Pientä puhelinhässäkkää

Olen tahtonut laittaa tänne kuvia Farmer's marketilta ja sieltä täältä. Nyt kerron, miksen ole tehnyt niin.

Puhelimen kanssa on ollut juttuja. Jo lähtiessä mies infosi mulle, että olen jonkin aikaa langattoman kotiverkon varassa ilman paikallista liittymää. Puolentoista viikon jälkeen olen edelleen.

Perillä selvisi nopeasti, että mun puhelin toimii sillä kotilangattomalla varsin värjyen. Tykkään esimerkiksi aamuisin köllötellä puoli tuntia sängyssä selaamassa sosiaalista mediaa, jossa kaikki Suomi-tapahtuma on tapahtunut meidän yön aikana. Puhelimen mielestä makuuhuoneessa ei ollut mitään verkkoa. Muissa huoneissa oli verkko, joskus. Parvekkeella ei minkään laitteen mielestä ole verkkoa, uima-altaasta puhumattakaan.

Puoliso kuunteli muutaman päivän kitinää siitä, että olemme muutaman hassun mailin päässä kyseisen puhelinvalmistajan isosta toimistosta, eikä verkko silti pelaa. Voisi kuvitella, että laitteiden myytävyyden kannalta niiden käytettävyydestä huolehtiminen kiinnostaisi melko paljon. Mies valisti, että täällä se verkkojuttu ei vain ole niin viimeisen päälle tärkeä juttu tai että tärkeän toimivuuden kohdentaminen voi olla varsin tarkkaa. (Alkaa kuulostaa tosi hyviltä ne suomalaiset linjaukset, joissa on oikeasti mietitty, millä nopeudella kaistaa pitää tiettyyn vuoteen mennessä saada kulkemaan jokaiseen torppaan.)

Sitten mies nappasi mun puhelimen ja vaihtoi sen omaansa, uudempaan malliin, joka pystyy löytämään langattoman verkon myös makuuhuoneessa. Mies kun ei ole aivan niin junkie tuon sosiaalisen median kanssa kuin minä. Tässä yhteydessä todettiin, että noin 2500 kuvaa piti siirtää mun puhelimesta jonnekin talteen.

Aiemmin ne on siirretty mun läppäriin. Sen kanssa oli kuitenkin kevään erossa elon aikana joitakin juttuja, eikä siirtojen yhteydessä mitään kuvia poistunut puhelimesta. Ja nyt koko läppäri on Suomessa ystäväperheen pojan omistukseen lahjoitettuna eikä siellä ole enää kuvan kuvaa, toivottavasti. Ystäväperheen isä ainakin ilmoitti sosiaalisessa mediassa laittaneensa kaikki kiinnostavat otokset jo nettiin. ;)

Yhden illan puoliso siivosi Dropboxia, jonka tila on ihan naurettavan pieni (ainakin jos joku perheessä ottaa useampia satoja kuvia kuukaudessa). Nyt ne kaksi ja puoli tuhatta kuvaa on ehkä siellä. Tai ehkä ne lopulta tuupattiin Flickriin. (Tuttavat huom! Meidän arkea voi seurata kuvista Flickrissä. Lisätietoja puolisolta, älkää kysykö multa!) Ja jotta niitä voisi käyttää, pitäisi muistaa joku salasana ja muutama taikatemppu, joiden ajatteleminenkin ahdistaa.

En siis mitään vihaa niin kuin salasanoja ja tunnuksia. Niin paljon, etten ole kahteen kuukauteen edes avannut puolison lähettämää linkkiä siihen palveluun, joka lupaa säilyttää turvallisesti tiedossaan kaikki tunnukseni ja salasanani, jotta minun ei tarvitsisi muistaa enää kuin se yksi. Siis se varmaan edellyttää jotain kirjautumista, että sen saa käyttöön!

Mutta kännykkää varten on keittiön pöydällä nyt jokin tänään pitkän ja uuvuttavan ostostelun aikana hankittu hässäkkä. Se on ehkä paikallinen pre-paid? Siinä vaiheessa shoppailukierrosta en todella jaksanut enää välittää siitä, mitä puoliso halusi hankkia. Tämä hässäkkä ehkä saa paikallisen liittymän toimimaan (mutta edellyttää kuulemma jotain kirjautumisia jne., joten mä en tod. tee sitä itse) ja poistaa Suomi-puhelimen tekstarien vastaanoton kokonaan. Puhelut suunnittelimme ohjaavamme puolison Suomi-puhelimeen. Jonka sim-kortti on kylläkin hämäävästi edelleen siinä puhelimessa, jota nyt käytän, niin että lopulta kukaan ei ehkä enää tiedä, kuka soitti kenelle ja mihin puhelimeen.

Kertaalleen jo ilmoitin tekstarilla jollekulle, joka oli Suomesta yön aikana soittanut, että elän kymmenen tuntia menneisyydessä ja toivoin yhteydenottoa sähköpostitse. Vasta useita tunteja myöhemmin tulimme ajatelleeksi, että ihminen yritti itse asiassa tavoittaa puolisoa. Mutta eipä sitten ottanut yhteyttä kumpaankaan enää.

Jonain päivänä viime viikolla etsittiin tyttären puhelinta. Tytärhän hukkaa näitä useamman vuodessa. (Yhden puhelimen kevään siivoojat löysivät Suomi-kodissa pari viikkoa ennen lähtöä - sohvan sisältä.)

Puhelinta etsittäessä selvisi, että puolison puhelimella, joka siis oli jo mulla, ei ollut lapsen numeroa. Tytär muisteli sitä ja soitin annettuun numeroon. Ääntä ei kuulunut. Lapsi kävi alhaalla altaalta katsomassa, olisiko puhelin siellä. Minä jatkoin soittelua. Lapsi tuli sisään puhelimetta ja alkoi epäillä, ettei ehkä muistanut numeroaan oikein. Laskin pikaisesti kellonaikaa ja totesin mahdollisesti soittelevani anteeksi-väärään-numeroon kolmelta yöllä Suomen aikaa.

Puhelin löytyi lopulta ja siinä oli helpotukseksemme monta soittoa mammalta. Ehkä päivää myöhemmin nappasin kännykän lapsen kädestä ziljoonannen cheerleader-videon katselun aikana ja laitoin jonnekin talteen. Kaikki kaapit on jo katsottu enkä enää yhtään piilopaikka keksi.

Ensi viikolla varmaan ostetaan tai vähintäänkin kinutaan ostamaan jo uutta puhelinta, jos tytärtäni yhtään tunnen. Ja kohta ollaan taas jossain shoppailemassa siihen liittymää ja dataa, minkä jälkeen huomataan, että kotiverkko toimii vain värjyen...