On käsittämätöntä, että ihmiset todella pyöräilevät autotien reunaan vedetyllä kapealla pyörätiellä ilman kypärää - sello selässä, painava reppu selässä, tiheään liikennöidyillä teillä, joilla autot käyttävät pyöräkaistaa kääntyessään punaisissa valoissa oikealle (sallittua).
Kello on seitsemän, aikainen dinnerimme syöty. On yhä lämmin. Miltei kuuman puoleinen lämmin. Tänään lämpötila päivällä oli noin 84 F, huomenna mennään ennusteen mukaan yli yhdeksänkymmenen. Teiniintyvän uusi kaveri tulee meille uimaan, mutta uskallan altaalle vasta iltapäivällä, kun päivän kuumin aika on ohi.
Tällä viikolla tapasimme suomalaisia. Kävimme kylässä ja puistossa. Ajelin autoa sujuvasti. Aina siihen saakka, kunnes auto oli eri mieltä. Täällä on ihan tavallista, että navigaattorin ohjaama reitti menee jotenkin niin, että sen varrella on tehtävä u-käännös. Joko kohde on toisella puolella tietä, jonne ei pääse kuin ukarilla tai - tätä tapahtuu usein moottoritielle mennessä - oikeaan suuntaan mennäkseen on ensin mentävä väärään suuntaan.
Tällä kerralla ajoin kyllä harhaan ihan itse. En ollenkaan hahmota ympäristöä vielä, joten olen koko ajan navigaattorin varassa. Navigaattori puhuu jaloista ja maileista. Uh?? Käännyn harva se kerta väärästä risteyksestä, kun en tiedä, kuinka pitkä matka käännökseen oikeasti on.
Tiukan u-käännöksen jälkeen auto alkoi rahista. Tiesin, että olisimme aika lähellä kotia, jos löytäisimme sinne ilman ylimääräisiä käännöksiä. Toisaalta en tiennyt, mikä autolla oli hätänä ja vaikuttaisiko hätä jarruihin (tärkeät täkäläisellä ajotyylillä!) tai ohjaukseen. Ajoin pikkutielle ja pysähdyin katsomaan, mikä äänen aiheutti. Osa auton pohjasta oli pudonnut.
Puoliso tuli töistä kollegansa kyyditsemänä tilkkimään pohjaa paikalleen jonkinlaisella nippusidevirityksellä. Kollega oli ihan että ei mitään ja esimieskin oli kuulemma pitänyt täysin luonnollisena asiana sitä, että miehen piti kesken päivän lähteä pelastamaan vaimoa, koska - kuten puoliso sanoi - "täällä kukaan ei oletakaan, että nainen olisi itsenäinen olento, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta". Työkaverille pitäisi nyt hankkia jokin cupcake kiitokseksi.
Vähän katselemme, josko auton kanssa saataisiin jokin uusi viritys aikaiseksi. Eilen ajelimme Oaklandiin ja Richmondiin ja Berkeleyhin ja jostain syystä tekemään U-käännös melkein San Franciscoon. Kauniita maisemia. Matkalla mm. selviteltiin auton tulevaisuutta (voisiko sen pommin vaikka myydä pois) ja etsittiin puolison paitaa, joka viime viikonvaihteessa katosi samoihin maisemiin. Se löytyi jo tuolloin erään JCPenneyn sovitushuoneesta ja oli viikko sitten sunnuntaina puhelimen toisessa päässä olleen asiakaspalvelijan kädessä. Eilen se oli kuitenkin ehtinyt jo löytää uuden omistajan, sillä paitaa ei löytynyt enää mistään, mikä harmitti meitä aika lailla.
Kävimme tällä viikolla Farmer´s Marketilla ja frozen yogurtilla ekaa kertaa omassa kaupungissa. Oman kaupungin market on lauantaisin. Tällä tavoin vapautimme sunnuntai-aamun paikallisen luterilaisen kirkon jumalanpalvelukselle. Teiniintyvä marisi jo lauantaina, kun kuuli suunnitelmasta. Kirkkoon meno oli tyyyylsää, vaikka hän sai ottaa mukaan uuden askarteluhässäkkänsä, jolla tehdään pienistä kumilenksuista käsi- tai kaulakoruja.
