Sopeutumispäiviä

Muutamassa päivässä on ehtinyt tapahtua paljon eikä oikeastaan juuri sen kummempia.

Olemme edelleen aika väsyneitä matkasta. Pienin nukkui yhdet autoon nukahtaneena aloitetut neljäntoista tunnin yöunet, joihin osasyyllisenä taisi olla vasta lapsen herättyä havaittu auringonpistos. Tyttö toipui muutamassa tunnissa runsaalla nesteytyksellä.

Isommatkin edelleen itkeskelevät ja kiukuttelevat, isoin etenkin aamuisin ja kouluuntuva erityisesti iltaisin. Puolison "isäntäperheen" isä sanoi, että jet lag kestää kymmenisen päivää.

Viime yönä me aikuisetkin heräsimme jälleen kolmelta. Tällä kerralla syynä tosin oli auton varashälytin, joka huuteli talon parkkipaikalla. Illalla nukkumaan mennessä kuuntelimme ylitien naapurin koko päivän jatkuneita (synttäri?)juhlia: vielä yhdeksän jälkeen illalla lauma lapsia pomppi pihalle ilmestyneessä pomppulinnassa. Uni tuli kyllä meille silti.

Olemme ostostelleet paljon, tietysti vain tarpeeseen. :) Lapset ovat saaneet vaatteita ja kenkiä Suomen päässä hävitettyjen ja Lontooseen jääneiden tilalle. Amerikan-kotiinkin on tarvittu pieniä asioita, kuten uusi suihku. Se edellinen, joka ei sekään ollut enää vuokranantajan alkuperäinen, syöksi vettä kovina pikkusuihkuina, jotka itkettivät pienintä. Uusi suihku on kiva.

Myös kaupat ovat kivoja. Tykkään erityisesti visuaalisesti selkeästä ja idyllisestä Sproutsista, joka siis myy luomu- ja luontaistuotteita. Tätä tarkoitin pari vuotta sitten, kun Suomessa kunnallisvaalien aikaan puhuin ekologisen elämäntavan tekemisestä helpoksi ihmisille. Sprouts on isohko marketti, hinnat ovat kohtuulliset (suomalaisittain edulliset) eikä ostostellessa tarvitse etsiä luomuvaihtoehtoa, kun joko kaikki on tai sitten ne on hyvin selkeästi merkitty.

Gluteenittomia tuotteita löytyy valtavasti. "Gluten free" -lehdestä (!) luin tosin jutun siitä, että gluteenittomuustrendin myötä saatavilla on paljon myös valegluteenittomia tuotteita. Esimerkiksi ravintoloissa aito keliaakikko saa olla tarkkana, jotta hänen ruokaansa ei valmisteta keittiössä vehnäjauhojen lennellessä vieressä.

Maidottomuuskin on täällä helppoa. Totutamme myös lapsia manteli- ja pähkinämaitoihin. Vaniljalla maustettu uppoaa pienimpään, kaksi isompaa juovat toistaiseksi kakomatta vain suklaamaitoa. :) Sproutsista löysin mantelimaitojogurttia. Sen rakenne on kylläkin niin jännä, että kokeilen ensi kerralla esim. lampaanmaitojogurttia, jota hyllystä myös löytyi.

Olen siis innoissani kaikista vaihtoehdoista, joita Suomesta ei saa. Lapsille ruokailu on ollut lievästi hankalaa. Painotamme täällä ollessamme koko perheen ravintoa kasvisten suuntaan, koska emme halua lasten syövän hormoneilla ja antibiooteilla tehotuotettua lihaa.

Kotona tehdyt pöperöt eivät aina ole tuottaneet ilonkiljahduksia, mutta eilen Soulplantation & Sweet Tomatoes -ravintolassa huomasimme vuosien salaattityrkytyksen kantaneen hedelmää. Jo ennen jälkiruokamahdollisuuksien selviämistä teiniintyvä ilmoitti ravintolan olevan paras ikinä (ideana kasata itse oma annoksensa linjastolta). Noin puoli kiloa maissileipää (maistui muffinssilta),  suklaamuffinsseja, jello-hyytelöä ja pehmisjätskiä olivat vain piste i:n päälle.

Into uima-altaasta ei vielä ole yhtään tasoittunut. Kellukkeet ovat edelleen Lontoossa kadonneessa laukussa, joten pikkuinen ja kouluuntuva kahlailevat tai liikkuvat altaassa säälittävästi reunoja myöten. Eilen taloyhtiön manager-leidin lapsenlapsi esitteli meille altaassa uimaliiviään - sellaiset haemme myös näille kahdelle, kunhan ehdimme taas Walmartiin. Managerin lapsenlapsi ja meidän pienin ovat melko samanikäisiä ja osoittavat muutaman lyhyen kohtaamisen jälkeen orastavaa ystävyyttä toisiaan kohtaan.

Isompien ystävyysasiat sen sijaan tuottavat jonkin verran huolta. Eilen kaksikolla oli aikaa pyöriä tovi pihalla samaan aikaan, kuin talon muutkin lapset siinä leikkivät ja pelasivat palloa. Istuskelin itse parvekkeella pitämässä lapsiin näköyhteyttä ja samalla kuulin. Tytöt ovat arkoja lähestymään toisia eikä heitäkään kukaan houkutellut mukaan. Joku kävi kysymässä ikää ja siinäpä se. Isoin itkahti kotiin tultuaan: "Me ollaan ainoat, joilla on näin vaalea iho, ei ne halua olla meidän kanssa."

Enkä minäkään tarkkaan touhua kuunneltuani ole aivan varma, haluaisinko juuri tuosta joukosta ystäviä lapsilleni. Sen verran siellä vilisi rumaa kielenkäyttöä puheessa... Jos mahdollista, haluaisin vielä käydä katsomassa tuota lähikoulua ja vähän huolestuneena mietin, onko meidän vielä koetettava  vaihtaa koulua ja asuinaluetta, jos koko ilmapiiri tässä ympäristössä on pikkukovisten puolikatulapsien hallinnoima. Toivottavasti eilinen olisi ollut vain esitystä uusien lasten edessä.

Arki avautuu täällä siis hiljalleen. Tänään lähdetään katselemaan Farmer's Marketin antimia.