Katastrofivalmiudessa

Sairastuvan pito on jatkunut. Onneksi sairastamme vain harmittomia tauteja, mutta ikävää se on ollut yhtä kaikki. Pienin on mennyt kuumeessa toista kierrosta napattuaan puolisolla jo olleen flunssan ja minä poden pienimmän viime viikolla pitämää tautia. Koira on makoillut uskollisesti päivästä toiseen sen vieressä, joka kulloinkin on ankarimmin sairastanut. Tänään koira on hakeutunut jo tavanomaisille lepopaikoilleen toiseen huoneeseen. Se tarkoittanee, että olemme toipumassa?

Onneksi on puoliso. Kun nukahtelin kuumeessani on/off koko päivän, puoliso teki töitä etänä ja kuljetteli koululaiset. Tätä kirjoittaessani hän on teiniintyvän ja tämän ystävän kanssa shoppailukierroksella, jota tytöt ovat odottaneet monta viikkoa. Minulle lähetellään kuvia WhatsAppiin: samalla taitaa tarttua mukaan joitakin hankintoja myös meille kotiin jääneille. Pääsen todella helpolla, varsinkin kun en muutenkaan kauheasti ostostelusta nauti.

Onneksi on kotiin kuljettavia ostospalveluita. Ensi viikon alussa preschoolille tulee toimittaa suureen pakastepussiin pakattua säilykelihaa, välipalapatukoita, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, mehua, unikaveri, hammasharja ja rauhoittava kirje siltä varalta, että jokin katastrofi (lähinnä maanjäristys) sattuisi lapsen hoitopäivän aikana. Tarvikkeet ovatkin sairastamisesta ja kotona nyhjäämisestä huolimatta kasassa, kunhan viimeisetkin pähkinähössäkkelit (kuten pienin sanoo) illansuussa toimitetaan suoraan ovelle.

Selviytymispakkaus on jälkimaininkeja preschoolilla jokunen viikko sitten järjestetystä maanjäristyspäivästä. En silloin ollut siihen kovin tyytyväinen: kovassa helteessä suurin osa päivästä vietettiin ulkosalla / teltassa ja varauduttiin pahimpaan. Lapsille ammattitaitoinen henkilökunta tietysti markkinoi jutun ulkoleikkinä, leiriytymisenä ja picnicinä, niin että pienimmästä päivä oli aika kiva. Harjoitus vietiin pitkälle: jokaisen vanhemman piti todistaa henkilöllisyytensä lastaan hakiessaan.

Selviytymispakkaus pitäisi kyllä koota myös kotiin, vaikka meillä toki puhdasta pullovettä ja kuivaruokaa kaiken aikaa on. Eilen tuli kuluneeksi 25 vuotta edellisestä suuresta maanjäristyksestä alueella, paikallislehti muisteli tapahtunutta laajassa artikkelissa ja netissäkin teema tuli vastaan. Selviytyminen maanjäristyksestä näyttäytyi paikallislehden artikkelin valossa arpapeliltä: kun tiet halkeilevat ja kerrostalot romahtelevat, sattumanvarainen muutaman metrin ero ihmisen tai auton sijainnissa voi olla ratkaiseva.

Koululle selviytymispakkauksia ei ole (vielä?) pyydetty, mutta turvallisuusasiat otetaan sielläkin hyvin vakavasti. Aamuisin opettajat esimerkiksi valvovat, etteivät lapset astu yön jäljiltä yhä kostealle nurmikolle - sillä siinä voi liukastua. Molemmilla koululaisilla on tähän mennessä ollut myös maanjäristysharjoituksia ja tulipaloon varautumista.

Kouluuntuneelle perjantaiset paloharjoitukset jäivät hyvin mieleen. Palomiesten opetustuokion jälkeen hän halusi tarkistaa meidän palovaroittimemme ja keskustella hätäpoistumisteistä. Selostus kääntyi herkästi englanniksi, kun asia oli sillä kielellä lapselle opetettu. "Sit kun ne tulee hakemaan, niin ei saa hide, vaan pitää huutaa: "I am here!"

Kaiken kaikkiaan kotoisat katastrofimme ovat tänään hyvin pieniä. Illalla aiomme ratkoa yhdessä kuivakaapin kriisiä. Ilmeni, että sitä on siivottava hyvin tiheästi, muuten iltaisin keittiössä piankin lepattelee vaarattomia, mutta ällöttäviä riisiä ja jauhoja syöviä koihyönteisiä (rice moth). Helpollapa siis selviämme, kaikki on hyvää sekä kaunista - ja ensi viikolla hankin kuivakaapin tavaroille hirveän läjän lasipurkkeja.