Itkevä immigrantti eli kuinka ollaan ihan pihalla kaikesta

Vaikka maahanmuuttaja vaikuttaisi ymmärtävän kieltä kohtuullisen sujuvasti ja näyttäisi osaavan toimia useimmissa arkisissa tilanteissa kummallisuudellaan sen suurempaa huomiota herättämättä, hän on silti maahanmuuttaja. Varsinkin vain muutaman kuukauden maassaoleskelun jälkeen, vaikka miltä näyttäisi, hän on ihan pihalla.

Maahanmuuttaja toimii usein stereotyyppisten oletusten varassa. Jos hän esimerkiksi olettaa, että tietyssä ympäristössä ihmiset tulevat ystävällisesti juttelemaan niitä näitä, hän arvelee jokaisen tekevän niin.

Näin ollen aamuäreyttään ärisemään tullut, vähän paksummalla aksentilla puolikkaita sanoja ärähtelevä iäkkäämpi setä saattaa yllätyksekseen saada vastaansa rouvan, joka vain hymyilee ja nyökkäilee ehkä hieman hämmentyneen oloisena, vaikka rouvan selvästi pitäisi kauhistua tai vähintäänkin vakavoitua ja valpastua.

Jälkeenpäin toivoin, että tuo setä olisi kommunikoinut minulle selkeämmin. Että hän olisi aloittanut stereotyyppisellä tervehdyksellä ja muotoillut minulle selkeän lauseen kuin vähäjärkiselle ikään. Jos hän vaikka olisi sanonut selvästi ja kuuluvasti sanan PROBLEM, niin että olisin edes ymmärtänyt lakata hymyilemästä.

Muistan maahanmuuttajia Suomessa opettaessani itsekin kohdanneeni ystävällisesti hymyilleen ja innokkaasti nyökkäilleen henkilön, joka ei selvästikään oivaltanut tilanteen sisältöä. Silloin ärsytti, ettei toinen voinut reippaasti tunnustaa, kuinka pihalla olikaan. Nyt tiedän, ettei hän välttämättä itse oivaltanut olleensa täysin ulalla. Tai ei yksinkertaisesti jaksanut - ties monettako kertaa sinä päivänä - käydä tilannetta läpi juurta jaksain.

Kun tajusin, mistä oli kyse, tilanne oli jo ohi.

Koulun toimistoon piti samana aamuna toimittaa lisää todisteita uudesta asuinpaikastamme. Kun lopulta riittävä määrä erinäisiä laskuja ja sopimuksia oli saatu kopioitua (niin ikävöin kattavia rekistereitä tässä kohtaa), alettiin keskustella lasten rokotuksista, jotka olemme hoitaneet kuntoon jo alkukesästä (koska kukapa nyt tahtoisi lapselleen hepatiitin tai hinkuyskän). Koska on kuitenkin mm. vaikea todistaa lapsen ilman lääkärikäyntejä rutiininomaisesti sairastamaa vesirokkoa, kävi pian selväksi, ettei tämä kolmas pistäytyminen toimistossa vielä tuottaisi lapsille koulupaikkaa.

Pienet sattumanvaraiset yllärit lisäsivät löylyä päivään. Matkalla koululle auton tankkimittari oli alkanut vilkuttaa hälytystä ja tiesin, ettei sitä lompakostani löytyvillä dollareilla täytettäisi. Nuori uimavalvoja ei laskenut tunnin paahtavassa auringossa uimista odottanutta pienimmäistä altaaseensa vääränmallisten kellukkeiden vuoksi. Miehen työpaikan piknikillä ihmiset juttelivat ymmärrettävästi tuttujensa kanssa eivätkä kauheasti välittäneet nähdä vaivaa uuteen perheeseen tutustuakseen.

Maahanmuuttajasta ihan tavalliset, arkiset asiat voivat tuntua ylettömän hankalilta siksi, että hänellä ei ole selkeitä toimintamalleja kaikkiin eteen tuleviin tilanteisiin eikä myöskään valmista oletusta siitä, mitä missäkin on odotettavissa. Yleiset säännöt, määräykset, tottumukset ja tavat voivat tuntua mielivaltaisilta ja jopa kohdistetuilta, kun niihin ei ole kasvanut eikä niiden taustoja tunne. Ei voi tietää, onko tämä aina näin - vai onko tuo tyyppi nyt vain sattumalta rasisti tai koopää.

Maahanmuuttaja myös yleistää kaiken yksittäisen koskemaan koko kansakuntaa ja kulttuuria, koska hänen kokemuksensa näistä ovat rajalliset. Ihmisen mieli nyt vain tarvitsee jonkinlaisen mallirakenteen pystyäkseen ylipäänsä toimimaan. Malli muokkaantuu paremmin sopivaksi ja joustavammaksi, kun kokemuksia kertyy lisää. Tällä hetkellä meillä on oikeuttamattomia oletuksia esimerkiksi kaikista sedistä ja uimavalvojista.