Ensimmäisen laulun alkaessa teiniintyvän pää nytkähti ylös. Kirkossa oli bändi eikä laulu kuulostanut ollenkaan virreltä. Ihan sellaiseen villiin ylistysmeininkiin eivät paikalliset luterilaiset kovin monessa kohdin yltyneet, mutta kaiken kaikkiaan varsin vapaata, rentoa ja viihtyisää kirkossa oli. Meidän pienet juoksentelivat penkin ja nurseryn väliä - nurseryssä oli leluja, englanninkielisiä kavereita ja suuri, saliin aukeava lasi-ikkuna. Lapset viihtyivät erittäin hyvin. Pastori mainitsi kahteen tai kolmeen kertaan suomalaisen perheen, joka oli tullut mukaan toimitukseen. Hänhän oli tutustunut meihin jo ennen palveluksen alkua ja nähnyt kovasti vaivaa painaakseen mieleensä meidän kaikkien nimet.
Palveluksen jälkeen jäimme pitkäksi aikaa kirkon pihalle hengailemaan. Kirkolla grillattiin, lapset leikkivät nurmikentällä, ystävälliset seurakuntalaiset halusivat jutella kanssamme ja kysellä meistä. Pääsin myös katsomaan kirkon yhteydessä toimivaa esikoulua (päiväkotia). Ensi viikolla varaan sinne käyntiajan ja menemme yhdessä pienimmän kanssa katsomaan, olisiko tämä hänen tuleva pre-schoolinsa. Tuttavilta kuulimme tästä paikasta pelkkää hyvää.
Asunnon kanssa olemme hiukan kahden vaiheilla. Nykyinen koti sijaitsee toisessa kerroksessa, mikä on maanjäristysalueella hyvä asia. Muutaman kerran polvi- ja nilkkaniveleni ovat kuitenkin jo esittäneet vakavia valituksia jatkuvasta kävelystä toiseen kerrokseen. Pohdimme toista ratkaisua, joka toisi portaattomuuden lisäksi puolisolle lyhyemmät työmatkat ja isommille hyvin pisteytetyt koulut. Täydellisiä ratkaisuja ei tosin ole: jostain kivasta on luovuttava, ellei asumiseen aio laittaa noin viittä tuhatta dollaria kuukausittain. (Tämä ei ollenkaan vastaa tilannetta kaikkialla USAssa, mutta tällä alueella kyllä.)
Pienin on kirjoittaessani satuttanut polvensa pyörän kaaduttua jyrkässä mutkassa. Teini jatkaa käsityöhässäköitään ja koko kolmikko istuu sohvalla katselemassa suomenkielisiä lastenohjelmia. Puoliso kasaa ja korjaa tilaamaansa pyörää, joka ei tietenkään tullut ensimmäisellä kerralla kokonaisena / ehjänä niin kuin olisi toivottu. Se on aivan tavallista.
Alkamassa on uusi viikko. Tiedossa on uusia leikkejä uusien kavereiden kanssa. Kesäkurssit alkavat. Perjantaina juhlitaan itsenäisyyspäivää.
 |
| Siniseltä maistuvaa vadelma-jääjuomaa. Isänmaallisissa väreissä, totta kai. |
 |
| Lähellä San Franciscoa. |
 |
| Lähellä San Franciscoa. |
 |
| Liikenne on aina runsasta, vaikka se soljuisikin hyvin eikä varsinaista ruuhkaa olisi. Aina täytyy miettiä, mihin aikaan liikuu ja minne. Vartin matkaan voi väärään aikaan ja suuntaan kulkiessaan saada tuhlattua helposti reilun tunnin. |
 |
| Ihanat kukat tulivat Farmer´s Marketilta mukaan vain kuvana, sillä eihän meillä vielä ole maljakkoa, johon niitä laittaisi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti