Näkymiä arkeen

Pääasiassa napsin kuvia puhelimella - itse asiassa kamera taisi olla siinä matkalaukussa, joka ei koskaan selvinnyt perille. Puhelimella kuvia on helppoa lähetellä ja julkaista kaikkialla, paitsi bloggerissa. Tämä ei tajua puhelimeni kuvia ollenkaan. Niinpä kun laitan kuvia blogiin, lähetän ne ensin itselleni sähköpostiin, lataan läppärille ja sieltä taas blogiin.

Tämä selityksenä sille, miksi kuvat ovat sieltä täältä ja sekaisin sitä sun tätä. Halusin nyt kuitenkin laittaa muutaman pilkahduksen siitä, miltä meidän elämä täällä meidän silmin näyttää.

Nämä ovat puolison keväällä ostamia yrttejä. Tällä hetkellä ne asuvat uuden kodin parvekkeen kaiteella ja ilmalämpöpumpun päällä.

Olin etukäteen vähän huolissani siitä, miten yrtit viihtyisivät uudella parvekkeella, sillä ylemmässä kuvassakin näkyvä pensasaita (näköeste olohuoneeseen) tekee parvekkeesta hiukan varjoisan. Ilmeni, että yrtit viihtyvät erittäin hyvin, kun eivät joudu päivittäin tuntikausiksi suoran auringonpaisteen kohteiksi. Pimeähän niitä ei varsinaisesti pääse vaivaamaan.

Yrtit ovat tärkeä osa päivittäistä arkeamme. Pikkutytöt kutsuvat niitä nörteiksi. Ja sitten minulla on keittiössä pikkuapulaisia, joiden tehtävänä on hakea ruokaan nörttejä. Yrtit ovat ruoanlaiton paras hetki. Silppuamisen jälkeen yrttisotku tuoksuu ihanalta. Yleensä se maistuukin hyvältä.

Nämä kuvat ovat kirkolta. Sitä ympäröi joka puolelta kauniisti huollettu puutarha. Tämä puoli, joka on aivan pienimmän preschoolin vieressä, on rakennettu omaksi kokonaisuudekseen. Kalifornian tällä hetkellä vakava kuivuus näkyy kasvustossa.

Sitä sun tätä: tämä mini-market on hyvin lähellä kotiamme. Olemme käyneet siellä tyttöjen kanssa kerran ja puoliso toisen kerran. Sellainen kiva kauppa, jos jotain pientä välttämättä pitää saada juuri nyt. Tyyriiseen hintaan. Ilman kuittia. Mutta ystävällisellä palvelulla.

Sen kerran käytyäni soitin puolisolle ja kysyin, huijattiinko minua. Kilo sokeria ja neljä jätskiä (joista kaksi kyllä oli useamman desin pikareita), maksoi viisitoista dollaria. Viisitoista?

Edellisen kodin tietämillä lähimarkettimme oli intialainen bazaar. Siellä tuli käytyä kerran, kun mehu oli lopussa ja auto romutettu. Löysin Intiasta maahan tuotua mehua. Puoliso vilkaisi sen lisäainelistaa kerran ja totesi, ettei sitä myrkkyä tarvitse hankkia uudestaan. Lapset tykkäsivät keltaisesta mausta.

 

Lisää sitä-sun-tätä: nappasin kuvan parkkipaikalta, kun olimme menossa kauemmas toiseen ruokakauppaan. Tytöt kysyivät, missä näin lipun: olen jo useamman viikon ajan kerännyt kuvia Amerikan-lipuista. Jonain päivänä teen niistä oman postauksensa. Ensin täytyy vain koota yhteen kuvia, joita on säilötty ties minne. Mutta tämä kuva on tässä vain osoittaakseen, miltä voi näyttää, jos sattumanvaraisessa paikassa katsoo sattumanvaraiseen suuntaan. On tuolla oikeassa laidassa yksi palmu.

Tämä kuva on puistosta. Etualalla näkyvä ruskea palkki on sillan kaide. Tuo tuolla alhaalla on rutikuiva puro. Täällä kärsitään ennätyksellisestä kuivuudesta. Me opetamme lapsille tapoja säästää vettä. Uusien uhkasakon mahdollistavien määräysten myötä ehkä hiukan harvemmin näkee, että nurmikkoa kasteltaisiin kirkkaalla päivänpaisteella useista suuttimista. Kyllä sitä silti näkee. Ja kallisarvoinen vesihän haihtuu saman tien sakeana höyrynä ilmaan.

Yhä useammat ihmiset muuttavat pihaansa niin, että nurmen tilalle vaihdetaan kuivikkeen oloista puusilppua tai jonkinlaista soraa tai hiekkaa. Kerran olen kulkenut nin läheltä, että olen huomannut kauempaa hyvännäköisen nurmikon keinotekoiseksi. Kaupoissa myydään myös spraytä, jolla ruskean nurmen voi maalata vihreäksi - jotta ei saa hoitamattomasta pihasta sakkoja.

Tämä kuva on samasta puistosta. Suurin osa alueen vesielementeistä on kuivuuden vuoksi suljettu. Tämä oli kuitenkin tärkeän puiston keskeinen elementti - ja sitä paitsi se toimi kierrätetyllä vedellä. Sen laajemmin aiheeseen perehtymättömällä mielelläni on kuulopuheiden perusteella se käsitys, että täällä taitavalle vedenkäsittelylle olisi tilausta. Vedenpuhdistus ja puhdistetun veden käyttäminen uudelleen on ilmeisesti aika lapsenkengissä kulkevaa touhua. Korjatkoon joku, jos tietää paremmin.

