20 minuuttia päivässä

Vasta äidiksi tulleena ehdin lukea yllättävän paljon. Nyt teiniintyvä tyttäreni tahtoi vauvana nukahdella vain aikuisen syliin. Silloin siihen oli mahdollisuus. Istuin keinutuolissa unta hakeva lapsi sylissäni ja katselin jääkiekko-otteluita. Istuin keinutuolissa unta hakeva lapsi sylissäni ja lauloin viisikymmentä kertaa Sinisen unen kaikki säkeistöt. Istuin keinutuolissa unta hakeva lapsi sylissäni ja luin kirjoja: lapsipsykologiaa, elämäkertoja, romaaneja.

Jotkut teoksista luin muutaman vuoden päästä uudestaan ja huomasin vasta pitkälle ehdittyäni, että kirja tuntuu etäisesti tutulta. Yksi hyvin muistamistani on kuningatar Noorin omaelämäkerta. Toinen Hillary Clintonin "It Takes a Village". Siitä pidin.

"It Takes a Village" -kirjassa H. Clinton esitteli ajatuksensa päivän tärkeimmästä vartista. Se on se, jonka vanhempi käyttää lapsensa kanssa kirjallisuuteen tutustuen. Joko lapsi lukee tai aikuinen lukee.

En tiedä, mikä merkitys Hillaryn ajatuksella on lapsieni koulun nykykäytännölle. Oliko se hänen keksintönsä vai raportoiko hän kauan sitten vakiintunutta tapaa? Joka tapauksessa ainakin täällä Kaliforniassa tuntuu kouluissa olevan yleisesti käytössä jokapäiväinen lukuläksy. Teiniintyvällä vaatimus on 20 minuuttia.

Ensi viikosta alkaen, toivon, meillä on tunnukset johonkin ohjelmaan, jolla lukemista kontrolloidaan. Toistaiseksi ollaan vanhempien valvonnan varassa. Mutta meiltähän tämä sujuu, juttu on nimittäin tuttu.

Aikoinaan Etelä-Suomessa puolison lapset ja sittemmin teiniintyväkin osallistuivat ylimääräiseen englannin kielen opetukseen sillä perusteella, että se oli ja on toinen kotikielistämme. Eräs amerikkalainen englanninopettaja vaati, että lasten on luettava vartti päivässä englanninkielistä kirjaa ja kerrottava jokaviikkoisella tunnilla lyhyesti (englanniksi), mitä on kuluneella viikolla lukenut. Läksy oli meistä pöyristyttävä vaatimus ja alkuun taisimme ohittaa sen aika usein ajatellen, ettei tuollaista voida edellyttää.

Kun opettaja teki selväksi, että tätä hän todella edellyttää, opimme löytämään lukemiselle ajan. Lopulta pidimme lukuhetkestä kiinni vielä sittenkin, kun opettaja oli jo vaihtunut eikä lukemista enää vaadittu. Iltapalan jälkeen ennen iltapuuhia tai niiden lomassa oli itse asiassa aivan mainiota rauhoittaa lapsia omiin nurkkauksiinsa kirjan ääreen.

Meillä oli kaikenlaisia ajastimia käytössä. Uunin, mikron, kännykän... Ajastimen piipattua kirjan sai halutessaan vaihtaa suomenkieliseen. Aina niin ei haluttu tehdä: kielitaidon karttuessa englanninkielisistä teoksista tuli aina vain kiinnostavampia.

Säännöllinen lukeminen on hieno asia. Se kehittää kielentajua, sanastoa, oikeinkirjoitusta, tarinankerrontaa, tekstin ymmärtämisen taitoja, empatiakykyä, eläytymistä ja vaikka mitä. Sen sijaan rakkautta kirjallisuuteen ja säännöllistä lukemisharrastusta pakollinen lukeminen ei välttämättä synnytä. Meillä lapset yrittivät etenkin alkuun ja toisinaan vain kapinoidakseen piilotella Aku Ankkoja enkunkirjan väliin.

Suomalaiseen kouluopetukseen jokapäiväinen luettaminen ei yleensä kuulu. Itse opettajana uhrasin kuitenkin useimpien luokkien kanssa tunnin viikossa luokassa lukemiseen. Mielestäni se ei koskaan ollut turha sijoitus. En missään tapauksessa halunnut yhdenkään oppilaani, maahanmuuttajankaan, pääsevän peruskoulusta ja voivan sanoa, ettei sen aikana lukenut ainuttakaan kokonaista teosta.

Tätä nykyä ajattelen, että myös kielenoppijoilta tulisi edellyttää päivittäistä kirjalliselle tai muodolliselle kielelle altistumista. Sellaista ei tietenkään ole missään opetussuunnitelmassa. Mutta etenkin, jos oppilaan tai opiskelijan kotikieli on vahvasti jokin muu kuin kantaväestön ja kontaktit paikallisiin vähäiset (kuten etenkin aikuisikäisillä maahan muuttaneilla valitettavan tavallista on), opittavaa kieltä olisi hyvä saada päivään myös opetuksen jälkeen.

Puutteellisimman kielitaidon vaiheessa esimerkiksi vartin televisionkatselu voisi antaa lisäpotkua kielitaidon kehittymiselle. Tehtävä ei edellyttäisi valtavaa kielitaitoa, jos kuva tukisi oivallusta ja tarkoituksena olisi vähimmillään vain aiheiden hahmottaminen.

Saapa nähdä, kuinka meidän lukuhetkiemme käy, jos jonain päivänä lasten suomi alkaa rapistua. Lienee käytännössä haastavaa löytää päivästä aikaa kaikkien tytärten kirjallisille hetkille molemmilla kielillä. Salakavala suunnitelmani on kylvää auto täyteen suomenkielisiä Aku Ankkoja. Siellä nyt tulee useimpina päivinä vietettyä aikaa ainakin sen tärkeän vartin verran.