Uusi vauva

Koira köllöttelee sohvalla vierelläni. (Kyllä, se saa tulla sohvalle.) Olemme tänään käyneet pitkällä kävelyllä yhdessä ja koiraa väsyttää. Menomatkalla se nuuhki paikkoja innolla, jolla lapsi paneutuu kauan kaipaamaansa karkkipussiin. Tämä koira rakastaa ulkona olemista, mutta aavistelen sen myös pelkäävän, ettei sitä iloa riitä kylliksi.

Toivomme, että tulevina päivinä ja viikkoina löytökoiramme oppii luottamaan moniin päivittäisiin ulkoiluihin ja moneen muuhunkin asiaan, kuten ympäristön turvallisuuteen ja uusien omien ihmisten luotettavuuteen.

Tämä ja liki kymmenen sen kaveria oli jätetty usean peräkkäisen yön aikana pareittain eläinsairaalan liepeille. Eläinsuojeluyhdistyksen väki arveli, että kyse oli yhden talon koirista. Ehkä joku kasvatti koiria (mutta ne ovat kuitenkin sekarotuisia)? Mitähän mahtoi tapahtua?

Koiramme pelkää ihmisten jalkoja ja kovia ääniä. Se ei todellakaan halua, että sitä nostetaan. Sitä ei ole koulutettu lainkaan tottelemaan käskyjä: se ei osaa istua eikä tulla luokse, mutta kävelee hihnassa aika mukavasti. Luonteeltaan se on rauhallinen ja kärsivällinen. Illalla koira hakeutui sohvalle puolison syliin köllöttelemään ja yön nukkui tiiviisti sängynpäädyssä. Ruoka on toistaiseksi maistunut vain ihmisen kädestä, mutta huomenna on jo toivottavasti toisin.

Eläinsuojeluyhdistyksen työntekijä oli aavistuksen huolissaan siitä, ettei koira ensitapaamisella oikopäätä syöksynyt lasten syliin ja nuollut naamaa. Hän varmisteli, että meiltä löytyy kärsivällisyyttä viikon tai parikin katsella koiran sopeutumista. Hiukan hämmästyin. Itse olisin ollut enemmän huolissani löytökoirasta, joka olisi välittömästi osoittanut intoa ja luottamusta uppo-outoja ihmisiä kohtaan. Onneksi lapsillakin on tarvittava kärsivällisyys: he osaavat upeasti odottaa, että koira tekee aloitteen.

Todella siistin ja hyvin pidetyn eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa katselimme monia pieniä ja suurempiakin kissoja, jotka köllöttelivät ikkunallisissa huoneissaan tyytyväisen oloisina. Salaa suretti katti, jonka jouduimme jättämään Suomeen. Edelleen koen, että jo valmiiksi hiukan haastavan kissan raahaaminen pitkän ja pelottavan lentomatkan läpi olisi ollut väärin. Koiraa etsiessämme pidimme tiukasti huolta siitä, että meille muuttava otus on riittävän pieni, jotta se voi tarvittaessa vaikka käsimatkatavarana meidän kanssamme kulkea, mikäli pakko on.

Toivottavasti kaikki menee hyvin tämän uuden perheenjäsenemme kanssa.