Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


torstai 27. helmikuuta 2014

Yh-arkea


Tänään kävin tuhlaamassa puolen toistasataa euroa maistraatissa. Koska kaikki lapset eivät ole minun  ja puolison yhteisiä, tarvitaan toiselta biologiselta vanhemmalta maastamuuttolupa. Me pyysimme tähän paperiin notaarin vahvistuksen ja maistraatin ehdotuksesta mukaan liitettiin myös apostille.

Vinkkinä: samaan paperiin ei kannata liittää muita asioita, jos pelkkä muuttolupa riittää. Me sovimme samalla monesta seikasta, minkä seurauksena papereiden jokaiseen kopioon tarvittiin kolme allekirjoitusta. Notaarihan laskuttaa jokaisesta allekirjoituksesta erikseen, vaikka ne olisivat samassa paperissa.

Ensimmäiset päivät puolison matkustettua ovat olleet yllätyksellisiä. Tiesin, että tulee ikävä, mutta en tiennyt, että olisin kuin tyhjennetty ilmapallo. Pelkällä kiukulla mennään eteenpäin. Valitettavasti lapset myös. He ikävöivät ja näyttävät sen raivokkaalla käytöksellä. Jopa pienin, joka yleensä on liikuttavan kiltti ja herttainen, karjuu ja paukuttaa minua ponnettomasti pienillä nyrkeillään.

Lapset myös janoavat huomiotani ja hankkivat sitä mm. hidastelemalla kaikessa aamuin ja illoin. Tänä aamuna olin päiväkodilla puoli tuntia normaalia myöhemmin ja tunnustuksentarpeessani vuodatin eskariopelle kokemukseni siitä, kuinka en koko aamua kyennyt olemaan aivan se maailman leppoisin äiti. Tajuan nyt, että samantapaisia kokenut työkaverini yritti varoittaa minua tästä reaktiosta, kun puhuimme puolison muutosta.

Ajasta tuli äkkiä hyvin niukkaa. Iltaisin pakollisten puuhien jälkeen on ollut varsin vähän aikaa tai energiaa millekään talon tyhjentämistä muistuttavalle. En tiedä, mitä muuta voisin tehdä, kuin rukoilla ihmettä.

Äsken ystävä kyllä kävi purkamassa kanssani pois myytävän sängyn. Onneksi en yrittänyt tehdä sitä yksin, vaikka niin vielä aamulla suunnittelin.

Etukäteen en ymmärtänyt sitäkään, ettei puoliso oikeasti pysty olemaan arjessamme läsnä - siis yhtään. Aikaero on kymmenen tuntia, eikä skypetykselle tunnu kerta kaikkiaan olevan hyvää aikaa. Joko toinen nukkuu tai on töissä tai menossa töihin. Pari hajamielistä minuuttia päivässä näyttää hujahtavan sekin lasten ikävän laannuttamiseen. Olen koettanut ratkoa ongelmaa kirjoittelemalla lyhyitä sähköposteja, mutta ilmeisesti puolisolla ei ole aikaa vastata niihin...

Maistraatin työntekijä halusi keskustella siitä, minne olemme muuttamassa ja kuinka se on kivaa. Hymyilin ja olin kiitollinen siitä muistutuksesta, että iloksi tämän on tarkoitus muuttua.

Sitä ennen minun ilmeisesti pitäisi oivaltaa ja oppia jotakin, että tämä alkaisi toimia. En vielä ymmärrä, mitä se on.

2 kommenttia:

  1. Luota muhun, kohta se sujuu kuin itsestään. Mulla on niin lähimuistissa se, kun mies lähti (okei, se sentää välilläkäy kotona). Itketti ja suututti helposti. Nyt en muista mikä tässä muka on niin vaikeaa. Alkaa sujua. alkaa sujua.....
    Tota ikävöintiä mä oikeastaan kadehdin. Mä en voi sanoa et olis ikävä ikävä. Nautin liikaa siitä et saan illalla olla ihan yksin lasten nukkumisen jälkeen. KAmala minä!

    Pakkaaminen kyllä yksin ahistais, myönnän.

    Miten saitte luvan lasten maastamuutolle, oliko vaikeaa. JA jos ei ollut,suututtiko sua. Mä olen niin outo, et suuttusin jos ei sais lupaa ja suuttuisin jos saisin,,,, :D
    Voimia voimia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta viestistäsi! Ois kiva, jos tää alkaisi sujua.

    Maastamuuttolupa heltisi asiallisella keskustelulla. Ei Taho asiasta ymmärrettävästi tykkää, mutta ymmärsi heti, että vaikea hänen on kieltääkään.

    Olen luvannut, että pyrin parhaani mukaan edistämään yhteydenpitoa myös sieltä kaukaa. Hänet majoitamme meidän sohvalle milloin tahtookin tulla ja lapset saavat matkustaa lomille tänne. Suunnittelen myös kiinteää viikoittaista yhteydenpitoaikaa.

    Eikö tällä nyt olla jo aika vahvoilla maailman parhaan exän tittelistä kisattaessa? ;)

    VastaaPoista