Tämän kupletin juoni tiivistettynä:

näkökulmasta riippuen
joko suomenamerikkalainen
tai amerikansuomalainen mies,
suomalainen vaimo,
kolme tytärtä,
kalifornialainen löytökoira
ja vasta alkaneita seikkailuja
Yhdysvaltojen länsirannikolla.


torstai 4. syyskuuta 2014

Splish splash San Diego


Sunnuntaina pääsimme viimein sinne kaiken aikaa ajateltuun vesipuistoon. Valitsimme Aquatics-parkin, jonne piti hotelliltamme ajaa vain vajaa puolisen tuntia etelään. Muut alueen vesipuistot olisivat olleet hiukan kauempana. Melkein olisi kyllä voinut ajaa pidemmälle...

Aquaticsiin piti aluksi jonottaa kolme kertaa. Ensimmäisessä jonossa tarkistettiin kassit (ilmeisesti etsittiin lasisia vesipulloja), toisesta haettiin liput ja kolmannessa tarkistutettiin ne. Meidän yhteislipun ohjeissa luki, että toisen jonon voi skipata, mikä ei sitten tietenkään pitänyt paikkaansa ja näin ollen jonotimme vielä uudestaan.

Myöhemmin puolisolta kiehahti hermot, kun hän oli reilun puoli tuntia jonottanut hienoon vesiliukumäkeen ja kuullut vasta vuoronsa tultua, ettei mäkeä saanut laskea, ellei laskemassa ollut ainakin kaksi ihmistä kerralla. Meidän tytöt olivat päättäneet olla liukumatta ja kelluttelivat sen sijaan kanssani hiljaisessa, aluetta kiertävässä virrassa. Hiukan ennen kuin puoliso marssi hiiltyneenä lopulta löytämillemme aurinkotuoleille, hiljainen virtaus ja kaksi lastenallasta oli tyhjennetty asiakkaista vedenlaatuongelman vuoksi.

Tavallista uimiseen tarkoitettua allasta tuolla ei ollut lainkaan, mutta liukumäkiä ja vesileikkipaikkoja riittämiin. Vesi oli aika kylmää, joten lapset viettivät yllättävän paljon aikaa aurinkotuoleilla popcorn-ämpäreitä tyhjennellen. Hoidimme aurinkorasvauksen hiukan huolimattomasti kuvitellen, että olemme jo aika ruskeita - tämän harhakuvan seurauksena puoliso on edelleen massupuoleltaan saman värinen kuin sisäänkäynnin tietämillä käyskennelleet kauniit flamingot.

Vesipuistokäynnin ehkä  kiinnostavinta antia oli uima-asuston havainnointi. Miehethän täällä eivät ui uimahousuissa, kuten aiemminkin on tainnut tulla todettua. Kaikilla on sellaiset polvipituiset shortsit, joilla Suomessa saisi mistä tahansa uimahallista lentävän lähdön. Leidien pukeutuminen jakautuu. Joko ollaan täysin bikineillä tai sitten päällä voi olla vaikka pitkähihainen uimapaita tai kokonainen märkäpuku. Tuolla vesipuistossa useat naiset näyttivät suosivan erilaisia uimamekkoja, jotka enemmän tai vähemmän pitsisinä peittivät varsinaista uikkaria.

Iltaohjelmana jatkoimme vesiteemaa ja pistäydyimme San Diegon Sea Worldissa. Jälleen kohde, jota ei päivässäkään kerkeä, joten lähdimme sinne tietäen kokevamme vain pintaraapaisun kaikesta. Jätimme kiertokävelyt kokonaan sikseen ja kävimme katsomassa delfiini-, lemmikkieläin- ja miekkavalasesitykset. Ensimmäinen oli ok, toinen aika hupsu ja kolmannesta jäi outo olo. Oli hienoa nähdä upeat eläimet kohtuullisen läheltä, mutta se, miten show oli rakennettu, vaivasi.

Sea Worldin ilta olisi päättynyt ilotulitukseen, mutta meidän pienimmällä lupsuivat jo silmät siihen malliin, että oli parasta ajella takaisin hotellille.

Maanantai-aamuna lähdimme heti aamiaisen jälkeen ajelemaan takaisin kotiin. Tällä kerralla matkalla ei ollut maastopaloja eikä onnettomuuksia ja Labor Dayn vuoksi pahimmat ruuhkatkin puuttuivat. Maisemat olivat huikeat: vuoristoa, aavikkoa ja viljelmiä. Pysähdyksillä tarkistelimme kännyköistä lämpötiloja, taidettiin käydä lähellä sataa Fahrenheitia (n. 38 C).

Pohdimme hetken aikaa kiertokäyntiä LA:ssa, kun kerran kulmilla olimme, mutta tyydyimme sitten vain ajelemaan kuuluisalle kyltille muutamaa kuvaa varten. Hyvä niin, sillä kotona oltiin kuitenkin vasta lasten nukkumaanmenoaikaan ja aamullahan piti tyttöjen nousta kouluun.

Kun ajelimme valoisaan aikaan samat tienoot, jotka tullessa taitoimme pimeän turvin, silmät avautuivat eteläisen Kalifornian kuivuudelle. Kaikki näkemämme joet olivat kuivia uomia. Pienemmät järvet olivat kuivia tasankoja. Suuremmat järvet olivat vetäytyneet kilometrien päähän entisistä rannoistaan. Vettä oli vain keinotekoisissa kanavissa, joihin sitä pumpataan tuhansien kilometrien takaa.

Teiden varsilla oli kylttejä, joista saattoi aistia maanviljelyksestä elantonsa saavien hädän. "No water = No jobs!" Osassa kylteistä syytettiin vedenkäyttörajoituksia asettanutta hallintoa koko kuivuuden keksimisestä. Salaliittoteoriat elävät ja voivat hyvin Amerikassa.




Kuva delfiinishow´sta. Show oli täysi paketti: musiikkia, juonta, lavasteita, uimahyppyjä - myös ihmisten esittämänä.

Internet-yhteys kieltäytyy lataamasta lisää kuvia tänään. Koetan tehdä kokonaisen kuvapostauksen huomenna uudelleen.

Samalla otan takaisin kaikki epäluuloiset ajatukset, joita USAn postilaitoksesta esitin. Olemme saaneet lasten legot takaisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti