Almost there

Talo luovutettiin eteenpäin eilen. Paras neuvoni tähän on, että on tosi hyvä olla paikka, johon viimeiset roinat voi jättää. Huolimatta huolellisesta valmistautumisesta meiltäkin löytyi se jokaisen muuton kas-tämäkin-vielä, joka ajan loppuessa piti vain kipata johonkin laatikkoon ja kuljettaa pois.

Kaikenlaista pientä päätyy näinä päivinä vääriin paikkoihin. Tänään vietiin lämpimiä vaatteita sukulaiselle, mutta niinpä vain täällä toisen sukulaisen kodissa nyt katselen lämpimiä kenkiä, jotka ovat pesun jälkeen jääneet kuivumaan eivätkä siis kulkeneet sinne, minne piti. Ne ja moni muu juttu jäävät sitten minne sattuu ja kaiken tämän materian kasaaminen uudelleen järkeväksi kokonaisuudeksi syksyn koittaessa on epäilemättä jännittävää.

Tänään haettiin myös mun kansainvälinen ajokortti (ikään kuin oikeasti uskaltaisin Kaliforniassa ajaa), käytettiin lapsosia toisen biologisen vanhempansa luona, ratsattiin yksi Prisma tyhjäksi xylitol-purukumeista ja lopetettiin muutama turhana roikkunut tili (yhdestä löytyi vähäinen summa unohtuneita varoja, mikä oli toki mukava ylläri).

Tämän kaiken hoitaminen edellytti usean tunnin autoajelua, mikä ehkä oli lapsille hyödyllistä harjoitusta lennon vaatimuksia varten. Lopulta väsähtäneet ja riehaantuneet lapset lahjottiin jätskipalkalla keskittymään punaisten autojen laskemiseen, mitä mainiosti toiminutta jippoa ei lennolla valitettavasti voi toisintaa.

Luvatut jätskinsä lapsoset saivat illan päätteeksi ravintolassa, johon kokoonnuimme muutaman läheisen ihmisen kanssa läksiäisillalliselle. Puoliso oli tehnyt varauksen jotenkin epämääräiseen sävyyn ja ravintola odotti kabinettiinsa kuutta ihmistä. Tarjoilija kalpeni silminnähden, kun selvisi, että paikalle saapuu kymmenkunta henkeä enemmän. Mutta kaikki sujui hienosti eikä ruokia paljon tarvinnut odotella.

Oli ihana nähdä tärkeitä ihmisiä, jutella ja nauraa yhdessä. Lapset juoksentelivat, nauroivat, leikkivät, kiljuivat, murjottivat ja ujostelivat ja sekin oli kaikki vain tosi mukavaa. Olin superilahtunut siitä, että teiniintyvä, kouluuntuva ja pikkuinen käyttäytyivät kaikki kuten ihmiset (mitä en heiltä uskaltanut päivän haasteiden jälkeen edellyttää) ja suuressa joukossa ehkä vielä paremmin kuin silloin, kun olemme olleet samassa ravintolassa perheen kesken ja kunkin omalle show'lle on ollut enemmän tilaa.

Huomenna tehdään vielä sitä sun tätä, mm. pakataan varsin täydet matkalaukut vielä kerran ja käydään selvityttämässä ne jo ennakolta lähtöön. Ylihuomenaamuna nousemme lentoon. Viimeinen puolitoista viikkoa on hujahtanut aivan siivillä. Meininki on ollut hyvä - sinne tänne randomisti nukahtelevan puolison läsnäolo on kummasti antanut kaikille lisää virtaa ja iloa. Kukaan ei tunnusta pahemmin jänskäävänsä - home is where your heart is.