Vähitellen ehkä opimme, etteivät täälläkään kaikki ihmiset ole ystävällisiä, kaikki sedät eivät äreitä, kaikki uimavalvojat eivät koppavia. Sen kuitenkin pidän, että kaikki paperia sisältävät tilanteet ovat kaiken järjen ulottumattomille tasoille saakka byrokraattisia eivätkä ne ikinä suju kerralla tai helposti.

Maahanmuuttajalle pienet ja isot asiat eivät ole samoja kuin maahan kasvaneelle. Isot asiat voivat olla pieniä, koska ne ovat täysin käsittämättömiä ja siten ohitettavissa. Pienet asiat voivat olla erikoisesti kytköksissä suuriin asioihin: Ikävään palautteeseen johtanut lapsen rajummanpuoleinen leikki voi hahmottua maahanmuuttajavanhemman mielessä merkiksi lapsen vaikeudesta sopeutua uuden kulttuurin kieleen, sääntöihin ja tapoihin. Tämä ajaa pohtimaan uuteen kulttuuriin asettumisen kaikenpuolista mielekkyyttä. Yhtäkkiä koko elämän perustat järkkyvät! 

Jokapäiväinen oppiminen kulttuurista vyöryy tahtia kyselemättä sisään ovista ja ikkunoista - ja tuottaa näin ollen silloin tällöin päivän, jona itketään puhelimeen koulun parkkiksella kesken puolison palaverin.

Omalla mukavuustahdilla oppien täällä on juuri alkanut tajuta sen, että jokaiselta hampurilaisenmyyjältä on ihan todella tiedusteltava hänen kuulumisiaan ja yleisiä fiiliksiään, vaikkei vastausta haluaisikaan kuulla. Kuulumisten rituaalinomainen tiedustelu on rasittavaa, mutta tapaan vähitellen tottuvana arvostan sitä, että useat (ja tiedän jo, etteivät kaikki) kalifornialaiset pyrkivät näin kohtaamisissaan ystävällisyyteen. Aina se ei ole aitoa ja monesti heillä ei varmaan ole aavistustakaan siitä, kuinka heidän kohteliaisuuskoodin määräämä ystävällisyytensä on minulle olennaista.

Siinä missä minulla on haasteita maahan totuttelevana, jollakulla toisella on toisenlaisia haasteita. Hän ei tiedä minusta. Minä en tiedä hänestä. Niin kauan kuin aloitamme ystävällisesti ja aitoon kommunikaatioon valmiina, kummankaan haasteet eivät kasaudu päivää järisyttäviksi, vesiputouksia synnyttäviksi harmeiksi.

Myöhemmin iltapäivällä lapseni empaattinen ja viisas leirinohjaaja järjesti sielunelämäni kohdilleen. Aamupäivän pohdinnoissa koko tapahtumasta oli jo ehtinyt kasvaa varsin suuri, kun todellisuudessa pikkuressu-kouluuntuva oli vain koettanut vähäisellä kielitaidollaan ystävystyä leirikaverin kanssa. Ujo kun on, hän oli heittänyt leikkiin raisumman vaihteen päälle omaa tunnettaan peittääkseen.

Ohjaaja oli puhunut asiasta, lapsi oli korjannut käytöstään, kaikki oli hyvin - paitsi ettei kouluuntuva enää ollut sedän paasauksen jälkeen uskaltanut uuden kaverinsa kanssa leikkiä. Breaks my heart! Mutta muutoin leiri oli tytöistä maailman mahtavin juttu. Niin, ja kyseisen sedän vahvistettiin olevan poikkeuksellisen äreä hahmo.

Sanomattakin kai on selvää, että rakas puoliso järjesti pienokaisen uima-altaaseen ja bensatankin täyteen, kävi koulun toimistossa pistämässä asioihin vauhtia ja keskusteli sen äreän sedänkin kanssa. Onneksi en ole yksin. Onneksi kulttuuri ei kuitenkaan ole tämän vieraampi. Onneksi emme ole kielen kanssa ummikoita. Kaikki järjestyy, yksi yllätyksellinen päivä kerrallaan.

Be kind, for everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. 


P.S. Sukulaisille ja ystäville on nyt vielä tarkennettava, että vaikka tässä puhunkin maahanmuuttajasta, en sillä tarkoita, että me nyt sitten olisimme pysyvästi ja juurevasti tänne muuttaneet. Katsotaan nyt sitäkin asia ja päivä kerrallaan.