Töihin

Prosessi on tälläkin kerralla ollut jännittävä.

Aloin Green Cardin saatuani seurailla alueen työpaikkailmoituksia. Yllätyin siitä, että haussa oli siinä kohdassa itse asiassa jopa useampia (siis ei toki monta, mutta enemmän kuin yksi) tehtäviä, joissa osaamisestani ja alkuperäisestä koulutuksestani olisi hyötyä.

Hain yhteen. Rekrytoija vaikutti hyvin innostuneelta, mutta palasi parin päivän päästä pettyneenä asiaan ja kertoi, ettei hakemaani paikkaa todellisuudessa - juuri sillä hetkellä - ollutkaan. Hän lupasi palata asiaan, jos paikka todellistuisi.

Hain toiseen. Tähän koulutukseni osui juuri eikä melkein. Paikka jatkoi roikkumistaan ilmoituksissa ja ilmoitus jopa uusittiin. Koetin etsiä yhteystietoja varmistaakseni, että nettipalvelun kautta laittamani hakemus on mennyt perille, mutta mitään yhteystietoja ei ollut. Paikka oli haussa rekrysivuston kautta firmaan, joka vuokraa työntekijöitä eteenpäin. Vuokraavan tahon omilta sivuilta tehtävää ei löytynyt. Mahdollisesti sitäkään tehtävää ei oikeasti ollut olemassa, eikä mitään yhteydenottoa ole tähän päivään mennessä kuulunut.

Kolmas kerta toden sanoo. Jälleen kuvio niin, että rekryfirma hakee työntekijää asiakkaalleen. Rekrytoija palasi pian asiaan ja pääsin työhaastatteluun. Haastattelu oli itse asiassa koko päivän mittainen työnäyte, josta haastateltaville maksettiin myös tehtävänmukainen palkka. Seitsemäntuntisen päivän aikana tutustuttiin firman käytäntöihin ja muutamiin mahdollisiin kollegoihin, pidettiin pakollinen ruokatauko ja suoritettiin tulevaa mahdollista työtä simuloivia testejä  keinotekoisesti luodun kiireen ja paineen alla.

Asiaan luvattiin palata viikossa.

Puolentoista viikon jälkeen jätin rekrytoijan äänipostiin soittopyynnön. Kahden viikon kuluttua tavoitin hänet puhelimitse. Rekrytoija lupasi palata asiaan huomenissa. Heitin kirveen kaivoon toistamiseen, kun mitään ei mainittuna huomenena kuulunut.

Tästä puhelusta kolmannen päivän aamuna rekrytoija soitti jo ennen aamukahdeksaa ja toivotti tervemenneeksi töihin. Sain sähköpostitse ohjeet ilmoittautua tulevana maanantaina (joka useimmissa yrityksissä, kouluissa ja julkishallinnollisissa laitoksissa on täällä kansallinen vapaapäivä) jollekulle, joka ehkä on jollain tavalla tuleva pomoni tai pomon pomoni tai pomoni pomon pomo. Koetan nyt vielä tavoittaa jotakuta, jonka yhteystiedot minulla on, jotta saisin päivän ja osoitteen lisäksi selville myös kellonajan, jona ilmoittautumisen toivotaan tapahtuvan.

Olen siis menossa töihin. Menen isoon firmaan tekemään tosi mielenkiintoista tehtävää, johon tarvitaan tiukkaa suomen kielen osaamista. En ole aivan varma, kuinka paljon saan työstä puhua, mutta mitä vähemmän, sen parempi kai: testipäivänä annetut turvallisuusohjeet olivat varsin seikkaperäiset.

Ensi viikko menee aivan hässäkäksi, sillä sehän on lapsilla hiihtolomaa vastaava February break. Onneksi miehen työ, taas, joustaa. Olimme suunnitelleet pyrähdystä Los Angelesiin, mutta sepä jää nyt sitten tuonnemmaksi. Muutamaksi päiväksi järjestämme isommillekin jonkinlaisen hoitovirityksen - toivottavasti esimerkiksi miehen työkaverin perheen palkkaaman lastenhoitajan hoteissa.

Loman jälkeen lapset aloittavat iltapäivähoidon, teiniintyvää myöten. Varsin tarkkaan piti laskea, onko töihinmenossani näiden kulujen jälkeen oikeastaan mitään järkeä. Ratkaisevaa oli minusta lopulta se, että lasten hoitomaksut vähennetään palkasta ennen veroja, jolloin verojen jälkeen jotain saattaa toisinaan vielä jäädäkin.

Toisaalta totesimme myös sen, että on asioita, joita ei voi mitata rahassa. Olen hyvin kiitollinen siitä, että olen jälleen saanut viettää pitkän jakson kotona rakkaiden lasteni kanssa. Mutta nyt, kun akuutein kulttuurishokki ja asettumishässäkkä on kaikilta paremmalla puolellaan, kaipaa minun pääni myös omaa haastetta, aikuiskontakteja ja työtä. Niiden saaminen ehkä auttaa myös entistä syvemmin tuntemaan, että olemme täällä ollaksemme emmekä vain käydäksemme. Tai ainakin juuri nyt. :)