesteltävää. Pankin kanssa erityisesti tuntuu olevan asiointia harva se päivä. Auto olisi hankittava mielellään eiliseksi. Asuntoja hän on katsellut ahkerasti.

Taloa ei olla tähän kohtaan ostamassa, se on juuri nyt ehkä ennemmin pankin tahto kuin omamme. Mutta onneksi vuokrakohteitakin löytyi, kun lopulta ymmärsimme joitakin realiteetteja. Suomessahan me olemme tupa ja perunamaa -ihmisiä, mutta tuolla se ei mene niin.

Uima-allashaave nyt ehkä kuitenkin toteutuu, kun huomasimme, että melkein jokaisessa taloyhtiössä (community) on yhteinen allas. Ja kuntosali ja yhteinen oleskelutila (nettiyhteyksineen) ja joissakin myös "sauna". Makuuhuoneita ei tosin sitten olekaan ihan jokaiselle omaansa.

Katseltiin viimeiseksi lasten kanssa kuvia vähän isommasta talosta joka oli tosi kiva, mutta jossa ei ollut allasta. Sitten katsottiin kuvia pienemmästä huoneistosta, joka sekin on tosi kiva ja siinä on allas. Lapset vakuuttivat, että tästä huoneistosta he varsin tykkäävät ja että he asuvat yhtään riitelemättä vaikka kaikki samassa huoneessa (kunhan vain pääsevät tuon tuosta uimaan). Sitä kotia nyt sitten yritetään. Oli siinä siis muitakin etuja.

Suomen-kodin vuokrauskin on paperia vaille varma. Tulevat vuokralaiset tuntuivat johdatukselta ja oli ihan ihmeellistä huomata, miten palapelin palaset - taas - loksahtivat kohdalleen niin, että hyvää tuottui sekä heille että meille.

Joku haluaa ostaa myös meidän akvaarion, josta en uskonut koskaan pääseväni. Vielä kaloineen päivineen, mistä olen meidän kalavanhusten puolesta onnellinen. Kissalle puolestaan on alustavasti puhuttu paikkaa eläinsuojeluyhdistyksen hoivissa, kun se nyt on tuollainen pissamaakari. (Tämä on kyllä haikea ja vaikea pala. Iltaisin, kun katti käpertyy syliini sohvalle kehräämään ja kinuamaan silityksiä, tuntuu mahdottomalta ajatella, ettei se asuisi kanssamme.) 

Viikon murphismit olivat siinä, että kaikki lapset sairastuivat. Eri tauteihin, yhtä aikaa ja peräkkäin. Onneksi saimme mummin avuksi! Lapset olivat välillä jonkun päivän onnellisina kotona leipomassa pullaa ja minä pääsin töihin. Pieniä ihmeitä.

Viikonloppuna olisi aie kaiken muun lentämisen ohella paneutua tarkemmin yhteen lastenhuoneeseen. Niitä muurahaisia ajattelen aina vain.

Joku sanoi minulle, että töitä riittää varmasti niin, etten ehdi edes ikävöidä miestä. Riittää, riittää, mutta ehdin kyllä. Viideltä aamuisin näyttää olevan aika paha kohta sekä toisella mantereella että täällä. Se hyvä puolihan siinä on, että varhain herättyään sitä ehtii tunnin verran näpytellä toisen kanssa sähköposteja tai muita viestejä, ennen kuin sen, jolla on aamu, on lähdettävä töihin. Muutama virke siellä täällä vain on niin kovasti ohuempi yhteys kuin kunnon lämmin halaus. En tahdo edes laskea aikaa eteenpäin, sitä on niin paljon vielä.