Gandhi-mielenosoitus

Käännähdin kannoillani. Toinen käsi piti edelleen ovea auki, toinen laskeutui lanteille. Epäuskoisena tarjosin hänelle mahdollisuuden perääntyä: ”Really?”

Olimme pakanneet ja siivonneet aamusta asti. Kävimme hakemassa U-Haul -vuokrapakun ja saimme avuksemme sekä suomalaisia ystäviä että miesten raamatturyhmän kirkolta. He tekivät upeaa työtä. Suurin osa tuli auttamaan myös seuraavana päivänä, muutoin koko homma olisikin ollut aivan epätoivoista.

Luulin, ettemme tässä vaiheessa omista juuri mitään. Kyllä se ihan muutolta kuitenkin tuntui. Eikä toki ole aivan valmista vieläkään.

Kun talo oli tyhjennetty, paikalle tuli tilaamamme mattojen puhdistaja. Kokolattiamatot pestään erilaisilla koneilla, hänen koneellaan kuivumisaika oli lyhyt. 

Matonpesijä oli mukava mies. Hänen korvansa varmasti soivat iltaisin, kun hän lopulta pääsee kotiin eikä hänen koneensa enää pörise. Matonpesijä halusi tietää, miksi kuvaan kaappeja. Selitin, että isännöitsijän kanssa on ollut vähän juttuja ja koetamme todistaa, että olemme tehneet oman osamme.

Matonpesijä totesi, ettei ole nähnyt niin hyvin siivottua asuntoa kuin meidän ja arveli, ettei meillä olisi mitään vaikeuksia vuokratakuun takaisin saamisessa. Olimme selkeästi tehneet enemmän kuin oman osamme. Tässä vaiheessa taisin naiivisti olettaa, että myös manager tulee pian lopputarkistukseen kehumaan, kuinka mainiota työtä olimme tehneet.

Managerin käynnin jälkeen veimme jääkaapin ja pakastimen ruoat ystävälle, jonka luona yövyimme seuraavan yön. Haimme kaupasta vahvoja pesuaineita ja palasimme pesemään taloa. Manager oli haukkunut kaiken näkemänsä. 

Pesimme uudelleen kaapit, joista löytyi lähinnä sahanpurua edellisestä remontista; wc:n, jossa oli liimatahroja edellisestä remontista ja jopa kaikki asunnon seinät! Edelleen kuvasimme kaiken. En ole koskaan lähtenyt niin siististä paikasta olettaen, että jälkikäteen vuokravakuus pidätetään asunnon kehnon kunnon vuoksi.

Edellisten viikkojen aikana Manager oli useamman kerran keskustellut kanssamme siitä ja tästä. Hän ja puoliso eivät kuitenkaan sopineet henkilökemioiltaan lainkaan yhteen. Manager oli maailman mukavin nainen siihen saakka, kunnes hänen mielipiteensä kehtasi kyseenalaistaa. Sen jälkeen hänestä tuli maailman ilkein. Astianpesukoneemme korjaus kesti ensimmäisellä rikkoutumisella kolme päivää, toisella kerralla viikon. Lopulta näimme huoltomiehen parkkiksella ja pyysimme käymään. Hänelle ei ollut ongelmasta mainittukaan.

Useamman kerran Manager sujautti keskusteluun jonkin ilkeän kommentin. ”Sinun miehesi...” Minä purin hammasta ja olin hiljaa. Mutta nyt riitti. Olimme astumassa ovesta ulos avaimet jo palautettuamme. Mieheni toivotti kohteliaasti rouvalle hyvää päivänjatkoa. Ja hän päätti todeta peräämme, että hänen päivänsä olisi hyvä – nyt kun me olimme poissa.

”Really?”

Kun hän ilmoitti, että sitä hän tosiaan tarkoitti, minä ilmoitin, että hän pyytää anteeksi. Ja kun hän kieltäytyi, hiiltyi täysin, juoksenteli edestakaisin, avasi ja lukitsi ovia, haki paikalle rotevia miehiä, soitteli poliisille, minä istuin hänen toimistossaan. Toistuvasti hän pyysi meitä poistumaan, pyysi miehiä poistamaan meitä, antoi aviomiehensä uhkailla minun aviomiestäni. Toistuvasti minä vastasin, että lähdemme heti, kun hän pyytää anteeksi. Sillä ei minun eikä meidän lastemme tarvitse sentään viikkokaupalla kuunnella sitä, että perhettämme jatkuvasti loukataan.

Luultavasti järkevä ja empaattinen huoltomies lopulta puhui pomonsa ympäri ja tämä ilmoitti ovenraosta, että saan anteeksipyyntöni. ”I apologize.”

Me lähdimme. Jälkinäytös seuraa varmasti. Toivomme, että taloudelliset seuraamukset eivät ole liian suuret, sillä siihenhän hän voi - laittomasti, mutta kuitenkin - vaikuttaa.

En olisi saanut itseltäni rauhaa, ellen olisi käännähtänyt.