Olemme lähteneet matkaan illalla töiden jälkeen ja ajaneet pimeässä jonnekin melkein puoliväliin ja yöpyneet ilahduttavan siistissä motellissa moottoritien vieressä.
Pimeällä Kalifornian rannan suuntainen moottoritie muuttuu valtavien rekkojen ryömimisradaksi. Vuorten välillä niistä ei ole paljon kiusaa. Ylämäkiin ne jäävät raskaine lasteineen jumiin. Kymmenet rekat vilkuttavat hätävalojaan tien oikeassa laidassa varoittaakseen hitaasta etenemisestään. Ne näyttävät vastakuoriutuneiden kilpikonnien laumalta.
Motellin työntekijä katselee mietteliäästi peräämme, kun torjumme tarjouksen kuponkialennuksella hankittavasta meksikolaisesta burritoaamiaisesta ja lähdemme matkaan. Arvaan syyn oikein. Karun maaseudun keskellä ei kovin monta aamiaispaikkaa ole.
Muutamaa energiapatukkaa myöhemmin kaarramme aavistuksen epäileväisinä keskelle ei mitään pystytetyn huoltoaseman/postitoimiston/sekatavarakaupan/aamiaisravintolan/community centerin pihaan.
Neenach. Olemme vain pienen matkan päässä Los Angelesista, mutta sitä on vaikea uskoa.
Osoittaudumme piankin naurettaviksi kaupunkilaisiksi. Yksi lapsi ei tahdo English muffininsa kanssa juustoa, toinen torjuu kananmunan. Kokki roikkuu keittiön ja myyntitilan välisessä ikkunassa ja kyselee, mitä tämä tämmöinen oikein on olevinaan.
Gluteenittomuutta tavoitteleva löytää kaupasta pussin pähkinöitä ja tuhdit aamiaisranskalaiset, joiden gluteenittomuudesta ei voi mennä takuuseen.
Takapenkille heitellään jätskiä ja pelikonsoleita. Matka jatkuu.
Rekkoja ylämäkiryöminnässä.
Aamunäkymä.
Matkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti