Ylitunteja ja yskää

Aamuyöllä neljän aikoihin havahduin siihen, että miehen tietokone jutteli olohuoneessa. Töniskelin miestä selvittämään, mistä rakkineella oli siihen vuorokaudenaikaan asiaa.

Olin toivonut, että edessä olisi ollut levollinen yö. Lapsia peitellessä olin muistuttanut heistä jokaista, että seuraava aamu olisi lauantai ja että unen saisi antaa viipyä pitkään, jos siltä tuntuisi. Viiden pintaan tassuttelin aamutakissa olohuoneeseen katsomaan, miksi mies oli jäänyt niille teilleen.

Jo kahden ja kolmen aikoihin oli kuulemma tavoiteltu lukuisia kertoja. Puhelin oli unohtunut älä häiritse -asentoon. Osa IT-väestä elää (kausittain) samanlaista elämää kuin muutkin hädän tullen tarvitut ammattilaiset. Siihen se yö sitten jäi.

Seitsemään mennessä kaikki pörröpäiset lapsetkin istuivat jo sohvalla yskimässä ja ihmettelemässä uutta aamua. Ne samat ipanat, joita arkiaamuisin saa puoliväkisin kammeta sängyistään, kun nousun aika puoli seitsemältä koittaa.

Aamuja on ehkä vaikeuttanut koko perhettä kolmisen viikkoa piinannut flunssa, jonka olennainen oire on unia katkova, ankara yskä. Olemme opetelleet tuntemaan perusteellisesti paikallisten apteekkien yskänlääketarjontaa. Aamuisin ja iltaisin lapset seisovat jonossa odottamassa mittakipollistaan. Meidän aikuisten lääkkeet ovat yllättäen tablettimuotoisia ja jokseenkin toimivia.

Puoliso kävi tapaamassa uutta omalääkäriään, joka oli odottamatta paljastanut osaavansa hullunkurisen lauseen verran suomea ja kertonut tulevansa kielitaustaisesti suomalais-espanjalaisesta perheestä, jossa kuitenkin puhuttiin kotikielenä ranskaa ja asuttiin jossakin englanninkielisessä maassa, josta lääkäri sittemmin päätyi Yhdysvaltoihin. Kuuntelin kiemuroita kiehtoutuneena ja totesin, että siinä elämäntarinassa on monta kertaa valittu se vähemmän kuljettu tie.

Töissä retkahdin monen vuoden tauon jälkeen, ja kolmen päivän kofeiiniputki johti karvaisiin vieroitusoireisiin. Ylituntien keskellä soijalatteherkku kuitenkin oli kaivattu virkistys. Useamman viikon kiireen jälkeen jälkeen tuntuu ylelliseltä saapua kotiin jo hetikohta viiden jälkeen. Silloin ehtii valmistaa päivällisruoan itse ja tehdä sen oheen salaatin. Lukea lapsille iltasadun ja saada pienemmät silti kahdeksaksi nukkumaan. Ja kokonaiset, kaksipäiväiset viikonloput! En edes aloita siitä.

Eilen nautimme puolison kanssa lounasta yhdessä. Istuimme ulkona auringonpaisteessa napostelemassa nouto-falafeleja ja suunnittelimme lomaa. En tarkoita sillä utopistista, pohjoiseurooppalaista viikkokausien vapaata, vaan jos nyt muutaman (palkattoman) päivän ottaisi. Tekisi hurjan road tripin ja ajaisi tuntikausia katsomaan jotakin valtavaa. Vaikka rotkoa.

Mukaan varataan tietysti tietokone hätätilanteiden varalta eikä sitä puhelintakaan passaa kääntää äänettömälle.