Tässä yksi niistä mainituista amerikanlipuista. Ajelimme viime viikonloppuna jonnekin ja napsaisin kuvan auton ikkunasta. Reissu oli sikäli turha, että tarkoitus oli mennä jäätelölle special-paikkaan. Special-paikka osoittautui perillä suljetuksi. Se on harvinaista. Täällä viikonloput ovat viikonloppuja lähinnä toimistotyön tekijöille ja sen sellaisille. Kaupat ovat auki, posti kulkee ja kirjastoon pääsee päivä kuin päivä.

Amerikanlippuja näkee kaikkialla. Olen ajatellut, että niiden liehuttaminen on paitsi patriotismin ilmentymää, myös sen luomista. Valtavan laajassa maassa voisi olla helppoa unohtaa koko maan ja kansan yhtenäisyys, ellei siitä joka kadunkulmassa muistutettaisi?

Älkää ottako mainoksena. Olemme vain puolison kanssa ihastuneet kaikenlaisiin valmiisin jääteejuomiin. Tämänmerkkisiin ja muihinkin. Yhtä aidosti vadelmanmakuista tyhjennän hiljalleen tätä kirjoittaessani. Kuulemma se oli tarkoitus jakaa, mutta taisin tyhjentää pullon epähuomiossa aika lailla itsekseni. Hups. En uskalla katsoa, paljonko tässäkin on sokeria. Sen tiedän, että puoliso on tarkistanut sen olevan sokeria.

Suurin osa virvoitusjuomista sisältää high fructose corn syrupia eli mitäs se nyt onkaan suomeksi... Tekee virvoitusjuomista edullisia, mutta me uskomme niihin tutkimuksiin, joiden mukaan tuo addiktoiva aine ei ole ihmiselle hyväksi. Niinpä kiellämme lapsilta virvoitusjuomat entistäkin ponnekkaammin. Puoliso käy välillä etnisissä kulmamarketeissa, joista saa Meksikosta maahantuotua Coca-Colaa. Niissä lasipulloissa on aitoa sokeria.

Kävimme ystäväperheen kanssa syömässä ravintolassa. Täällä tuntuu olevan aika paljon buffet-paikkoja eri ideoilla. Joku paikka tarjoaa runsaat salaatit, toinen jotain etnistä. Lapset nirsoilevat vähän sitä sun tätä, kunnes pääsevät täyteyttään notkuvaan jälkiruokapöytään. Vielä he eivät ole oppineet, etteivät tykkää herkullisen hytisevästä jellosta. Joka kerta joku lataa sitä lautasen täyteen, ja lautanen jää siihen pöydälle tytisemään, kun lähdemme. Me suosimme paikkoja, joissa aikuiset saavat maksamaansa hintaan täyttää napansa niin monella sushi-palasella kuin mielivät.

Viimeviikonloppuisessa ruokalassa tarjottiin laskun kaveriksi onnenkeksi. Otin kuvan, kun sekä puolison että minun keksistä löytyi sama teksti, joka vieläpä tuntui osuvalta. Vapaasti suomennettuna jotenkin näin: "Teet monia muutoksia, ennen kuin asetut tyydyttävällä tavalla."

Tytöt ovat tykänneet manga-sarjakuvista ennenkin, mutta tänä kesänä ne ovat olleet varsinainen pelastus. Kouluuntuva ei vielä lue mitään kieltä ja teiniintyvän englanti on, vaikkakin yllättävän hyvää, kuitenkin oppijan kieltä. Mangoja molemmat ovat lukeneet ja katselleet innolla. Tuntikausia. Hiljaisuutta. Kunnes on kinuttu uutta käyntiä kirjastoon tai riidelty juuri siitä opuksesta, joka siskolla on kädessään.

Tähän en ehkä olisi uskonut ihastuvani. Paikallinen jättiyhtiö, tunnistakoon kukin itse, tarjoaa puolen vuoden ilmaisen tutustumisjakson kotiinkuljetetuille tuotteille. Vau! Siis: voin netistä tilata melko laajan valikoiman ruokatarvikkeita (en kuitenkaan pettymyksekseni esimerkiksi kananmunia) ja ehkä vielä laajemman valikoiman kaikenlaisia kulutushyödykkeitä kohteliaasti kotiovelleni suunnilleen siihen aikaan kuin haluan. Palvelu käy puolestani useammassa kaupassa ja on tähän mennessä toimittanut kotiin mm. muroja, mantelimaitoa, pulloharjan ja naamiaisasuja. Olen myyty. Tai ostettu?

Tämä oli tänään se kuumin hengailumesta: alakoulun toimisto. Toimiston ikkunaan oli teipattu listat, joissa oli oppilaiden tunnistenumeroilla kirjattuun listaan merkitty, kenen opettajan luokalle kukin lapsi ensi viikolla saatetaan. Toinen suomalaisäiti valisti minua siitä, miksi listat julkistetaan viime tingassa: näin varmistetaan, ettei vanhemmille jää liiaksi aikaa pohtia lastensa tulevaa opettajaa tai tulevia luokkatovereita - ja esittää näistä painavia mielipiteitä. Voi olla. Kuulosti järkeenkäyvältä.

Kuvittelen kanslistin, joka viimeiseksi perjantai-iltapäivänä liimasi laput ikkunaan ja livahti ulos takaovesta kädet korvilla, kun toimiston puhelimet alkoivat jo päristä ja etuovelta kaikua koputuksia.

Mutta mikä tärkeintä: tänä aamuna toimittamieni lappusten ja siis VIIDENNEN toimistokäynnin jälkeen meidänkin tytärtemme tunnistenumerot löytyivät listoilta. He pääsevät kouluun! Kumpikin lupasi maanantai-aamuna hävetä syvästi, kun äiti imitoi uskottavasti vesiputousta luokan ovella. Ykkösten ovella en ehkä ole ainut, teiniintyvän luokan tietämillä luullakseni kylläkin.